Hyppää pääsisältöön

2.1.2026

Kuva
Jyväskylä Sinfonia Paviljongissa ylikapellimestari Lorenzo Passerinin kanssa.
Jyväskylä Sinfonia avaa kevätkautensa hersyvällä ja älykkäällä kokonaisuudella, jossa moderni musiikki käy vuoropuhelua menneisyyden kanssa. Pastissien pauloissa -konsertissa kolme 1900-luvun säveltäjää kumartavat jo olemassa olevalle taiteelle – ilman ironiaa, puhtaasti ihailun ja inspiraation voimalla.

Konsertin johtaa ylikapellimestari Lorenzo Passerini, ja samalla kyseessä on hänen ensimmäinen kolmesta kevätkauden konsertistaan Jyväskylä Sinfonian kanssa. Passerinin kevätkauden kokonaisuus keskittyy eri näkökulmista 1900-luvun musiikkiin, sen monimuotoisuuteen ja mullistavuuteen.

Illan avaa Jacques Ibertin teos Hommage à Mozart, joka on elegantti rakkaudentunnustus Mozartin kirkassointiselle tyylille. Francis Poulenc nostaa cembalon barokin varjoista modernin orkesterin solistiksi teoksessaan Concert champêtre cembalolle ja orkesterille. Teoksen rapsakka, ilkikurinen ja paikoin yllättävän lyyrinen ilme saa säkenöivän tulkinnan barokin ja varhaisen musiikin asiantuntijan Matias Häkkisen käsissä.

Konsertin päättää Igor Stravinskyn Pulcinella – hykerryttävän romanttinen balettikomedia, joka kuullaan nyt harvinaislaatuisena täydellisenä kokonaisversiona. Teoksen solisteina nähdään Ena Pongrac (mezzosopraano), Tuomas Miettola (tenori) ja Waltteri Torikka (baritoni) – tutut solistit myös parhaillaan esitettävästä Lucia di Lammermoor -oopperasta.

Avajaiskonsertti kuullaan Paviljongin Encoressa torstaina 15.1. klo 18.


Kevään taiteilijatapaamiset alkavat konsertti-iltana


Kevätkauden ensimmäinen taiteilijatapaaminen pidetään ennen konsertin alkua klo 17.15. Tilaisuuden vieraina ovat Matias Häkkinen ja Waltteri Torikka. Varttitunnin mittaisessa taiteilijatapaamisessa keskustellaan illan teoksista sekä taiteilijoiden ajankohtaisista kuulumisista.

Lue lisää Pastissien pauloissa -konsertista
 

Liput:
Jyväskylä Sinfonian lippukauppa
Jyväskylä-piste (Asemakatu 7)
Lippu.fin toimipisteet
Tuntia ennen konserttia paikan päältä

Lisätietoja: 
viestintä- ja hallintopäällikkö Jenni Hakola
p. 040 064 0109 
[email protected]

Kuvapankki: 
Kevätkausi
Orkesterin yleiskuvat