Hyppää pääsisältöön

5.4.2021

Kuokkalan yhtenäiskoulusta on määrätty eilisen ja tämän päivän aikana koronakaranteeniin lähes 150 henkilöä. Tartuntaketju ilmeni pääsiäisen aikaan. Laajan jäljityksen ja soittokierroksen myötä kaikkien altistuneiden oppilaiden perheet on nyt saatu tavoitettua. Kaikki altistuneet ohjataan koronatesteihin.
Kuva
Hoitaja suojavarusteissa valmistelee koronanäytteenottoa

Altistumisten laajuutta selittää se, että yksittäisiä samaan tartuntaketjuun liittyviä tartuntoja ilmeni useammassa Kuokkalan yhtenäiskoulun luokassa. Uutta laajaa tartuntarypästä ei Jyväskylässä ole kuitenkaan ilmennyt ja Kuokkalan tartunnat ovat mukana jo viime viikon tilastoissa. 

Viime viikolla (viikko 13) tartuntoja ilmeni Jyväskylässä lopulta 46 kappaletta joka on täsmälleen sama määrä kuin aiemmalla viikolla (viikko 12). Kouluihin ja varhaiskasvatukseen kohdentuneita karanteeneja selittääkin Jyväskylässä tartuntamäärien sijaan se, että tartunnat ovat jälleen siirtyneet aikuisista lasten ja nuorten keskuuteen. 

Viime viikon 46:sta tartunnasta yhteensä 20 ilmeni 0-15-vuotiaiden keskuudessa. Tilastot osoittavat, että 0-6-vuotiailla tartuntoja oli 8, kun viikolla 12 vastaava luku oli 4. Alakouluikäisillä eli 7-12-vuotiailla tartuntoja ilmeni 7, kun edeltävällä viikolla niitä oli 3. Yläkouluikäisillä eli 13-15-vuotiailla tartuntoja ilmeni 5, kun aiemmalla viikolla niitä oli 0. 

Laajoista karanteeneista huolimatta Jyväskylän kokonaistilanne on edelleen rauhallinen. Maanantaina 5.4. Jyväskylässä on ollut tartuntojen osalta nollapäivä.  

- Nollapäivä on hyvä aloitus pääsiäisen jälkeiseen aikaan. Lomien jälkeen tulee kuitenkin hakeutua pienistäkin oireista testiin, jotta tartuntatilanne saadaan pidettyä hallinnassa. Myös lasten ja nuorten oireita kannattaa seurata tarkasti ja käydä testeissä, jos vähäisiäkin oireita on. Kouluun ja päivähoitoon saa mennä vain täysin terveenä, apulaisylilääkäri Eila Heinonen muistuttaa.  

Karanteeni on varotoimenpide, jolla estetään mahdollisten tartuntojen leviäminen  

Karanteeni koskee vain niitä henkilöitä, jotka ovat voineet terveydenhuoltoviranomaisen arvion mukaan altistua koronavirukselle. Terveydenhuolto on antanut ohjeet siitä, miten ja missä tilanteissa voi olla yhteydessä terveyspalveluihin, jos oireita ilmenee. Jos henkilö pysyy karanteeniajan terveenä, on karanteeni 14 vuorokautta viimeisestä mahdollisesta altistumisajankohdasta. Muut kuin karanteeniin määrätyt lapset ja nuoret voivat tulla terveenä kouluun pääsiäisen jälkeen.

Karanteenilla tarkoitetaan terveen henkilön liikkumisvapauden rajoittamista, sillä osa infektiosairauksista voi tarttua jo ennen varsinaisten oireiden puhkeamista. Karanteenilla estetään mahdollisen tartunnan leviäminen muihin henkilöihin. Karanteeniin asettaminen on varotoimenpide, jolla rajoitetaan kulkemista, kunnes tiedetään, onko virukselle altistuminen aiheuttanut tartunnan ja mahdollinen tartuntaketju saadaan katkaistua. Perheessä voi siten olla tilanne, jossa vain yksi jäsen on karanteenissa.    

Jyväskylän kaupungin koronakaranteeniohje on verkossa. Ohje on myös käännetty usealle kielelle, mm. englanniksi, venäjäksi, persiaksi, kurdin soraniksi, somaliksi, arabiaksi, kinyarwandaksi ja swahiliksi.   

Kaupungin viime viikkojen tarkemmat tartuntaluvut on nähtävillä kaupungin verkkosivuilta.

Lisätietoja:
- perusopetuksen palvelujohtaja Tuija Rasinen, p. 050 517 1832
 

Asiasanat: