Keskiviikon 16.11. Valoa ja virtuositeettia -konsertti on loppuunmyyty

Kotkalaislähtöinen Essi Höglund on valovoimainen nuori viulisti, joka huokuu onnea saadessaan kartoittaa konserttisalitarjontaa laajalti Suomessa ja ulkomailla. Hän esiintyy säännöllisesti niin soolo- kuin kamarimusiikkikonsertein ja on myös aktiivinen ja kysytty orkesterimuusikko. Muusikkous on Höglundille elämäntapa. Hän on valtavan kiinnostunut ihmisten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja musiikin vaikutuksesta ihmismielen toimintaan.

Euroopan konsertti- ja oopperakentällä erittäin aktiivinen kapellimestari Benjamin Levy aloitti hiljattain viidennen kautensa Cannesin kansallisen orkesterin (Orchestre National de Cannes - Provence Alpes Côte d'Azur) musiikillisena johtajana, ja hänen sopimustaan on jatkettu vuoteen 2025 asti.

Ohjelmistossa aikansa virtuooseista inspiroituneiden säveltäjien teoksia

Debussyä kiehtoivat suuresti ranskalaisen barokkimusiikin traditio ja vanhat, jo pois muodista menneet musiikin muodot, kuten barokkitanssit. Yksi tunnetuimmista tämän kiinnostuksen hedelmistä on vuonna 1894 sävelletty ”Sarabande”, jonka Debussy sijoitti myöhemmin osaksi pianosarjaansa ”Pour le piano”.

Kuvaava esimerkki mitä erilaisimpien ainesten sulauttamisesta yhteen on vuonna 1887 sävelletty ”Havanaise”, suosituksi tullut ja viulistien vakio-ohjelmistoon jäänyt konserttikappale. Saint-Saëns kirjoitti sen kuubalaiselle viulistille Rafal Díaz Albertinille, minkä johdosta teoksen hallitsevaksi elementiksi tuli nimen mukaisesti alun perin Havannasta lähtöisin oleva habanera-tanssirytmi.

Ravel kirjoitti ”Tzigane”-teoksensa unkarilaiselle viulisti Jelly d’Arányille heidän yhteisen, railakkaaksi yltyneen musiikillisen illanviettonsa innoittamana. Se on eräänlainen revisio mm. Lisztin 1800-luvulla lanseeraamista ”unkarilaisista rapsodioista”, joissa romanien perinnemusiikin värejä ja maneereita hyödynnetään repäisevin virtuoosinäytöksin.
Amerikkalainen musiikintutkija Robert Greenberg on todennut Beethovenin neljännestä sinfoniasta, että ”jos kuka tahansa Beethovenin aikalaisista olisi kirjoittanut tämän sinfonian, sitä pidettäisiin säveltäjänsä mestariteoksena, kyseinen säveltäjä muistettaisiin ikuisesti tästä sinfoniasta, ja sinfoniaa soitettaisiin – usein – esimerkkinä säveltäjänsä suurenmoisesta työstä. Beethovenin teoksena se etsii yleisöä. Se on vähiten tunnettu ja vähiten arvostettu hänen yhdeksästä sinfoniastaan.”