Hyppää pääsisältöön

25.11.2020

Kuva
Alvar Aalto -museon pääty kesäauringossa. Kuva Katja Vuorensyrjä
Alvar Aalto -museon talvikauden gallerianäyttelynä nähdään Alvar Aallon museosuunnitelmia esittelevä näyttely.

Alvar Aalto suunnitteli uransa aikana 15 museorakennusta, joista vain kolme toteutui. Kaksi niistä sijaitsee Jyväskylässä: Ruusupuistossa rinnakkain seisovat Keski-Suomen museo (1957–61) ja Alvar Aalto -museo (1971–73). Kolmas, taidemuseo Kunsten on rakennettu Tanskan Aalborgiin vuosina 1969–73.

Arkkitehdin toteutumattomien museosuunnitelmien joukosta löytyy vasta luonnosvaiheessa olleita töitä, mutta myös kilpailuehdotuksia sekä pitkälle vietyjä arkkitehtuuripiirustuksia. Näyttely esittelee Aallon kymmenen merkittävintä museosuunnitelmaa 1920-luvulta 1970-luvuille saakka. Kuten muunkin tuotannon osalta, arkkitehdin työpöydällä oli vuosikymmenten varrella museokohteita niin kotimaahan kuin ulkomaillekin, Pohjoismaista Eurooppaan ja Lähi-Itään saakka.

Näyttelyn teema onkin erityisen ajankohtainen juuri nyt, kun Alvar Aallon kaksi toteutunutta museorakennusta, taidemuseo Kunsten ja Keski-Suomen museo, on vastikään peruskorjattu.

– Vuonna 2021 käynnistyy Alvar Aalto -museon peruskorjaus ja uudistettu museo avataan yleisölle jälleen vuonna 2023. Samalla tullaan toteuttamaan Aallon aikanaan hahmottelema ajatus Alvar Aalto -museon ja Keski- Suomen museon rakennusten yhdistämisestä, kertoo Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh.

Näyttelyssä esillä olevat originaalipiirustukset, aikalaisvalokuvat ja pienoismallit ovat Alvar Aalto -museon kokoelmista ja arkistoista. Näyttelyyn liittyvästä oheisohjelmasta löytyy lisätietoa Alvar Aalto -säätiön verkkosivuilta.


Teksti: Mirkka Vidgrén, Alvar Aalto -säätiö

Kuva: Katja Vuorensyrjä

Haave museosta. Alvar Aallon museosuunnitelmat

6.11.2020 – 21.3.2021
Alvar Aalto -museon Galleria
Avoinna ti–su klo 11–18
Alvar Aallon katu 7, Jyväskylä
www.alvaraalto.fi

Asiasanat: