4.5.2026
Jyväskylä Sinfonian syyskausi tuo lavalle kansainväliset huippuvieraat ja laulun monet muodot
Vahvana teemana syyskaudella on laulu sen monissa merkityksissä. Kauden aikana kuullaan niin taiturimaista lauluyhtye Club For Fivea kuin suomirockin kulttihahmo Pauli Hanhiniemeä. Giuseppe Verdin Requiemin valovoimaiset solistit ja suurkuoro valaisevat syksyn pimeyttä, samoin kuin suuri yhteislaulukonsertti lukuisten kaupungin lapsikuorojen kanssa. Kausi päättyy perinteiseen joulukonserttiin sekä Kauneimpiin joululauluihin Taulumäen kirkossa.
Huilisti Patrick Gallois palaa Jyväskylään
Jyväskylä Sinfonian emeritusylikapellimestari, yleisön rakastama Patrick Gallois nähdään avajaiskonsertin toivottuna solistina, kun hän tulkitsee Carl Reinecken huilukonserton. Konsertin johtaa kapellimestari Anna-Maria Helsing.
Syyskuun toinen merkkitapaus on Näyttelykuvia-konsertti, jossa Jyväskylä Sinfonia saa lavalle seurakseen Kuopion kaupunginorkesterin. Konsertin johtaa maailman huippukapellimestareihin kuuluva Karen Kamensek, ja viulusolistina nähdään taiturimainen Isabelle van Keulen.
Lorenzo Passerini jatkaa Brahmsin sinfonioiden kokonaissarjaansa
Ylikapellimestari Lorenzo Passerini johtaa kautensa aikana kaikki Johannes Brahmsin sinfoniat Jyväskylässä, ja syyskaudella on vuorossa sinfonia nro 3. Se saa parikseen Brahmsin kaksoiskonserton viululle ja sellolle, jonka tulkitsevat orkesterin soolosellisti Ilkka Kauppi sekä 16-vuotias viulistilupaus Leea Mattila.
Myös Passerinin toisessa konsertissa marraskuussa solistina on Jyväskylä Sinfonian oma muusikko, sooloalttoviulisti Grigory Tsyganov, jonka solistiteoksena on Arvo Pärtin tintinnabuli-tyyliä ilmentävä Fratres. Tsyganov tulkitsee lisäksi italialaisen nykysäveltäjä Simone Pirainon uutuusteoksen Iam et nondum kantaesityksen. Konsertissa kootaan lavalle myös huikea yli 100 jousen kokoonpano, kun mukana ovat Suomalaisen musiikkikampuksen neljä orkesteria. Suurjousisto soittaa yhdessä Ralph Vaughan Williamsin teoksen Concerto grosso.
Verdin Requiem soi yhteistyössä Oulu Sinfonian kanssa
Giuseppe Verdin mestarillinen Requiem kuullaan yli 30 vuoden tauon jälkeen Jyväskylässä Pyhäinpäiväviikolla yhdessä Oulu Sinfonian kanssa. Suurproduktion solistikaartissa ovat sopraano Marjukka Tepponen, altto Melissa Zgouridi, tenori Markus Nykänen, basso Matti Turunen sekä Rita Varosen valmentama Jyväskylän oopperakuoro. Konsertit kuullaan sekä Jyväskylässä että Oulun Madetoja-salissa, ja ne johtaa meritoitunut kapellimestari Pablo Mielgo.
Red Nose Company vie aikamatkalle orkesterimusiikin historiaan
Vastikään 20-vuotista taivaltaan teatteriklovnerian uranuurtajana Suomessa juhlinut Red Nose Company vie kuulijat vauhdikkaalle aikamatkalle suomalaisen orkesterimusiikin vaiheisiin 1700-luvulta nykypäivään. Soivan Suomen historia -konsertti yhdistää teatterin ja konserttimusiikin ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi. Jyväskylä Sinfoniaa johtaa Meta4-yhtyeestäkin tuttu viulisti Antti Tikkanen, ja lavalla nähdään näyttelijät Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama. Kokonaisuus sopii niin klassisen musiikin ystäville kuin uusillekin konserttikävijöille.
Club For Five, Pauli Hanhiniemi sekä yhteislaulukonsertti nostavat laulun valokeilaan
Yleisön pitkään toivoma toive toteutuu, kun Suomen virtuoottisimpiin lauluyhtyeisiin kuuluva Club For Five nähdään Jyväskylä Sinfonian kanssa yhdessä lavalla. Luvassa on a cappella -yhtyeen 25-vuotisen uran suosituimpia kappaleita ainutlaatuisina sinfoniaorkesterisovituksina. Konsertin johtaa kapellimestari Nick Davies.
Suomalaisen rock-lyriikan legenda Pauli Hanhiniemi nähdään lokakuussa Jyväskylä Sinfonian solistina kapellimestari Antti Rissasen johdolla. Konsertissa kuullaan Hanhiniemen tunnetuimpia biisejä, kuten Tästä asti aikaa, Valehtelisin jos väittäisin sekä Muutkin mokaa näyttävinä orkesteriversioina.
