Hyppää pääsisältöön

5.2.2021

Huhtasuon yhtenäiskoulusta yhteensä 33 henkilöä ja Puuppolan koulusta 18 oppilasta määrättiin karanteeniin perjantaina.
Kuva
Liiduilla asfalttiin piirretty koronavirus

Mahdollinen altistuminen on tapahtunut kummassakin koulussa 1. tai 2.2. Karanteeni kestää 14 vuorokautta altistumisesta. Terveydenhuolto on tavoittanut kaikki karanteeniin määrätyt ja kaikki mahdollisesti altistuneet ohjataan koronatestiin. Lisäksi terveydenhuolto on pyytänyt yhteensä noin kolmeakymmentä oppilasta Puuppolan ja Kypärämäen koululta käymään koronatestissä. He voivat palata kouluun ilman karanteenia, jos testitulos on negatiivinen.

Terveydenhuolto on ollut yhteydessä sekä karanteeniin että vain testiin määrättyjen oppilaiden huoltajiin ja ohjeistanut käytännöstä. Koululta annetaan tarkemmat ohjeet oppilaiden etäopetusjärjestelyistä.
 
Uudella altistumisriskin arvioon perustuvalla käytännöllä halutaan rajata pitkä karanteeni mahdollisimman pieneen joukkoon oppilaita. Jos terveydenhuolto arvioi yhdessä koulun kanssa osalla oppilaista olleen hyvin vähäinen altistumisriski, terveydenhuolto voi ohjeistaa, että käynti testissä riittää, eikä laajaa joukkoa tarvitse asettaa karanteeniin. Jos testitulos on negatiivinen, voi oppilas palata kouluun tuloksen saatuaan ilman pitkää karanteenia. 
 
Terveydenhuolto on antanut ohjeet siitä, miten ja missä tilanteissa voi olla yhteydessä terveyspalveluihin, jos oireita ilmenee. 

Karanteeni on varotoimenpide, jolla estetään mahdollisten tartuntojen leviäminen

Karanteenilla tarkoitetaan terveen henkilön liikkumisvapauden rajoittamista, sillä osa infektiosairauksista voi tarttua jo ennen varsinaisten oireiden puhkeamista. Karanteenilla estetään mahdollisen tartunnan leviäminen muihin henkilöihin. Karanteeniin asettaminen on varotoimenpide, jolla rajoitetaan kulkemista, kunnes tiedetään, onko virukselle altistuminen aiheuttanut tartunnan ja mahdollinen tartuntaketju saadaan katkaistua. Perheessä voi siten olla tilanne, jossa vain yksi jäsen on karanteenissa.    
  
Jyväskylän kaupungin koronakaranteeniohje on verkossa osoitteessa: https://www.jyvaskyla.fi/terveys/korona/karanteeni. Ohje on myös käännetty usealle kielelle, mm. englanniksi, venäjäksi, persiaksi, kurdin soraniksi, somaliksi, arabiaksi, kinyarwandaksi ja swahiliksi.   

Linkit:
Jyväskylän kaupungin koronasivu
Coronavirus information in other languages

Lisätietoja:   
Jyväskylän kaupunki
- palvelujohtaja Tuija Rasinen, perusopetuspalvelut, p. 014 266 4984

Kaupunginosa: