14.4.2025
Jyväskylä Sinfonia viettää juhlavuottaan syyskaudella suurin yhteiskonsertein sekä huippusolistien seurassa

Ennen kauden varsinaista alkua Jyväskylä Sinfonia tekee kaksi maakuntakonserttia Muuramessa ja Saarijärvellä yhdessä Sibelius-Akatemian kapellimestariluokan opiskelijoiden ja heidän opettajansa, kapellimestari Eva Ollikaisen kanssa. Avajaiskonsertti kuullaan 11.9. ylikapellimestari Lorenzo Passerinin johdolla, yhdessä Kuopion kaupunginorkesterin kanssa. Passerinin toisessa syyskauden konsertissa solistiksi nousee orkesterin konserttimestari Elias Lassfolk, joka tulkitsee Felix Mendelssohnin ikonisen viulukonserton.
Suomalaisten säveltäjien juhlaa sekä uuden levyn julkistus
Jyväskylä Sinfonian edellinen ylikapellimestari Ville Matvejeff debytoi Encore-salissa johtamalla lokakuun alussa konsertin, jossa juhlistetaan Suomen Säveltäjät ry:n 80-vuotista taivalta. Konsertin ohjelmisto sisältää teoksia Aulis Salliselta, Joel Järventaustalta, Outi Tarkiaiselta sekä Matvejeffin sellokonserton, jonka tulkitsee sellisti Tuomas Lehto. Konsertin yhteydessä julkaistaan myös Jyväskylä Sinfonian uusi levytys, joka sisältää Joel Järventaustan ja Matvejeffin musiikkia.
Kaj Chydeniuksen lauluja, kauhun sinfoniaa sekä virsisovituksia lokakuussa
Viime vuonna menehtynyttä säveltäjä Kaj Chydeniusta muistetaan konsertillisella hänen laulujaan sinfoniaorkesterille sovitettuna. Konsertin solistina kuullaan hänen poikaansa Jussi Chydeniusta, jonka rinnalla vierailee näyttelijä-laulaja Oona Airola.
Kauhuelokuvien kulttiklassikko, vuonna 1922 valmistunut Nosferatu nähdään Halloweenin alla suurella valkokankaalla sinfoniaorkesterin livesäestyksellä. Konsertin johtaa harmonikkataiteilijanakin tunnettu Janne Valkeajoki.
Saksofonitaiteilija Jukka Perko vierailee Pyhäinpäiväviikon konsertissa tulkitsemassa koskettavia virsisovituksia hitiksi nousseelta, jo yli 20 vuotta sitten julkaistulta Kaanaanmaa-levyltään.
Olli Mustosen huilukonsertto sekä Oulu Sinfonian vierailu marraskuun kohokohtina
Kevätkaudelta peruuntunut Sadunkertoja-konsertti kuullaan marraskuun alussa, jolloin huilisti Janne Thomsen tulkitsee Olli Mustosen huilukonserton ensi kertaa Suomessa, säveltäjän johtaessa itse konsertin.
Jyväskylä Sinfonia yhdistää voimansa Oulu Sinfonian kanssa 20.11. esittäen sotahistoriallisen järkäleen, Dmitri Šostakovitšin sinfonian nro 7, lisänimeltään Leningrad. Konsertin johtaa Oulu Sinfonian ylikapellimestari Rumon Gamba.
Orkesterin soittajistosta nousee solistiksi syyskaudella myös trumpetisti Zoltán Kövér, joka tulkitsee Sävelten tanssi -konsertissa Joseph Haydnin trumpettikonserton. Kapellimestari Tomas Djupsjöbackan johtamassa konsertissa kuullaan lisäksi musiikkia Carl Maria von Weberiltä sekä Robert Schumannilta.
Näyttelijä Alma Pöysti tähdittää koko perheen Pekka ja susi -konserttia
Sergei Prokofjevin suosittu musiikkisatu Pekka ja susi kuullaan ja nähdään uutena, visualisoituna versiona joulukuussa. Visuaalinen konserttiympäristö on toteutettu osana Kulttuurin digitalisaation osaamiskeskus KUDOS-projektia. Koko perheen konsertissa teoksen kertojana nähdään kansainvälisestikin palkittu näyttelijä Alma Pöysti.
Kausi päättyy jouluisin sävelin ennen oopperan ensi-iltaa
Joulutunnelmaan virittäydytään Grooving Christmas -konsertilla, jossa kapellimestari Nick Davies johtaa Jyväskylä Sinfoniaa sekä Jyväskylä Big Bandia. Konsertin solistina on TV:stäkin tuttu laulaja Johanna Försti. Myös yleisö pääsee laulamaan orkesterin säestyksellä, kun Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet järjestetään Taulumäen kirkossa.
Uudenvuodenaattona saa ensi-iltansa Jyväskylän Oopperan seuraava produktio, Gaetano Donizettin Lucia di Lammermoor. Oopperan johtaa kapellimestari Lorenzo Passerini, ja siitä järjestetään ensi-illan lisäksi neljä esitystä tammikuussa Encoressa.
Syksyn lipunmyynti on alkanut
Syksyn liput ovat nyt myynnissä ja tarjolla on niin Solo-kertalippuja, Tutti-kausilippuja kuin Kvartetti- ja Trio-sarjalippuja. Tutti-kausilippuun sisältyy seitsemän konserttia ja kaupan päälle saa useita etuja niin konsertti-iltoina kuin yhteistyökumppaneiden tarjoamana. Kausiliput ovat myynnissä 31.8. asti; Kvartetti-sarjalippuja voi ostaa 10.10. saakka. Trio-sarjalipun voi ostaa kauden aikana halutessaan useamman kerran.
Kvartetti-sarjalippu sisältää neljä konserttia (10.10., 24.10., 20.11. ja 11.12.) sekä viihde- että sinfoniakonserteista ja sillä pääsee konserttiin noin kerran kuussa. Trio-sarjalippuun voi puolestaan valita itse kolme sinfoniakonserttia syksyn valikoimasta. Sarjalippuja käyttämällä säästää 10 % lipunhinnasta kertalippuihin verrattuna. Opiskelijoiden kannattaa muistaa Presto-äkkilähtölippu, joka tarjoaa mahdollisuuden päästä huippuedullisesti sinfoniakonserttiin tuntia ennen aina, kun lippuja on jäljellä.
Lippuja voi ostaa Jyväskylä-pisteestä, joka palvelee kauppakeskus Forumin 2. kerroksessa ma-pe klo 10–17. Jyväskylä Sinfonian oma verkkokauppa palvelee ympäri vuorokauden osoitteessa jyvaskylasinfonia.lippu.fi. Lippuja voi ostaa lisäksi Lippu.fin verkkokaupasta sekä myyntipisteistä kautta maan. Jyväskylässä myyntipisteet sijaitsevat Prisma Seppälän ja K-Citymarket Keljon infoissa.
Lisätiedot:
Viestintä- ja hallintopäällikkö Jenni Hakola
p. 040 064 0109
[email protected]