Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia vasemmalta.

Jyväskylässä koulu alkaa 10.8.2022 

05.08.2022
Koulu- ja vuosiluokkakohtaiset aloitusajat löytyvät kunkin koulun verkkosivulta. 

Jyväskylän koulujen lukuvuosi käynnistyy keskiviikkona 10.8.2022. Tuolloin koulutielle suuntaa  

Asiasanat:  
perusopetus
koulu
aloitus
oppilas
Kuva
Oppilaat pyöräilevät. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Jyväskylän kaupunki toivoo asukkailta vastauksia metsäkyselyyn – osa saa kyselyn postitse

04.08.2022
Mitä Jyväskylän metsäalueita sinä käytät ja mikä niistä tekee sinulle mieluisen? Jyväskylän kaupunki toivoo asukkailta vastauksia koko kaupunkia koskevaan metsäkyselyyn. Kysely on auki elokuun loppuun asti.

Kyselyn tavoitteena on kartoittaa kaupunkilaisten metsien käyttöä: mitä metsäisiä alueita kaupunkilaiset käyttävät ja miten.

Asiasanat:  
osallisuus
asukaskysely
Kuva
Vehreää sekametsää. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Jyväskylän kaupunkirakennelautakunnan syyskausi käynnistyy

04.08.2022
Ensimmäistä kertaa syyskaudella kokoontuvan Jyväskylän kaupunkirakennelautakunnan käsittelyssä ovat tiistaina 9.8. muun muassa asemakaavoituksen taksat. Myös edellisessä kokouksessa pöydälle jääneen Schaumanin linnan kaavamuutoksen käsittely jatkuu.

Asemakaavoituksen taksoja tarkistetaan

Asemakaavojen, asemakaavamuutosten ja tonttijakojen laatimisesta perittäviä maksuja sekä niihin li

Kuva
Valkoiset Jyväskylä-kirjaimet. Kuva Sami Lamminaho

Jyväskylässä uudet päiväkodit tuovat helpotusta varhaiskasvatus- ja esiopetusjärjestelyihin  

04.08.2022
Jyväskylässä varhaiskasvatuspalvelujen piirissä olevien lasten määrä jatkaa kasvua. Uudet päiväkodit Kortepohjassa, Salmirannassa ja Kauramäessä sekä päiväkoti Fabriikin laajennus tuovat kaivattua helpotusta lasten varhaiskasvatus- ja esiopetusjärjestelyihin. Lisäksi uusia lapsiryhmiä on perustettu Kortesuon päiväkotiin ja Ilvespuiston tiloihin.  

Kortepohjan uusi päiväkotikoulu vastaanotti ensimmäiset lapset elokuun alussa.

Asiasanat:  
varhaiskasvatus
päiväkoti
esiopetus
kerho
Kuva
päiväkodin leikkitilan leikkimökki. Kuva Kaisa-Sisko Kangas

Jyväskylä toivottaa sadat kutsuvieraat ja tuhannet matkailijat tervetulleeksi kaupunkiin rallien aikaan!

03.08.2022
Jyväskylän kaupunki järjestää Secto Rally Finland -rallitapahtuman yhteydessä jo perinteiseksi muodostuneen Jyväskylä Business Rally -tapahtuman, joka tuo noin 350 yrityselämän vaikuttajaa, päättäjää ja sijoittajaa Jyväskylään ralliviikon aikana. Matkailun näkövinkkelistä ralliviikonloppu näyttää erinomaiselta ja kaupunkiin sekä lähialueelle onkin saapumassa jälleen kymmeniätuhansia rallivieraita. Kaupunki toivottaa vieraat lämpimästi tervetulleeksi 71. kertaa Jyväskylässä järjestettäville ralleille!

Jyväskylän kaupunki hyödyntää tänäkin vuonna laajasti Secto Rally Finland -tapahtumaa tuodakseen esille jyväskyläläistä osaamista sekä kootakseen y

Asiasanat:  
Jyväskylä Business Rally
Kuva
Ralliauto ilmassa ja yleisöä

Linkki-liikenteen keskustapysäkit siirretään 10.8.2022 alkaen Vapaudenkadulta Asemakadulle

02.08.2022
Pitkään vireillä ollut pysäköintitalon rakennushanke Jyväskylän paikallisliikennekeskuksen tuntumassa on etenemässä. Kuokka isketään maahan elokuussa, kun rakentamista valmistelevat työt käynnistyvät.

Rakennustöiden vuoksi Linkki-paikallisliikenteen keskustapysäkit saavat Vapaudenkadulta lähtöpassit 10.8.2022 alkaen.

Asiasanat:  
joukkoliikenne
Linkki-VIP
Kuva
Ilmakuva Asema-aukiosta, jonka reunalla Asemakadun varressa on paikallisliikenteen busseja.

Kuokkalansilta suljetaan liikenteeltä keskiviikkoiltana 3.8. vajaaksi puoleksi tunniksi

28.07.2022
Jyväsjärven ylittävä Kuokkalansilta on suljettuna liikenteeltä Suomen MM-rallin aattopäivänä keskiviikkona 3.8. kello 18.56–19.17. Tänä aikana sillalle ei päästetä mitään liikennettä, mukaan lukien jalankulku ja pyöräily. Joukkoliikenteeseen ei tule muutoksia, sillä sulku on ajoitettu linja-autovuorojen väliin.

Sulun aikana liikenteenohjaajat ohjaavat liikennettä: keskustan suunnasta sillalle pyrkivät ohjataan Schaumanin puistotielle ja Lutakon satamaan ja

Asiasanat:  
Kuokkala
Kuva
Kuokkalan silta valaistuna. Kuva Antti Aarnio

Lääketieteellisiin riskiryhmiin kuulumattomat 70–79-vuotiaat voivat varata neljännen koronarokotuksensa 1.8. alkaen Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla

28.07.2022
Koronarokotteiden antaminen etenee Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla, sillä maanantaista 1.8. alkaen lääketieteellisiin riskiryhmiin kuulumattomat 70–79-vuotiaat voivat varata ajan neljänteen koronarokotukseensa.

Rokotteen haluaville suositellaan sähköisen ajanvarauksen käyttämistä. Tarvittaessa ajan voi varata myös puhelimitse oman alueen terveysasemalta.

Asiasanat:  
korona
koronarokotus
Kuva
Hoitaja laittamassa rokotetta asiakkaan käteen. Kuva Outi Kaakkuri

Haluaisitko opiskella varhaiskasvatuksen ammattilaiseksi oppisopimuksella?

26.07.2022
Kiinnostaako lasten ja nuorten kanssa työskentely? Haluaisitko saada tutkinnon työn ohessa? Tule tutustumaan varhaiskasvatusalaan Jyväskylän kaupungille.

Haluaisitko tehdä töitä ja opiskella samalla itsellesi ammatin? Varhaiskasvatuksen alalla on tilaa uusille tekijöille.

Asiasanat:  
työnhaku
oppisopimus
Kuva
Tyttö ja poika leikkii nurmikolla

Köhniön uimarannalla voi jälleen uida

25.07.2022
Suositus uimisen välttämisestä Köhniön uimarannalla on purettu. Uimavedestä 21.7. otetusta näytteestä ei ole enää löytynyt vatsatautia aiheuttavaa norovirusta.

Köhniön rannalla norovirusepidemiaan kesä-heinäkuun vaihteessa sairastuneita oli ympäristöterveyteen tulleiden ilmoitusten perusteella noin 150 hen

Asiasanat:  
uimaranta
liikunta
ympäristö
ympäristöterveys
Kuva
Köhniön alueen uimaranta. Kuva Reijo Nieminen

MM-ralli aiheuttaa poikkeuksia Jyväskylän liikennejärjestelyihin 4.–7.8.

25.07.2022
Jyväskylässä järjestettävä Suomen MM-ralli eli Secto Automotive Rally Finland vaikuttaa liikenteeseen ja liikennejärjestelyihin. Suurimmat liikenteelliset vaikutukset kohdistuvat keskustan, Mäki-Matin, Harjun ja Lutakon alueille.

Harjun erikoiskokeet sulkevat katuja

Harjulla ajettavien erikoiskokeiden vuoksi katuja joudutaan sulkemaan keskustan, Mäki-Matin ja Harju

Asiasanat:  
ralli
Kuva
Neste rallin Harjun erikoiskokeelta 2015. Kuva Jiri Halttunen

Haukanniemen esteettömän luontopolun ja yhdysreitin rakentaminen jatkuu

22.07.2022
Kortepohjassa Tuomiojärven rantamilla sijaitsevan Haukanniemen esteettömän luontopolun ja yhdysreitin rakentaminen jatkuu viikolla 30. Työmaa-alueella ulkoilu on kielletty arkipäivinä turvallisuuden vuoksi, koska työmaalla liikkuu koneita ja autoja. Viikonloppuisin ulkoilu on sallittu Haukanniemessä omalla vastuulla. Käytävien reunoille asennetaan penkkejä, aitoja ja reunuksia, joten siellä voi olla kuoppia, joita on syytä varoa.

Reitin ja polkujen varteen tulee levähdyspaikkoja ja yhdysreitin päähän esteetön puucee ja puuliiteri.

Asiasanat:  
luontopolku
esteettömyys
Haukanniemi
Kuva
Tien laidassa liikennemerkit ja aidat. Tien remontti menossa. Kuva Jaana Pinson

Mattilanniemen uimarannalla voi jälleen uida

20.07.2022
Suositus uimisen välttämisestä Mattilanniemen uimarannalla on purettu ja uimaranta on taas normaalisti käytössä.

Uimarannan veden laatua seurataan tihennetyllä näytteenotolla.

Asiasanat:  
uimaranta
liikunta
ympäristö
ympäristöterveys
Kuva
Mattilanniemen uimaranta. Kuva Jyväskylän kaupunki

Marija Partanen-Vainion näyttelyssä taidetta tehdään ekologisuus edellä

20.07.2022
Taiteen tekeminen on luovuutta ja valintoja. Taiteilija Marija Partanen-Vainion näyttelyteoksien materiaalina toimivat kasvikuidut, joiden valintaan on vaikuttanut ekologisuus ja niiden monipuolinen hyödyntäminen taidetuotteeksi.

Teoksissa hyödynnetään materiaalin ominaisuuksia esim. väriä ja tekstuuria, jolloin kuitu aloittaa elämän taiteen välikappaleena.

Asiasanat:  
Suomen käsityön museo
näyttely
Kuva
Luonnonkuiduista muotoiltu pieni kulho Marija Partanen-Vainion Näytönpaikan näyttelyssä Suomen käsityön museossa kesällä 2022. Kuva Marija Partanen-Vainio

Tourulantien ylikulkusillan työmaa voi ruuhkauttaa liikennettä

15.07.2022
Tourulantien ylikulkusillalla aloitetaan liikuntasaumojen uusiminen. Työ on monivaiheista ja työt käynnistyvät ensi tiistaina 19.7. Uudet liikennejärjestelyt toteutetaan työmaa-alueelle maanantain ja tiistain välisenä yönä.

Töiden aikana sillan kannella tulee olemaan kerrallaan yksi kaista pois käytöstä liikenteeltä kumpaankin ajosuuntaan.

Kuva
Ilmakuva Tourulantieltä. Kuva Kaisa Ristimella

Jyväskylä ja DigiOne-hanke mukana Suomi Areenan paneelikeskustelussa 15.7.2022 

12.07.2022
Myös Jyväskylässä kolmella koululla elokuussa käyttöön otettavasta DigiOne -järjestelmästä keskustellaan Suomi Areenassa Porissa 15.7. Jyväskylästä mukana on sivistyspalvelujen kehittämispäällikkö Tuija Rasinen, joka osallistuu 15.7. klo 13.00 keskusteluun, jossa pohditaan, millaisia digitaalisia palveluja luotaisiin, jos koulu keksittäisiin tänään. 

Jyväskylä on DigiOne-edelläkävijäkuntana mukana koulujen uudenlaisten sähkö

Asiasanat:  
koulutus
opetus
perusopetus
digitalisaatio
digitaaliset palvelut
ICT
Kuva
Tabletin käyttöä opetuksessa. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Puistotorin puistosta löytyy uusia hauskoja hahmoja

11.07.2022
Puistotorin puiston kunnostuksen ensimmäinen vaihe valmistui. Puisto ja siellä oleva tenniskenttä ovat taas leikkipaikkaa lukuun ottamatta asukkaiden käytössä. Puistotyömaan aidat puretaan mahdollisimman pian ja nurmikot viimeistellään paikalla olleiden aitojen kohdilta.

Puistotorin puiston kunnostuksen ensimmäinen vaihe päästiin aloittamaan suunniteltua ajankohtaa paljon myöhemmin, joten puistoa ei saatu valmiiksi

Kuva
Puistotorin puiston aukio. Kuva Timo Mattila

Keski-Suomen Sarjakuvaseuran näyttely ja työpajat taidemuseolla innostavat piirtämään sarjakuvia 

07.07.2022
Sarjakuvaseuran näyttely Lähiruokaa sarjakuvan nälkään 7.7.-11.9.2022 Jyväskylän taidemuseossa tarjoilee sarjakuvia taidetila Ilmiössä taidemuseon kolmannessa kerroksessa. Näyttely esittelee originaalipiirroksia ja digiprinttejä sarjakuvaseuran jäsenten töistä. Voit myös itse tehdä sarjakuvan ja ripustaa sen esille. Museokaupasta voit ostaa itsellesi seuran albumeita. Taidemuseoon on alle 24-vuotiailla vapaa pääsy.

Näyttelyn lisäksi sarjakuvia innostetaan piirtämään maksuttomissa työpajoissa taidemuseon Taikatilassa keskiviikkona, torstaina ja perjantaina 13.-

Asiasanat:  
sarjakuva
Keski-Suomen Sarjakuvaseura ry
Jyväskylän taidemuseo
Kuva
Yksityiskohtainen piirros turbaanipäisestä hahmosta. Kuva Juuso Laasonen

Nuorten valokuvaajien KOSMOS-näyttely aukeaa ensi viikolla Lyseonkadulla sijaitsevalle Katutaidetemppelille

07.07.2022
Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelujen ja Luovan valokuvauksen keskuksen järjestämä KOSMOS-valokuvanäyttely (11.7.-31.8.) aukeaa ensi viikolla yleisön nähtäville Katutaidetemppelillä (Lyseonkatu 3, 40100 Jyväskylä).

Valokuvanäyttelyssä käsitellään erilaisia kokemuksia kesästä: luontoa, skeittausta, katukuvaa sekä ihmisiä.

Asiasanat:  
jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut
valokuvanäyttely
Luovake
ikkunanäyttely
näyttely
nuoriso
Kuva
Kosmos-valokuvanäyttelyn juliste. Kuva Niina Vehmaa

Bongaa kala hulevesikaivosta

07.07.2022
Suurin osa vesistöjen roskista on peräisin kaupungeista. Ne kulkeutuvat sinne joko suoraan ihmisen kädestä tai esimerkiksi hulevesijärjestelmää pitkin. Pidä Saaristo Siistinä ry:n koordinoimassa Mahanpuruja muovista -kampanjassa tarroitetaan Jyväskylän katukaivoja näyttävillä värikkäillä tarroilla.

Jyväskylän kaduille tarroja ilmestyy ensi viikolla.

Kuva
kalatarra hulevesikaivon ympärillä. Kuva Kaisa Ristimella

Tee kesän ekoteko: pese matot kuivalla maalla, älä laiturilla

06.07.2022
Mattojen pesu on monelle mieleistä kesäpuuhaa. Pesuaineet, maton kuidut ja lika kuormittavat kuitenkin vesistöjä, joten matonpesijän kannattaa suosia kuivalle maalle sijoitettuja matonpesupaikkoja.

Älä päästä pesuvesiä vesistöön

Mattojen pesu ja huuhtelu vedessä kuormittaa vesistöä.

Asiasanat:  
matonpesupaikat
Kuva
Mattopyykillä 2010. Kuva Katja Vuorensyrjä

Valinnat Suomen käsityön museon jouluiseen myyntinäyttelyyn ja Käsityöläisten joulutorille 2022 on tehty

05.07.2022
Suomen käsityön museon perinteinen haku jouluisiin myyntitapahtumiin on saatu päätökseen. Hakijoita oli tänä vuonna liki neljäkymmentä, joista 18 valittiin myyjäksi Käsityöläisten joulutorille ja viisi tuottajaksi jouluiseen myyntinäyttelyyn. 

- Käsityöläisten joulutorille valitut edustavat keskenään erilaisia tekniikka- tai työstämismenetelmiä ja luvassa onkin tuotteita vaatteista laukku

Asiasanat:  
Suomen käsityön museo
joulutori
joulu
Kuva
Käsityöläisten joulutorin lämpimässä tunnelmassa tekijä kohtaa tuotteensa käyttäjän. Kuva Suomen käsityön museo

Metsäkaupoilla vahvistetaan metsäalueiden suojelua Jyväskylän Jääskelässä

04.07.2022
Jyväskylän kaupunki myy metsäalueita valtiolle suojelutarkoitukseen ja hyväksyy samalla sopimusluonnoksen, jolla Jääskelän tilalla sijaitsevia Natura 2000 -verkoston metsäalueita rauhoitetaan. Uuden luonnonsuojelualueen nimeksi tulee Sammalistonkallio.

Kaupunki myy 170 hehtaaria metsää suojelutarkoitukseen

Jyväskylän kaupunki myy valtiolle seitsemän METSO-kohdetta ja Palstonvuori-Jääskel

Asiasanat:  
resurssiviisaus
Kuva
Mäntyjä kasvava kangasmetsä. Kuva Jyväskylän kaupunki