Hyppää pääsisältöön

25.8.2023

Kuva
Orkesteri esiintyy havainnekuvassa puupintaisen konserttisalin lavalla täydelle katsomolle.esi. Kuva Jyväskylä Sinfonia
Mittavan akustiikka- ja esitystekniikan remontin kokenut ja yli 20 vuotta Wilhelm-nimen alla palvelleen tapahtuma- ja musiikkisalin nimi vaihtuu Encore-saliksi.

Uusi nimi valittiin Jyväskylä Sinfonian ja messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin järjestämän avoimen nimikilpailun ehdotusten joukosta. Encore-nimiuudistuksen myötä myös saliin kuuluvien kääntyvien auditorioiden nimet vaihtuvat. Jatkossa entiset Wivi- ja Wolmar-auditoriot tunnetaan nimillä Tempo ja Intro. Uudet nimet viittaavat musiikin maailmaan, mutta kuvastavat myös tilojen monipuolista käyttöä puhetilaisuuksia myöten. Lisäksi nimi taipuu myös kansainväliseen käyttöön, joka näkyy Jyväskylä Sinfonian päivittäisessä toiminnassa.

Koska salien entiset nimet on aikanaan valittu seudun tunnettujen vaikuttajien mukaan, nimiuudistuksissa haettiin rohkeita valintoja, joilla nimet päivittyvät nykyaikaan. Uudessa nimessä korostuu erityisesti kävijät ja heidän ainutlaatuiset tapahtumakokemuksensa Paviljongissa.

- Encore viittaa klassisen musiikin konserteissa ylimääräiseen kappaleeseen, jota yleisö toivoo erityisen sykähdyttävän konsertin lopuksi. Uskon, että uuden salin konserteissamme kuullaan upeita encore-vetoja, iloitsee Jyväskylä Sinfonian intendentti Emma Anttila.

− Uusi nimi kuvastaa Paviljongin tarjoamia ikimuistoisia hetkiä. Se viittaa monipuolisiin konsertteihin ja tapahtumiin, joiden hienosta tunnelmasta kävijät pääsevät nauttimaan Keski-Suomen suurimmassa tapahtumakeskuksessa. Encore sopii nimenä kaikkiin salissa järjestettäviin tapahtumiin aina seminaareista konsertteihin sekä yritys- ja viihdetapahtumiin, kertoo myyntijohtaja Jaana Kiilamaa Jyväskylän Messuilta.

Encore-salissa on säpinää heti käyttöön luovutuksen jälkeen, sillä Paviljongin tapahtumasyksy käynnistyy vauhdikkaasti SDP:n puoluekokouksen myötä ja jatkuu syksyn lukuisten erilaisten tapahtumien merkeissä.

Encore-sali uudistuu äänimaailmaa myöten

Messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin salia on uudistettu kuluneen kevään ja kesän aikana mittavilla muutostöillä. Jyväskylän kaupunki investoi salin modernisointiin 7,5 miljoonaa euroa Jyväskylä Sinfonian muuttaessa toimimaan Paviljonkiin tammikuusta 2024 alkaen. Uudistettu sali otetaan käyttöön 1.9.2023.

Salin akustiikan modernisoinnin suunnittelijoina toimivat kansainvälisesti arvostetut saliakustiikan asiantuntijat Eckhard Kahle ja Henrik Möller. Saliin rakentuu korkeatasoinen Meyer Constellation -akustiikka-arkkitehtuuri, jonka suunnittelussa ja käyttöönotossa on mukana arvostettu alan asiantuntija John Pellowe

Salin uudistuksen myötä puupinnoitteiseksi vaihdetun esiintymislavan koko suurenee 70 neliömetrillä. Myös esimerkiksi kattorakenteita on uudistettu ääntä parantavilla materiaaleilla ja akustiikkaa heijastavilla pinnoilla. Lisäksi artistien takatilat palvelevat tilojen monipuolisempaa käyttöä.
 


 

Lisätietoja:

Jyväskylä Sinfonia: Intendentti Emma Anttila, p. 0400 872 168, emma.anttila [at] jyvaskyla.fi
Paviljonki: Myyntijohtaja Jaana Kiilamaa, p. 050 372 5620, jaana.kiilamaa [at] paviljonki.fi

Lisätietoa remontista