Hyppää pääsisältöön

16.2.2023

Jyväskylän sivistyslautakunnan seuraava kokous on keskiviikkona 22.2. klo 15.00. Lautakunta saa päätettäväkseen tuolloin muun muassa perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan maksualennusten perustana olevien tulorajojen muutokset, perusopetuksen virkapaketin ja kulttuuriyhdistys Väristyksen ostopalvelusopimuksen. Lisäksi esityslistalla on kasvun ja oppimisen palvelujen vuoden 2022 tilipäätösraportti, vuoden 2023 talousarvion muutokset sekä lausuntopyyntö Lohikosken päiväkodin väistötilan hankesuunnitelmaan.

Jälkkärin asiakasmaksualennuksiin uudet tulorajat 1.3.2023 alkaen  

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Jälkkärin maksualennusten perusteena olevia varhaiskasvatuslain tulorajoja korotetaan 1.3.2023 alkaen 33 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että jatkossa yhä suurempi määrä perheitä pääsee Jälkkärin maksualennusten piiriin.  

Perheillä on mahdollisuus hakea perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Jälkkärin maksun puolittamista, jos huoltajien yhteenlasketut bruttotulot eivät ylitä perheen koon mukaisesti määriteltyjä enimmäistuloja. 

Sivistyslautakunnalta lausunto Lohikosken uuden päiväkodin hankesuunnitelmaan

Jyväskylän Tilapalvelu pyytää lausuntoa Jyväskylän kaupungin sivistyslautakunnalta Lohikosken päiväkodin hankesuunnitelmasta. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkosuunnitelman mukaisesti Lahjaharjun päiväkoti puretaan ja tilalle rakennetaan uusi Lohikosken päiväkoti. Purkutyöt käynnistyvät kesällä 2024 ja toiminta uudessa päiväkodissa on tarkoitus käynnistyä tammikuussa 2026.  

Purku- ja rakennustöiden ajaksi, Lohikosken alueen varhaiskasvatusikäiset lapset siirtyvät väistötiloihin nykyisen päiväkodin eteläpuolelle vuoden 2023 aikana rakennettavaan väliaikaiseen päiväkotirakennukseen. Väliaikaisen päiväkotirakennuksen kokonaiskustannusarvio on noin 1 400 000 euroa ja rakennukseen saadaan 87 hoitopaikkaa. 

Ukrainan sodan vaikutusta varhaiskasvatus- ja perusopetusikäisten määrään Jyväskylässä ei pystytä luotettavasti arvioimaan. Väliaikaisen päiväkotirakennuksen valmistuminen vuotta ennen uuden päiväkodin rakennushankkeesta johtuvaa väistötilatarvetta varmistaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tilakapasiteetin riittävyyttä poikkeusaikana. 

Esityslista on luettavissa kokonaisuudessaan. Päätöstiedote kokouksen asioista julkaistaan Jyväskylän kaupungin verkkosivuilla torstaina 23.2.2023. 
 
Lisätietoja:  
sivistyspalveluiden toimialajohtaja Eino Leisimo, p. 050 584 8987