1.6.2023
Salapoliisiromaanit innostivat Tuomaksen lakimiesuralle
Tuomas Dahlström työskentelee Jyväskylän kaupungilla konsernihallinnon, varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, kulttuurin ja liikunnan lakimiehenä.
Tuomas opiskeli Turun yliopistossa ja opintojen ohessa hän teki harjoittelujaksonsa Turun kaupungille. Silloin hän pääsi jyvälle, kuinka monipuolisia tehtäviä kaupungilla pääsee tekemään ja ettei kaupungilla pääse tylsistymään töidensä kanssa.
Turusta nuori lakimies suuntasi töihin Helsingin kaupungille ja sen jälkeen tuomioistuimeen.
Kaupunki sopii työnantajaksi hyvin uran eri vaiheissa oleville ihmisille
Kaupungilla työskentely kiinnosti Tuomasta sen verran paljon, että hän päätti hakea Jyväskylässä auennutta lakimiehen paikka.
– Jyväskylän kaupunki on suuri, ammattimaisesti toimiva organisaatio. Työn edetessä tämä kuva on vaan vahvistunut: täällä on osaavia tekijöitä, kaikki haluavat tehdä yhteisen tavoitteen eteen töitä, jotta kaupunki olisi parempi paikka asua ja että kuntalaisten rahat käytettäisiin tehokkaasti ja oikein, luettelee Tuomas syitä hakeutumiseensa nimenomaan Jyväskylän kaupungille.
Minua inspiroi yleinen auttamishalu
– Ammattimaisesta toiminnasta hyvänä esimerkkinä mainittakoon oma rekrytointini. Hyvin pohditut haastattelukysymykset ja haastattelun rakenne oli ammattimaisesti suunniteltu, lisäksi pari soveltavaa tehtävää materiaalien pohjalta, kuvaa Tuomas omaa rekryprosessiaan.
Tuomaksen mukaan rekrytoinnit ovat aina molemminpuolisia: työntekijän pitää myydä itsensä työnantajalle ja työnantajan pitää myydä organisaatio ja työtehtävät työntekijälle.
– Olen ollut viisi vuotta työelämässä. Minut valittiin tänne työkokemukseni ja motivaationi vuoksi. Kaupungilla on työpaikkoja kokeneille tekijöille, vastavalmistuneille ja myös harjoittelijoille.
Haluan viedä asioita eteenpäin ja löytää asioihin ratkaisut
Tuomas on selkeäsanainen lakimies eikä piiloudu minkään munkkilatinan taakse. Kerrohan mikä sinua inspiroi eniten työssäsi?
– Olen lukenut paljon salapoliisiromaaneja. Salapoliisiromaanissa on ensin ongelma ja sitten siihen on löydettävä ratkaisu. Kun ratkaisu on löytynyt, niin kaikki ovat tyytyväisiä. Ilman minua ongelma ei ratkeaisi niin nopeasti ja hyvin, kuvaa Tuomas ajatusmalliaan työstään.
– Lisäksi minua inspiroi yleinen auttamishalu. Haluan viedä asioita eteenpäin. Se on keskeinen arvo minulle. Lisäksi voin kaupungilla tehdä töitä yhteisen hyvän eteen.
Entä mitkä asiat vaikuttavat siihen, että lakiasiat saadaan ratkottua mahdollisimman sopuisasti eikä niistä kehkeydy lihavaa riitaa?
– Varmaan siinä on se, että saadaan vuoropuhelu toimimaan työnantajan ja työntekijän välillä. Yleensä molemmat joutuvat tekemään kompromisseja. Jos osapuolina ovat esimerkiksi kaupunki, huoltaja ja alaikäinen lapsi, niin silloin mietitään, mitä on tapahtunut, mitkä ovat faktat ja miten siitä mennään eteenpäin. Jokainen tilanne on yksilöllinen ja kaikkiin asioihin täytyy löytyä ratkaisu. Jos on mukana alaikäinen lapsi, niin keinot ovat erilaisia, korostaa Tuomas.
Kaupungin lakimiehet ovat kuntalaisten puolella
Tuomas on viihtynyt hyvin Jyväskylässä, koska hänen työnsä kaupungin palveluksessa on kiinnostava, mutta myös Jyväskylä kaupunkina on toimiva: keskusta on kompakti ja palvelut lähellä. Tuomas kokee työnsä Jyväskylän kaupungin palveluksessa monipuolisemmaksi kuin vaikkapa asianajotoimiston juristina.
– Viihdyn kaupungin työntekijänä, koska täällä on paljon työkavereita ja kaupungin palveluksessa työntekijä on tärkein, pohdiskelee Tuomas suhdettaan Jyväskylän kaupunkiin työnantajana.
– Kaupungin lakimiehenä pääsen ajattelemaan asioita monipuolisesti, kaupungin lakimies on kuntalaisten puolella. Lisäksi kaupungin lakimiehet miettivät aina, kuinka kuntalaisten rahat käytetään ja että kaikkia kohdellaan tasavertaisesti. Jos joku asia ei mene asiakkaan toivomalla tavalla, asiat käsitellään asioina ja yhdenvertaisesti eikä yksittäisen osapuolen mukaan.
Mielikuvat lakimiehistä kumpuavat usein lakimiehen työminästä
– Minun pöydälleni nousevista asioista suurin osaa tulee kaupungilta eikä suoraan kuntalaiselta, esimerkiksi oikaisuvaatimukset tai kanteen nostamiset.
Jyväskylässä suurin osa kaupungin budjetista ja henkilöstöstä on varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen puolella. Siksi sieltä tulee Tuomakselle myös suurin osa kysymyksistä.
– Tässä tehtävässä pitää hallita eri oikeudenaloja: tietosuojaan liittyvät asiat, rikokset, työjuridiikka, hankaluudet työsuhteissa tai miten lakeja ja sopimuksia sovelletaan käytännössä.
– Työskentely kaupungin juristina on kiinnostavaa ja työtehtävät haastavia. Joinain päivinä pääsen käräjäoikeuteen edustamaan, toisena päivänä pohdin rehtorien kanssa, miten joku uusi laki vaikuttaa käytännön työhön perusopetuksessa, listaa Tuomas moninaisia tehtäviään.
Entä minkälaisiin harhaluuloihin olet törmännyt lakimiehen tehtävistä ja roolista?
– Varsinkin ikäihmiset saattavat luulla, että lakimiehet ovat jotain enemmän kuin ovat. Joskus lakimiehet itsekin luulevat niin, vitsailee Tuomas.
– Lakimiehen ammatti on ammatti siinä missä muutkin. Lakimiehet ovat aivan tavallisia ihmisiä – jotkut ovat huumorintajuisia, toiset eivät. Mielikuvat lakimiehistä kumpuavat usein lakimiehen työminästä, pohdiskelee Tuomas.
Teksti ja kuvat: Satu Kivistö