Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia vasemmalta.

Kouluterveyskyselyn kuntakohtaiset tulokset ovat valmistuneet - Jyväskylässä tuloksia käydään läpi monialaisessa asiantuntijaryhmässä

21.09.2023
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kouluterveyskyselyn tulokset ovat valmistuneet ja saapuneet kuntien jatkokäsittelyyn. Kysely kerää tietoa valtakunnallisesti perusopetuksen 4. ja 5. luokkien ja 8. ja 9. luokkien oppilaiden sekä toisen asteen 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijoiden hyvinvoinnista, terveydestä, koulunkäynnistä ja opiskelusta sekä osallisuudesta.

Samalla saadaan tietoa myös siitä, kuinka vastaajat kokevat saaneensa apua ja kuinka palvelut vastaavat tuen tarpeeseen.

Asiasanat:  
koulu
koululainen
terveys
Kuva
Lapset leikkimässä hippaa koulun liikuntatunnilla. Kuva Tero Takalo-Eskola

Tule tapaamaan onnellista seppää Suomen käsityön museon taitajatapaamiseen

21.09.2023
Onnellisen sepän pajan seppämestari Juhani Krappe kertoo sepäntyöstä ja omista työtavoistaan Suomen käsityön museossa perjantaina 29.9. klo 15–17.30. Vapaa pääsy!

Seppämestari Juhani Krappe takoo rautaa Onnellisen sepän pajalla Karjaalla.

Asiasanat:  
käsityöläinen
Suomen käsityön museo
Kuva
Onnellisen sepän pajan seppämestari Juhani Krappe pajallaan Karjaalla. Kuva Onnellisen sepän paja

Liikuntapalveluiden uusi hinnasto otettu käyttöön 18.9. alkaen

21.09.2023
Liikuntapalveluiden uusi hinnasto otettiin käyttöön 18.9. Hinnastokokonaisuus sisältää Jyväskylän kaupungin liikuntapaikkojen tilamaksut, kertamaksut, ohjatun liikunnan maksut, virkistyskalastusmaksut, virkistysalueiden käyttöön liittyvät maksut sekä vuokrattavan välineistön ja kaluston maksut.

Uusina tuotteina hinnastoon on nostettu Hipposhallin alakertaan valmistuva uusi oheisharjoittelu- ja jalkapallotila sekä peruskorjatun Vaajakosken

Asiasanat:  
liikunta
hinnasto
Kuva
Sinisen juoksuradan ratanumerot. Kuva Jaana Pinson

Luento ja työpaja asuntosuunnittelun laadusta

20.09.2023
Asuntorakentamisen toimintaympäristö on muuttunut nopeasti ja keskustelua käydään muun muassa asuntorakentamisen määristä ja pienten asuntojen tarpeesta, samalla asumisen laadun jäädessä vähemmälle huomiolle. Mikä tekee asunnosta erityisen ja rakastettavan, käytettävän ja kestävän?

Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan miten koti, asumisen kulttuuri ja asumisen laatu tulisi huomioida Jyväskylän uudessa asumisvisiossa tii

Asiasanat:  
kaupunkisuunnittelu
osallisuus
Kuva
Aikuinen ja lapsi pihamaalla, taustalla punatiilinen kerrostalo. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

KUTU Päivien lopullinen ohjelma on valmis – ilmoittautuminen auki 29.9. asti 

20.09.2023
KUTU - Valtakunnalliset kulttuurituottajapäivät ja kuntien kulttuuritoiminnan neuvottelupäivät järjestetään messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa Jyväskylässä 9.–10.10. Kaksipäiväinen tapahtuma kokoaa yhteen eri puolella Suomea toimivia kulttuuritoiminnan ammattilaisia.

KUTU Päivien lopullinen ohjelma on vahvistunut.

Asiasanat:  
kutu päivät
Kuva
Kuvituskuva. Kuva Jyväskylän kulttuuripalvelut

Laajavuoren soita ennallistetaan luonnontilaisiksi

20.09.2023
Laajavuoren soilla tapahtuu tänä syksynä. Jyväskylän kaupunki ennallistaa suoympäristöä Lammakesuon suojelualueella, Riihilammen lähistöllä ja Heinälänsuolla osana ympäristöministeriön rahoittamaa Helmi-elinympäristöohjelmaa. Polut ja pitkospuut pysyvät retkeilijöiden käytössä myös ennallistamistöiden aikana.

Ojia tukitaan ja padotaan sekä kone- että lapiotyönä syys–lokakuun aikana – kaivinkone kannattaa kiertää kauempaa

Laajavuoren Lammakesuol

Asiasanat:  
ympäristö
resurssiviisaus
Kuva
Metsää, jonka puista osa on kaadettu. Kuva Matti Häkkilä

Tutustu konservaattoreiden työhön Museon kulisseissa -tapahtumassa

20.09.2023
Tiedätkö mitä konservaattori tekee? Tai miten tekstiilejä huolletaan?

Tule tutustumaan Konservointikeskuksen toimintaan avointen ovien päivässä lauantaina 30.9.

Asiasanat:  
Suomen käsityön museo
konservointi
Konservointikeskus
tekstiilikonservointi
ryijy
Kuva
Ryhmä vierailulla Konservointikeskuksessa tutustumassa suomalaisiin ryijyihin. Kuva Susan Hannusas

Jyväskylässä käynnistyi pohjavesialueiden suojelusuunnitelmatyö

19.09.2023
Jyväskylän kaupungin ympäristönsuojelu on aloittanut pohjavesialueiden suojelusuunnitelman laadinnan. Suojelusuunnitelma kattaa 23 luokiteltua pohjavesialuetta eri puolilla Jyväskylää. Osalle Jyväskylän pohjavesialueista on jo laadittu suojelusuunnitelmat, jotka tämän työn yhteydessä päivitetään.

Laadukasta vesijohtovettä pohjavesiä suojelemalla

Pohjavettä käytetään Suomessa runsaasti talousvetenä ja vesihuoltolaitosten raakaveden

Asiasanat:  
ympäristönsuojelu
Kuva
Vesiputki aluskasvillisuuden seassa. Putken rei´istä tulee vettä. Kuva Petri Tähtinen

Jyväskylän Taulumäen vesitornin ideakilpailun työt julki

19.09.2023
Jyväskylän Taulumäelle sijoitettavan uuden vesitornin ideakilpailun tavoitteena on löytää arkkitehtonisesti ja kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen toteutusvaihtoehto. Kesän aikana pidettyyn kilpailuun osallistuneet neljä ohjelman mukaista työtä ovat nyt julki ja kommentoitavissa syyskuun loppuun saakka.

Jyväskylän keskusta-alueen pohjoispuolella sijaitsevalle Taulumäelle on suunnitteilla uusi vesitorni Jyväskylän ammattikorkeakoulun Rajakadun kampu

Asiasanat:  
osallisuus
asukaskysely
kaupunkisuunnittelu
arkkitehtuurikilpailu
Kuva
Kilpailutöiden havainnekuvat kootusti

Keski-Suomeen Lakeland by Cycle -pyörävaellusreitistöllä on yli 1000 km poljettavaa

19.09.2023
Visit Jyväskylä Regionin ”Hiekkateiden hurmaa pyöräillen tuhansien järvien maakunnassa” -hankkeessa julkaistiin Lakeland by Cycle -pyörävaellusreitistö. Yhdysreitteineen poljettavaa on yli 1400 kilometriä ja reitistö kulkee 22 kunnan alueella.

Keski-Suomen hiekkatiet ovat nousseet maailmanmaineeseen rallien pikataipaleina.

Asiasanat:  
liikunta
maastopyöräily
pyöräily
Kuva
Laavu, hiekkaranta, koivu ja pyörä, sininen taivas. Kuva Timo Veijalainen

Überhund – Taiteen kiehtovat koirat -näyttelyn on nähnyt jo yli 21 000 kävijää Jyväskylän taidemuseossa

18.09.2023
Toukokuun lopussa avautuneen Überhund -näyttelyn on ehtinyt sunnuntaihin 17.9. mennessä nähdä jo 21 000 katsojaa. Luku on Jyväskylän taidemuseon näyttelykohtainen kävijäennätys. Viimeinen opastus järjestetään torstaina 21.9. ja Valon kaupungin aikana museoon on vapaa pääsy torstaista lauantaihin 28.–30.9. Näyttely on avoinna vielä sunnuntaihin 1.10. saakka. Museo sulkeutuu sunnuntaina poikkeuksellisesti jo kello 16 yksityistilaisuuden vuoksi.

Überhund nostaa koirat katseen kohteeksi ja pääosaan. Esillä on sekä vanhaa maalaustaidetta, veistoksia kuin nykytaidetta ja videotaidetta. 

Asiasanat:  
Jyväskylän taidemuseo
Kuva
Opastus taidemuseossa. Kuva Sanna Lahti

Jyväskylän kaupunginhallituksen päätöksiä 18.9.2023 olleesta kokouksesta

18.09.2023
Jyväskylän kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle yksimielisesti, että Hippoksen periaatepäätöstä tarkennetaan ja Älylän asemakaavamuutos hyväksytään. Lisäksi hallitus antoi lausuntonsa Pitkäkatu 25:n valitusasiassa.

Hippos-hankkeen periaatepäätösten tarkentaminen etenee valtuustoon 

Jyväskylän kaupunginhallitus käsitteli osaltaan Hippos-hankkeen peria

Asiasanat:  
hallitus
kaupunginhallitus
Kuva
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuija. Kuva Jaana Pinson

Sukella Suomen käsityön museon vaihtuviin näyttelyihin yleisöopastuksella!

18.09.2023
Astu mukaan tekstiilitaiteen maailmaan yleisöopastuksilla Suomen käsityön museossa syys-lokakuussa! Museolehtorimme johdattelee meidät opastuksella värien ihmeelliseen maailmaan, ja vie meidät taidematkalle maailman ympäri. 

Maksuttomat opastukset näyttelyihin pidetään perjantaina 22.9. klo 16–17 englanniksi ja perjantaina 13.10. klo 16.30–17.30 suomeksi.

Kuva
Voyage ja Merja Keskinen -vaihtuvat näyttelyt Suomen käsityön museossa syksyllä 2023. Julistekuvat. Kuva Suomen käsityön museo (SKM) (Craftmuseum.fi)

Kulku Hipposhalliin muuttuu 18.9. alkaen

15.09.2023
Hipposhalliin saavutaan jatkossa Monitoimitalon B1 sisäänkäynnin kautta.

Hipposhalliin saapumisessa otetaan käyttöön uusi toimintatapa viikosta 38 alkaen.

Asiasanat:  
liikunta
hippos
hippos-halli
monitoimitalo
Kuva
Hipposhalli vuoden 2020 mattoremontin jälkeen. Kuva Jenna Koistinen

Liikuntapalveluiden Seniorikortti on jatkossa mahdollista ostaa myös puoleksi vuodeksi kerrallaan

14.09.2023
Jyväskylän kaupungin liikuntapalveluihin tulee uutena tuotteena myyntiin puoli vuotta voimassa oleva Seniorikortti. Uusi tuote tulee myyntiin 18.9.2023. Seniorikortin voi edelleen ostaa koko vuodeksi kerrallaan.

Jyväskylän kaupungin liikuntapalveluiden 18.9.2023 voimaan astuvaan hinnastoon on lisätty uutena tuotteena kuuden kuukauden Seniorikortti kuntalais

Asiasanat:  
liikunta
seniori
seniorikortti
Kuva
Senioriliikkuja kuntoilemassa Wellamon soutulaitteessa. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Hippos-hankkeen toteutukseen esitetään vaiheistusta – uudella mallilla rakentaminen voidaan käynnistää Jyväskylässä helmikuussa 2024

14.09.2023
Jyväskylän kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle esitetään, että Hippos-hanketta koskevaa periaatepäätöstä tarkennetaan vaiheistamalla hankkeen toteutus. Ensimmäisessä vaiheessa on tarkoitus toteuttaa liikuntakeskus ja pysäköintilaitos, joille on jo saatu rahoitustarjoukset.