Marraskuussa koko yleisö pääsee laulamaan klassikkolastenlauluja suuressa Ihme ja kumma – lauletaan yhdessä! -yhteislaulukonsertissa Encore-salissa. Konsertin esilaulajina toimivat kaupungin lukuisat lapsikuorot, ja ohjelmassa on monen sukupolven rakastamia lauluja, kuten Päivänsäde ja menninkäinen, Tiku ja Taku sekä Viikonpäivät.
Joulukuussa kuullaan Chopinia, joulun perinteisiä säveliä sekä lauletaan Kauneimpia joululauluja
Pianisti Janne Mertanen vierailee Encore-salissa joulukuun alussa Frederic Chopinin toisen pianokonserton kera. Kapellimestari Joonas Pitkäsen johtamassa Tanssia ja tarinaa -konsertissa kuullaan myös Béla Bartókin, Uuno Klamin sekä Helvi Leiviskän musiikkia.
Perinteisen joulukonsertin solistina nähdään sopraano Marjukka Tepponen, joka tulkitsee niin suomalaisia kuin saksalaisiakin joululauluja. Jyväskylä Sinfonian konserttimestari Elias Lassfolk puolestaan taituroi Antonio Vivaldin Neljä vuodenaikaa -sarjan Talvi-osan solistina. Kapellimestari Maximilian Fagerlundin johtamassa konsertissa kuullaan musiikkia myös mm. Bachilta, Händeliltä ja Tšaikovskilta.
Kausi päättyy Kauneimpiin joululauluihin 11.12. Taulumäen kirkossa kapellimestari Ilkka Aunun johdolla.
Kahvikonsertteja sekä kylätalovierailuja tarjoilujen kera
Ennen kauden varsinaista alkua on luvassa elokuisia kahvikonsertteja Vanhassa Pappilassa. Sunnuntain konserteissa pienkokoonpanot esittävät kevyttä klassista tangoista italialaiseen musiikkiin, ja esitysten lomassa nautitaan Vanhan Pappilan suolaisista ja makeista leivonnaisista.
Marraskuussa vieraillaan maakunnan kylätaloilla, kun kamarimusiikkikvintetti esiintyy Muurasjärven Harjulinnassa sekä Konginkankaan kylätalolla. Konsertit järjestetään yhteistyössä paikallisten kyläyhdistysten kanssa, ja liput sisältävät myös väliaikatarjoilun.
Kylätaloilla pidettävä kamarikonsertti kuullaan myös Jyväskylässä Valtiontalon Kulttuurisuojassa 5.11. ohjelmassaan Sibeliuksen, Mozartin ja Dvořákin kamarimusiikkia.
Syksyn lipunmyynti on alkanut
Syksyn liput ovat nyt myynnissä ja tarjolla on niin Solo-kertalippuja, Tutti-kausilippuja kuin Kvartetti- ja Trio-sarjalippuja.
Tutti-kausilippuun sisältyy kahdeksan konserttia ja kaupan päälle saa useita etuja niin konsertti-iltoina kuin yhteistyökumppaneiden tarjoamana. Kausiliput ovat myynnissä 27.8. asti sekä verkossa mobiililippuna että Jyväskylä-pisteessä.
Kvartetti-sarjalippu sisältää neljä konserttia sekä viihde- että sinfoniakonserteista ja sillä pääsee konserttiin noin kerran kuussa. Syksyn Kvartettiin kuuluvat seuraavat konsertit:
- ke 30.9. Sinfoninen Club For Five
- pe 9.10. Jyväskylä Sinfonia & Pauli Hanhiniemi: Sydän vasta puolillaan
- ke 21.10. Jyväskylä Sinfonia & Red Nose Company: Soivan Suomen historia
- to 3.12. Tanssia ja tarinaa
Kvartetti-sarjalippuja voi ostaa 30.9. saakka sekä verkkokaupasta että Jyväskylä-pisteestä.
Trio-sarjalippuun voi puolestaan valita itse kolme sinfoniakonserttia syksyn valikoimasta. Sarjalippuja käyttämällä säästää 10 % lipunhinnasta kertalippuihin verrattuna ja sen voi ostaa kauden aikana halutessaan useamman kerran. Trio-sarjalipun voi ostaa Jyväskylä-pisteestä, ei verkosta.
Opiskelijoiden kannattaa muistaa Presto-äkkilähtölippu, joka tarjoaa mahdollisuuden päästä huippuedullisesti seitsemällä eurolla kaikkiin Paviljongin konsertteihin tuntia ennen aina, kun lippuja on jäljellä.
Lippuja voi ostaa Jyväskylä-pisteestä, joka palvelee kauppakeskus Forumin 2. kerroksessa ma-pe klo 10–17 (kesä-heinäkuussa ma-pe klo 10–16). Jyväskylä Sinfonian oma verkkokauppa palvelee ympäri vuorokauden osoitteessa jyvaskylasinfonia.lippu.fi. Lippuja voi ostaa lisäksi Lippu.fin verkkokaupasta sekä myyntipisteistä kautta maan. Jyväskylän myyntipiste sijaitsee K-Citymarket Keljon infossa.
Tutustu lisää syksyn konsertteihin!
Lisätiedot:
Viestintä- ja hallintopäällikkö Jenni Hakola
p. 040 064 0109
[email protected]