Hyppää pääsisältöön

17.1.2022

Kuva
Katunäkymä, jossa auto ja rakennuksia. Kuva Päivi Pelkonen
Asunto-osakeyhtiö Jyväskylän Puistolan Tornin projektin käynnistyminen aiheuttaa liikennejärjestelymuutoksia Kalevankadun ympäristössä. Muutostyöt tehdään 19. – 25.1., ja väliaikaiset liikennejärjestelyt ovat tämänhetkisen tiedon mukaan käytössä loppuvuoteen 2024.

Pohjoiseen menevät autokaistat työmaakäyttöön

Kalevankatu 7:n ja 10:n kohdalla pohjoiseen menevät autokaistat eivät ole käytössä, vaan siirtyvät työmaa-alueeksi. Etelään menevistä kaistoista toinen siirtyy pohjoiseen menevien kaistaksi, eli Kolmikulman puoleiset ajokaistat muuttuvat kaksisuuntaiseksi. Kalevankatu on siis työmaan ajan 1+1-kaistainen, mistä voi aiheutua jonoutumista erityisesti ruuhka-aikoina.

Kalevankadulta etelään ajettaessa kääntyminen vasemmalle Ilmarisenkadulle on kielletty. Yliopistonkadulta Ilmarisenkadulle tultaessa kuljetaan Puistokadun ja Yrjönkadun kautta. Lisäksi Yliopistonkadun ja Kalevankadun risteyksessä sekä Kalevankadun ja Ilmarisenkadun risteyksessä kaistaryhmitykset muuttuvat.

Kuva
KArtta, jossa sulkualue, kaistajärjestelyt ja kiertoreitit. Kuva Pohjola Rakennus Oy

Kolmikulman puoleinen jalankulku- ja pyöräilyväylä säilyy käytössä

Kalevankatu 7:n ja 10:n sekä osittain Puistotorin kohdalla työmaan puoleinen jalkakäytävä siirtyy työmaakäyttöön. Kiertoreittinä toimii Kolmikulman puoleinen jalankulku- ja pyöräilyväylä. 

Ilmarisenkadulla työmaan kohdalla työmaan puoleinen jalkakäytävä siirtyy työmaa-alueeksi. 
Opistokujan jalankulku- ja pyöräilyväylä siirtyy työmaa-alueeksi. Kiertotie kulkee Puistotorin ja Puistokadun kautta tai Yrjönkadun ja Ilmarisenkadun kautta.
 

Työmaa voi viivästyttää Linkki-joukkoliikennettä varsinkin ruuhka-aikoina

Joukkoliikenteen pysäkkeihin ja reitteihin ei työmaalla ainakaan alkuvaiheessaan ole vaikutusta. Asiakkaiden kannattaa kuitenkin varautua liikennejärjestelyjen aiheuttamiin viivästyksiin etenkin ruuhka-aikoina, koska monet Linkki-linjat ajavat Kalevankadun kautta. 
 
Kalevankatua pitkin liikennöivät paikallisliikenteen linjoista seuraavat:
•    5, 5K, 7, 8 
•    12, 12K, 13, 15K, 16, 16M
•    21, 21M, 22, 22M
•    23, 26, 27
•    31, 32, 37, 39, 41
•    osa linjojen 14 ja 14M vuoroista

 

Lisätiedot:
Työmaapäällikkö Ilkka Hiekkanen
p. 040 769 5450
ilkka.hiekkanen[at]pohjolarakennus.fi

 

Joukkoliikennesuunnittelija Jouni Enroos
p. 050 461 7119
jouni.enroos[at]jyvaskyla.fi

Asiasanat:  
Kaupunginosa: