Hyppää pääsisältöön

21.9.2022

Kuva
Tummatakkinen silmälasipäinen mies nojaa käsiin ja katsoo oikeaan yläviistoon. Kuva Jyväskylä Sinfonia
Lokakuussa hypätään Pekka ja susi -tarinan syövereihin 1.10. Jyväskylän kaupunginkirjastolla sekä Valon kaupungin kamarikonserttiin Jyväskylän kaupungintalolla 2.10. Lokakuun sinfoniakonserteissa kapellimestari Yoel Gamzou kuljettaa kuulijat niin Schubertin syleilyyn kuin Jonathan Leibovitzin klarinetin sävelten pyörteisiin 12.10. Keskiviikkona 26.10. piipahdetaan Couperinin haudalla kapellimestari Eugene Tziganen johdolla sekä kuullaan Suomen ensiesityksenä pianisti Oliver Triendlin tulkinta Pejačevićin pianokonsertosta.

Jyväskylä Sinfonian puhallinkvintetti esiintyy kertojan kera kiehtovassa koko perheen Pekka ja susi – konserteissa lauantaina 1.10. Jyväskylän kaupunginkirjaston Minnansalissa klo 10, 11.15 sekä 14. Kertojan roolissa vakuuttaa Jyväskylän teatterielämästä monelle tuttu Antti Niskanen. Sergei Prokofjevin vain neljässä päivässä kirjoittamasta musiikkisadusta on tullut valtava hitti, jonka kautta miljoonat lapset ovat päässeet heittämällä sisälle taidemusiikin ihmeelliseen maailmaan. Jyväskylä Sinfonian puhaltajakokoonpanossa esiintyvät Aapo Järvinen (huilu), Nahoko Kinoshita (oboe), Gil Shaked-Agababa (klarinetti), Sanna Wihinen (fagotti) sekä Jonathan Nikkinen (käyrätorvi). Konsertin kuvituskuvan ovat tehneet lukuisista muumikirjoistaan tunnettu kirjailija- ja graafikkopariskunta Sami ja Riina Kaarla.

Valon kaupungin kamarikonsertti ihastuttaa Jyväskylän kaupungintalolla musiikkitarjonnallaan sunnuntaina 2.10. klo 15. Konsertissa kuullaan Edvard Griegin ensimmäisen jousikvarteton ja Arnold Baxin Obokvinteton lisäksi jyväskyläläisistä musiikkipiireistä tutun Jyrki Linjaman neljännen jousikvarteton kantaesitys, joka juhlistaa säveltäjän 60-vuotispäivää. Viulunsoitto ja kuorolaulu ovat antaneet tarttumapintaa niin musiikkiin kuin itse säveltämiseen. Linjama aloitti musiikkiopintonsa Jyväskylässä ja jatkoi niitä Sibelius-Akatemiassa. Kamarikokoonpanossa soittavat Kaisamari Hiltunen (viulu), Niina Tuunainen (viulu), Maria Mangeloja (alttoviulu), Lauri Krapu (sello) sekä Inoko Isobe (oboe). Linjaman teosten lauluosuuksista vastaa Minja Niiranen.

Sinfoniakonserteissa kansainvälisiä vieraita ja vivahteita

Teatteritalon sinfoniakonserteissa heittäydytään keskiviikkona 12.10. todellisen romanttisen neron, Franz Schubertin syleilyyn C-duuri Fantasian sekä kuudennen sinfonian saattelemana. Kapellimestarin korokkeella vierailee New Yorkissa, Lontoossa ja Tel Avivissa kasvanut Yoel Gamzou, jonka nousukiitoa nauttiva ura vie häntä useiden saksalaisten konserttisalien kautta niin Lontooseen, Göteborgiin sekä nyt myös Jyväskylään. Konsertti-illan solistina taituroi sekä Crusell että Carl Nielesen -kilpailujen voittaja, israelilainen Jonathan Leibovitz samanhenkisillä klarinettituokioilla: Weberin iloittelulla ja Busonin visionäärisyydellä.

Lokakuun lopussa 26.10. ohjelmistossa ranskalaisen barokin mestari François Couperin, ”François Suuren”, musiikin hillityn ylvään kuoren takaa välittyy suuria tunteita. 200 vuotta nuorempi Maurice Ravel herättelee ne henkiin teoksessaan Couperinin haudalla, jonka ääreen Jyväskylä Sinfonia käy amerikkalaisen kapellimestari Eugene Tziganen luotsaamana. Illan aikana estradille saadaan myös saman aikakauden naissäveltäjiä: brittiläinen Ethel Smyth sekä kroatialainen Dora Pejačević, jonka pianokonserton tulkitsee ensimmäistä kertaa Suomessa saksalainen pianisti Oliver Triendl, joka on kunnostautunut erityisesti harvinaisten ohjelmistojen esittäjänä.

Kaikkiin konsertteihin on vielä lippuja saatavilla.
 

Lisätietoja syksyn konserteista

Yoel Gamzou

Jonathan Leibovitz

Eugene Tzigane

Oliver Triendl

Lisätietoja:

viestintä- ja markkinointikoordinaattori
Suvi Lindell-Mäkelä, p. 040 064 0109,
suvi.lindell-makela [a] jyvaskyla.fi