Hyppää pääsisältöön
Kuva
Jyväskylä Sinfonian muusikoita. Kuva Tuukka Järventausta
Pääsisältö

Jyväskylä Sinfonia on ollut jo useampana vuonna mukana Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin rahoittamassa suurhankkeessa, joka mahdollistaa jokaiselle kahdeksasluokkalaiselle nuorelle 1-2 taidelaitosvierailua kulttuurikohteissa. Hanketta koordinoi Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto. Keski-Suomen alueella koordinoinnista vastaa lasten- ja nuorten kulttuurikeskus Kulttuuriaitta.

Hankkeen tarkoituksena on tarjota oppilaille ikimuistoinen taide-elämys, joka voi olla kimmoke elinikäiseen kulttuurin harrastamiseen. Taiteellisen laadun ohessa keskeinen valintakriteeri taidelaitoksille on nuorten kanssa tehtävä yleisötyö sekä se, miten nuoret vastaanotetaan ja miten heistä huolehditaan vierailun aikana.

Taidetestaajat & Jyväskylä Sinfonia

Taidetestaajat 2022-2023

Vuoden 2023 taidetestaajille suunnattu konsertti järjestettiin yhteistyössä Game Music Collectiven kanssa, joka on Euroopan ensimmäinen ammattimainen pelimusiikkiorkesteri. Jyväskylä Sinfonian lisäksi lavalla esiintyi GMC:n bändi, joka koostui rytmisektiosta ja matalista vaskista. Konsertissa esiintyi myös laulaja-solisti Iris Candelaria.

Orkesteri esitti tunnettuja sävellyksiä virtuaalipeleistä, kuten Halo, Final Fantasy, Angry Birds, The Last of Us, Destiny ja Skyrim. Lisäksi valotaiteilija Niko Tiainen suunnitteli ja toteutti esityksen aikana erilaisia valoesityksiä, jotka heijastettiin videoprojektorin avulla lavan takaseinälle.

Taidetestaajille lähetettiin etukäteen Game Music Collectiven tuottama Etkot-materiaali, jonka avulla he pääsivät tutustumaan konsertin sisältöön etukäteen. Taidetestaajien konsertti oli suuri menestys, johon osallistui lähes 1200 oppilasta eri puolilta Keski-Suomea. Konsertista saatiin erittäin hyvää palautetta sekä oppilailta että opettajilta.
 

Taidetestaajat 2018-2019

Keväällä 2019 taidetestaajille tarjoiltiin täysin uusi sävellys sekä mahdollisuus seurata sen syntyprosessia. Kantaesityksen säveltäjänä oli mm. power metal -yhtye Stratovariuksesta tunnettu sähköbassovirtuoosi Lauri Porra, joka luonnollisesti soitti itse uuden teoksensa solistina. Konsertissa esiteltiin myös perinteisempää sinfoniaorkesteriohjelmistoa Porran genrerajat ylittävän teoksen lisäksi.

Ennakkotyöskentelyn aikana kuultiin, kuinka Lauri Porra kertoi haastattelujen ja videoblogin kautta uuden sävellyksensä matkasta alkuideasta konserttilavalle. Taidetestaajat pääsivät osallistumaan haastattelujen toteuttamiseen. Konsertin jälkityöskentelynä järjestettiin taiteilijatapaaminen, jossa testaajilla oli mahdollisuus antaa palautetta ja esittää kysymyksiä.
 

Taidetestaajat 2017-2018

Jyväskylä Sinfonian Taidetestaajille keväällä 2018 suunnattu hanke pohjautui kokonaisvaltaisen, henkilökohtaisen konserttielämyksen tuottamiseen koululaisille uudenlaisella, uniikilla työskentelytavalla. Hankkeessa luotiin konsertti, jonka eri osa-alueet esitettävästä teoksesta aina kirjalliseen materiaaliin sekä musiikin inspiroimiin maalauksiin olivat taidetestaajien itsensä luomia.

Lopputuloksena oli valmis sävellystyö, joka valmistui noudattaen Teema ja muunnelmat –menetelmää. Sävellys soi kahdessa konsertissa Jyväskylän teatteritalossa 18.4.2018 Jyväskylä Sinfonian esittämänä, ylikapellimestari Ville Matvejeffin johdolla. Hanke toteutettiin yhteistyössä Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen kanssa.

Lisätiedot & ota yhteyttä

Lue lisää valtakunnaliselta sivustolta:
www.taidetestaajat.fi/

Jyväskylä Sinfonian vastaava tuottaja Giacomo Angeli
giacomo.angeli (at) jyvaskyla.fi
p. 050 338 3953

Keski-Suomen aluekoordinaattori Hanna Brotkin
keski-suomi (at) taidetestaajat.fi
p. 050 325 2904

Taidetestaajat somessa:
@taidetestaajat  #taidetestaajat
Facebook:www.facebook.com/taidetestaajat/
Instagram:www.instagram.com/taidetestaajat
YouTube:bit.ly/youtaide

 

Kuva
Taidetestaajat-logo valkoisella pohjalla
Asiasanat:  
Jyväskylä Sinfonia
taidetestaajat
yleisötyö