Mikäli Hippoksen vaiheistus hyväksytään, ensimmäisessä vaiheessa Hippoksen kommandiittiyhtiö toteuttaa liikuntakeskuksen noin 70 miljoonan euron in

Asiasanat:  
kaupunginhallitus
Kuva
Jyväskylän kaupungin markkinointilogossa on teksti Jyväskylä ja logo. Kuva Jyväskylän kaupunki

Onko kiinteistölläsi saostus- tai umpisäiliö tai pienpuhdistamo jätevesien käsittelyjärjestelmänä? Vastaa kyselyyn lokakuun loppuun mennessä!

14.09.2023
Millaisia näkemyksiä ja kokemuksia sinulla on saostus- ja umpisäiliölietehuollosta? Miten tyhjennysten tilaaminen on sujunut? Jyväskylän seudun jätelautakunta kuulee kiinteistöjen omistajien kokemuksia lietekaivojen tyhjennyksistä ja selvittää lietehuollon nykytilaa Jyväskylässä, Laukaassa, Muuramessa ja Toivakassa. Vastaamalla kyselyyn tuet jätehuollon alueellista kehittämistä.

Kysely on tarkoitettu kiinteistöille, joilla on jätevesien käsittelyjärjestelmänä joko saostus- tai umpisäiliö tai muu niihin rinnastettava säiliö,

Asiasanat:  
Jyväskylän seudun jätelautakunta
jätelautakunta
Kuva
Jätevesijärjestelmä. Kuva Pirkko Hakkarainen

Juha Kajaniemen näyttelyn valaisimissa hyödynnetään materiaalia monipuolisesti

14.09.2023
Valaisimissa yhdistyy kiehtovalla tavalla muotoilun estetiikka ja sähkön avulla saatava valohyödyke. Juha Kajaniemen LUX-näyttelyn valaisinten visuaaliset ratkaisut ovat materiaalin ja käyttötarkoituksen sanelemat: funktionaalinen minimalismi.

Kun ledin liittää kiinnostavaan muotoiluun, lopputuloksen kanssa voi viettää yhteistä elämää pitkään. 

Kuva
Juha Kajaniemi, Eurooppa-valaisin Suomen käsityön muse on LUX-näyttelyssä. Kuva Juha Kajaniemi

Nuorten Maraton voi ruuhkauttaa Linkkejä pe 15.9.

14.09.2023
Jyväskylän Rantaraitilla järjestetään perjantaina 15.9. Nuorten maratontapahtuma, johon osallistuu 4700 koululaista. Lapset ja nuoret saapuvat tapahtumaan lähikouluilta jalan ja pyörällä, kauempana sijaitsevilta kouluilta joukkoliikenteellä.

Osa koululuokista hyödyntää saapumiseensa Linkki-paikallisliikennettä, mikä saattaa aamu- ja iltapäivän mittaan kuormittaa joitak

Asiasanat:  
linkki
joukkoliikenne
liikuntatapahtuma
Kuva
Koululaiset pysäkillä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Fula, šofar, hulusi – lähde valloittavalle soitinmatkalle ympäri maailman Jyväskylä Sinfonian kanssa 27.9.

14.09.2023
Uskomaton multi-instrumentalisti, unohdettujen soitinten rakentaja ja ”Pelle Peloton” Abraham Cupeiro saapuu Espanjasta vieraaksi Jyväskylään keskiviikkona 27.9. Cupeiro vie yleisönsä matkalle maailman eri musiikkikulttuureihin ainutlaatuisessa Pangea-konsertissa Jyväskylä Sinfonian kanssa.

Konsertti yhdistää musiikkia ja valon taikaa uniikilla tavalla, ja Cupeiron hyppysissä nähdään soittimia šofarista, dudukista ja hulusista moseñoon

Kuva
Puhallintaiteilija Abraham Cupeiro