Hyppää pääsisältöön

9.6.2022

Kuva
Pienet lapset tutkivat opettajan kanssa tablettia. Kuva Dolly Aittanen
Jyväskylän sivistyslautakunnan seuraava kokous on keskiviikkona 15.6.2022 klo 15.00. Lautakunta saa päätettäväkseen varhaiskasvatussuunnitelmaan, esiopetuksen opetussuunnitelmaan ja kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluperusteiden sekä perusopetuksen, valmistavan opetuksen opetussuunnitelmaan ja perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksujen tulorajoihin 1.8.2022 voimaan tulevat muutokset.

Lisäksi lautakunnalle esitellään kaupunginhallituksen uudelleen valmisteluun palauttama varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys vuosille 2022-2027 sekä Jyväskylän kaupungin liikenneturvallisuuden edistämisen suunnitelmaa vuosille 2023-2025.  

Päivitetyssä varhaiskasvatussuunnitelmassa määritellään tuen tasoja ja tukimuotojen kokonaisuus 

Valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman perusteita on uudistettu vastaamaan varhaiskasvatuslain muutoksia. Muutokset koskevat lasten kasvun ja oppimisen tukemista yhdenvertaisesti. Varhaiskasvatussuunnitelmassa määritellään tarkemmin lapsen saamaa kolmitasoista (yleistä, tehostettua ja erityistä) tukea, tuen muotoja sekä miten tukea annetaan. Tuen tarve arvioidaan lapsen yksilöllisen tuen tarpeiden perusteella. Lapselle tulee muun muassa oikeus varhaiskasvatukseen osallistumisen edellyttämiin apuvälineisiin. Uudistus näkyy myös jokaiselle lapselle tehtävässä yksilöllisessä suunnitelmassa. Lapsen saamasta tehostetusta ja erityisestä tuesta tehdään jatkossa hallinnolliset päätökset.  

Muita pienempiä muutoksia on tehty varhaiskasvatussuunnitelman käsitteistöön, laaja-alaisen osaamisen osuuteen sekä arvioinnin ja pedagogisen dokumentoinnin periaatteisiin. Jyväskylän varhaiskasvatussuunnitelman arvopohja on uudistettu Jyväskylän kaupunkistrategian 2022-2025 mukaiseksi. Varhaiskasvatussuunnitelma löytyy kokonaisuudessaan sähköisesti ePerusteet-ympäristöstä Jyväskylän kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma (opintopolku.fi)

Opetussuunnitelmien muutoksilla tavoitellaan turvallisempaa oppimisympäristöä    

Esiopetuksen, perusopetuksen ja valmistavan opetuksen opetussuunnitelmien perusteita ja määräyksiä on tarkennettu, jotta lapsen ja oppilaan oikeusturva ja oppimisympäristön turvallisuus vahvistuisi. Jatkossa lapsen ja nuoren etu on huomioitava aina, kun opetusta suunnitellaan, järjestetään tai siitä päätetään. Täsmennykset mahdollistavat nykyistä tehokkaammat ja oikea-aikaiset keinot puuttua kiusaamiseen, syrjintään, häirintään ja väkivaltaan esiopetuksessa ja kouluissa. 

Jyväskylän paikalliseen perusopetuksen opetussuunnitelmaan lisätään uutena osuus, jossa määritellään opetuksen epääminen oppilaalta jäljellä olevan työpäivän tai tarvittaessa myös seuraavan työpäivän ajaksi. Opetusta häiritsevä oppilas voidaan poistaa luokkahuoneesta ja häneltä voidaan evätä opetus, jos opetuksen järjestäminen vaikeutuu kohtuuttomasti häiritsevän käyttäytymisen takia tai muiden oppilaiden turvallisuus kärsii häiritsevän oppilaan uhkaavan tai väkivaltaisen käyttäytymisen takia. Muutokset tulevat voimaan 1.8.2022 alkaen.  

Muita muutoksia ovat uuden oppimisen ja koulutuksen järjestelmä DigiOnen pilotointi Huhtasuon yhtenäiskoululla, Puistokadun päiväkotikoululla sekä Keltinmäen koululla, mikä edellyttää pilotointivaiheessa noudatettavan opetussuunnitelman siirtämistä ePerusteet-järjestelmään. Siirto on tekninen muutos eikä vaikuta opetussuunnitelman sisältöön. Jyväskylän perusopetuksen opetussuunnitelman luvusta 6.8.1 Päättöarvosanan muodostaminen poistetaan osio seitsemännellä tai kahdeksannella vuosiluokalla annettujen päättöarvosanojen korottamismenettelystä Opetushallituksen uuden ohjeistuksen myötä. Jyväskylässä lisänäyttöjä on vuosittain antanut muutama oppilas. Muutos ei koske lukuvuosiarviointeja, joita on mahdollisuus edelleen korottaa. 

Jyväskylän esiopetuksen ja perusopetuksen opetussuunnitelmat löytyvät Peda.net-ympäristöstä Jyväskylän esiopetuksen opetussuunnitelma (peda.net) ja Jyväskylän perusopetuksen opetussuunnitelma (peda.net)
Jyväskylän kaksivuotisen esiopetuskokeilun opetussuunnitelma on laadittu sähköiseen muotoon Opetushallituksen ePerusteet-sivustolle Jyväskylän kaksivuotisen esiopetuskokeilun opetussuunnitelma 2021-2024 (opintopolku.fi)
 
Esityslista on luettavissa kokonaisuudessaan
Päätöstiedote kokouksen asioista julkaistaan Jyväskylän kaupungin verkkosivuilla torstaina 16.6.2022. 


 

Lisätietoja:  
sivistyspalveluiden toimialajohtaja Eino Leisimo, p. 050 584 8987