Jukka Hämäläinen, alttoviulu
”Parasta orkesterisoittamisessa on se hetki konsertissa, kun tuntee, että kaikilla on hyvä olo, kaikki on kohdillaan, ja yhteisin ponnistuksin tuotettu musiikki vie mukanaan. Klassinen musiikki on valtavan suuri aarreaitta ihmiselle ammentaa, jos vain niin haluaa. Sieltä voi aina oppia enemmän ja kehittää itseään.”
Jukka Hämäläinen on kotoisin nykyisestä Mikkelistä, pienestä Hiirolan kylästä, jossa hän syntyi vuonna 1954. Perunakauppiaana torilla työskennellyt isä ja perheenemäntänä toiminut äiti eivät harrastaneet musiikkia, mutta radiosta perheen neljä lasta kuulivat musiikkia. Pikku-Jukalle jäi jo silloin etiäisenä mieleen radiosta kuultu Beethovenin sinfonia – ehkä nro 9, suurteos, joka Jukan mielestä pitäisi jokaisen ihmisen päästä kuulemaan kerran elämänsä aikana konsertissa. Lapsuuden parhaimpiin harrastuksiin kuului etenkin ongintareissut perheen kesken. Kesäisin saatettiin lähteä joka päivä toriajan päätyttyä autolla 60 kilometrin päähän hyvään kalapaikkaan onkimaan. Yhä edelleen Jukan toiveena on päästä edes kerran kesässä kalaan. Sienestys ja marjastus olivat myös tärkeitä asioita lapsena, mistä saadut kokemukset ovat siirtyneet nykyisin myös Jukan oman perheen perinnöksi. Hiirolan urheiluseurassa puolestaan harrastettiin kesäisin jalkapalloa ja talvisin hiihtoa sekä mäkihyppyä.
Viisivuotiaana Jukka sai pyynnöstä kitaran vanhemmiltaan soitellen sitä omaksi ilokseen. Radiosta kuultu Beatles innosti nuorta poikaa kovasti. Mikkelin lyseoon mentyään musiikinopettaja tarjosi oppilailleen koulun kahta viulua, ja yön yli nukuttuaan Jukka kertoi opettajalle haluavansa alkaa soittaa toista soitinta. Ensimmäisenä opettajana toimi entinen vankilanjohtaja ja amatööriviulisti, jonka omakotitalossa Jukka kävi koulun jälkeen tunneilla. ”Edistyminen tämän hienon herrasmiehen opissa ei ollut huimaa, mutta olin kiinnostunut. Mentyäni Mikkelin musiikkiopistoon Tuula Lotin oppilaaksi 16-vuotiaana hän ehdotti minulle alttoviuluun vaihtamista. Hän sanoi, että minulla on lyhyet ja paksut sormet. En tiedä, oliko se oikea syy vai joku muu, mutta niin minä vaihdoin soitinta. Se oli hieno muutos! Alttoviulu istui paremmin käteeni ja saundi oli miellyttävämpi kuin viulussa.”
Lukion jälkeen lievä epävarmuus tulevasta ammatista karisi nopeasti ovien auettua Sibelius-Akatemiaan ensi yrittämällä, ja seuraavat viisi vuotta kuluivat Ylle Poijärven ja Helge Valtosen opissa. Päättötodistuksen saamisen jälkeen Jukka työskenteli seitsemän kuukauden ajan määräaikaisena soittajana Radion sinfoniaorkesterissa ennen kuin sai vakituisen paikan Jyväskylästä vuonna 1979. ”Aluksi Jyväskylä tuntui oudolta ja muihin kuin orkesterilaisiin oli vaikea saada kontaktia. Työkaverit tuntuivat kuitenkin heti osaavilta ja mukavilta ihmisiltä, ja kun ystäviä alkoi löytyä, aloimme perheenä viihtyä täällä hyvin. Tykkään kovasti Jyväskylästä nykyään, tämä on sopivankokoinen paikka meille. Täällä tapahtuu hurjan paljon, ja lahjakkuutta etenkin taiteen aloilla on paljon.”
Orkesterissa vietettyihin 35 vuoteen liittyy monia mieleen painuneita hetkiä, kuten esimerkiksi gruusialaisen Dsanzug Kachidzen vierailu 80-luvulla. ”Hänessä oli ihmeellistä maagisuutta. Kun hän sanoi ”with me”, koko orkesteri oli hetkessä kuin yksi instrumentti.” Ranska-Espanja-kiertueelta puolestaan jäi hienojen konserttisalien ja kollegojen kanssa vietetyn yhdessäolon lisäksi mieleen käärmeenpurema sormeen, kun pahaa-aavistamattomat viulistit menivät kiertuebussin hajottua poimimaan vadelmia tien viereen. Palloksi turvonnut sormi ja yksi väliin jäänyt konsertti jäivät kuitenkin onneksi ainoiksi seuraamuksiksi. Säveltäjistä Jukkaa miellyttää etenkin kaikki B-alkuiset, kuten Brahms, Bach ja Beethoven, Sibeliusta unohtamatta. ”Brahmsia on aina älyttömän kiva soittaa, sillä hän on kirjoittanut rikkaasti orkesterille. Musiikki on väkevää ja siinä on hienoja melodioita.”
Vapaa-ajalla kolmen tyttären isä ja viiden lapsenlapsen pappa ehtii moneen. Touhuilu lastenlasten kanssa on antoisaa, ja heidän varttumistaan on mukava seurata. Nenäinniemen naapuruston kanssa perustetussa autotallibändi Gary and the Capersissa Jukka soittaa kitaraa ja laulaa. Kymmenkunta kertaa vuodessa keikkailevan bändin ohjelmisto sisältää mm. Beatlesia, CCR:ää, Rolling Stonesia sekä Eaglesia. Vuosien saatossa kuuden äijän harjoituspaikaksi on autotallin sijaan vaihtunut keskustan salainen luola, jossa harjoittelun lomassa muistetaan aina turista sekä juoda pullakahvit. Kuutisen vuotta sitten heräsi idea myös puolimaratonin juoksemiseen, ja nyt puolikkaita on takana jo viisi, joista muutama viulistikaveri Garyn kanssa. Orkesterin omassa Sinfooniset Sählärit -joukkueessa Jukka viilettää myös säännöllisesti. ”Sähly on aivan mainio yhteishengen luoja. Siellä on ollut tiukkoja taisteluja, joista kaikki ovat nauttineet. Sählyssä saa purkaa kilpailumentaliteettiaan.”
”60 vuotta tuntuu hirveän isolta luvulta. En tunne itseäni niin vanhaksi. Tässä vaiheessa en ajattele eläkeiän lähestymistä. Minusta on joka aamu kiva tulla tähän hyvähenkiseen orkesteriin ja koska asumme enää vaimon kanssa kaksin kotona, voin täysillä keskittyä nyt työhöni.”
