Hyppää pääsisältöön

13.12.2022

Elena Schwarzin johtaman konsertin solistina vakuuttaa maailmalla useasti palkittu pianisti Mackenzie Melemed, joka tulkitsee Prokofjevin kolmannen pianokonserton. Teatteritalolla keskiviikkona 14.12 klo 19 kuultavan konsertin ohjelmiston täydentää Joel Järventaustan Naava -teoksen kantaesitys sekä Felix Mendelssohnin ensimmäinen sinfonia.
Kuva
Mustaan paitaan pukeutunut nutturapäinen nainen pitää käsissään tahtipuikkoa ja hymyilee vienosti. Kuva Jyväskylä Sinfonia

Sveitsiläis-australialainen kapellimestari Elena Schwarz on niittänyt maailmalla mainetta musiikillisen näkemyksensä, oivaltavien tulkintojensa ja tunneälykkyytensä ansiosta. Hän on tehnyt vaikutuksen orkestereihin aina Skandinaviasta Yhdysvaltoihin ja Euroopasta Australiaan. Schwarz vierailee ensimmäistä kertaa Jyväskylässä.

Suomessa vuodesta 2020 lähtien asuvaa, Avery Fisherin ura-apurahan saanutta 27-vuotiasta amerikkalaispianistia Mackenzie Melemediä ylistetään jatkuvasti niin solistina kuin kamarimuusikkona. Melemed on voittanut useita palkintoja, joista viimeisimpänä American Pianists Awards 2021 ja vuonna 2019 Juilliardin Leo B. Ruiz Carnegie Hall Recital Prize, Jade-mitali Kiinan kansainvälisessä musiikkikilpailussa sekä Arthur Rubinstein palkinto toistamiseen, jonka hän sai myös vuonna 2018. Suomalaisille hän tuli tutuksi Maj Lindin kansainvälisen pianokilpailun voittajana 2017.

Mackenzie Melemed saatiin nopealla aikataululla paikkaamaan loppuvuodeksi sitoumuksistaan vetäytynyttä Pekka Kuusistoa. 

Illan ohjelmistossa nuorten säveltäjien luomuksia

- Inspiraatio teokseeni syntyi entisen työhuoneeni metsänäkymästä ja parin metrin päässä sijaitsevan seinää muistuttavan tiheän metsän aiheuttamasta valon puutteesta. Suurimman osan vuodesta työhuoneeni oli erityisen pimeä, sillä metsä esti kaiken sen vähäisen auringonvalon, jota pohjoispuoleinen pohjakerroshuone olisi muutenkaan saanut. Pohdin teoksessani tätä pimeyttä, kuin myös säveltämisen aikana vahvasti läsnä olleen vastapäisen metsän värejä ja villieläimiä, kertoo säveltäjä Joel Järventausta.

Hän on yksi Suomen lupaavimpia, nopeimmin uralla edenneitä ja myös kansainvälisimpiä nuorimman polven säveltäjiä. Luxemburgissa ja Saksassa lapsuutensa viettänyt Järventausta on opiskellut aiemmin Britanniassa Yorkin yliopistossa ja Royal College of Musicissa sekä Erasmus-vaihdossa myös Sibelius-Akatemiassa, ja on nykyisin hän tohtorikoulutettava King’s College Londonissa.

Prokofjev oli itse pianisti ja hän luonnollisesti aloitti uransa säveltämällä pianokonserttoja itsensä soitettavaksi. Näistä kolmannessa parikymppinen Prokofjev onnistui kristallisoimaan kaikki tyylinsä eri elementit ehkä parhaiten keskinäiseen sopusointuun, sillä konsertto on harvinaisen täysi- ja tasapainoinen kokonaisuus.

Vaikka 15-vuotias Mendelssohn oli säveltänyt edeltävän parin vuoden aikana jo ruhtinaalliset 12 sinfoniaa jousiorkesterille, tarttui hän kokoonpanona aikansa täysimittaiseen sinfoniaorkesteriin vasta tämän keväällä 1824 säveltämän ensimmäisen sinfonian myötä. Se esitettiin yksityisesti jo säveltäjän siskon, toisen etevän säveltäjä Fanny Mendelssohnin 19-vuotissyntymäpäivillä samana vuonna, mutta julkinen kantaesitys tapahtui vasta 1827.

Liput konserttiin Lippu.fi:n verkkokaupasta

Lisätietoja:
viestintä- ja markkinointikoordinaattori
Suvi Lindell-Mäkelä, p. 040 064 0109,
suvi.lindell-makela [a] jyvaskyla.fi