Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Jyväskylän kasvun ja oppimisen palvelujen kehittämisohjelma sivistyslautakunnassa 23.11.2022

Jyväskylän sivistyslautakunnan seuraava kokous on keskiviikkona 23.11.2022 klo 15.00. Lautakunta saa tuolloin päätettäväkseen muun muassa kasvun ja oppimisen palvelujen kehittämisohjelman.

Lautakunnalle esitellään myös vastaus opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntöön perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista t

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
kokous
perusopetus
varhaiskasvatus
nuoriso

Vesangan päiväkotikoulun puutarhanhoito on käytännön toteutus opetussuunnitelman mukaisesta oppimisesta

Vesangan päiväkotikoulun pihasta löytyy puutarha, jossa viidesluokkalaiset kasvattavat taimia osana perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Hoidettavana on muun muassa kasvulaatikoita, isompi kasvimaa, marjapensaita, omenapuu ja luumupuita. Onpa puutarha tarjonnut viime vuosina myös kesätyöpaikan useammalle halukkaalle pikkupuutarhurille.

Vesangan päiväkotikoulun puutarha on yksi osoitus tämän päivän perusopetuksen opetussuunnitelman tarjoamista mahdollisuuksista ja erilaisesta oppim

Asiasanat:  
kasvutarina
Kuva
Vesangan päiväkotikoulun puutarhurit työssään. Kuva Maarit Karvinen

Jyväskyläläisten liikennekäyttäytymisessä on parantamisen varaa

Nopeusrajoitusten noudattamatta jättäminen huolestuttaa kaupungilla. Poliisin resurssit ovat rajalliset ja automaattivalvontaa ei ole tarkoituksenmukaista asentaa joka kohtaan.

Jyväskylän kaduilta löytyy hurjastelijoita. Tämän ovat todenneet sekä kaupungin liikenteenohjaus että Sisä-Suomen poliisi. 

Kuva
Autot, suojatie. Kuva Kirsti Lehtola

Jyväskylän Kauramäkeen uusi päiväkoti

Eteläiseen Jyväskylään rakentuvalle, Kauramäen asuinalueelle avataan uusi päiväkoti alkusyksyn 2022 aikana.

Osoitteeseen Hömötiaisentie 26 sijoittuvaan päiväkotiin valmistuu tilat neljälle lapsiryhmälle.

Asiasanat:  
varhaiskasvatus
päiväkoti
rakentaminen
asuinalue
Kuva
Kolme lasta heittää huiveja ilmaan. Kuva Dolly Aittanen

Jyväskylän sivistyslautakunnan päätöksiä 15.6.2022

Jyväskylän sivistyslautakunta hyväksyi kokouksessaan 15.6.2022 asiat esityslistan mukaisesti. 
Poikkeuksena asiat: 59, 60 ja 63.

Asia 59 Jyväskylän esiopetussuunnitelman ja kaksivuotisen esiopetuskokeilun opetussuunnitelman päivitys, johon toimialajohtaja teki kokouksessa seu

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
päätös
varhaiskasvatus
perusopetus
nuoriso
Kuva
sivistyslautakunta yhteiskuvassa kaupungintalon edessä

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen opetussuunnitelmien muutokset sivistyslautakunnassa 15.6.2022 

Jyväskylän sivistyslautakunnan seuraava kokous on keskiviikkona 15.6.2022 klo 15.00. Lautakunta saa päätettäväkseen varhaiskasvatussuunnitelmaan, esiopetuksen opetussuunnitelmaan ja kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluperusteiden sekä perusopetuksen, valmistavan opetuksen opetussuunnitelmaan ja perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksujen tulorajoihin 1.8.2022 voimaan tulevat muutokset.

Lisäksi lautakunnalle esitellään kaupunginhallituksen uudelleen valmisteluun palauttama varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
opetussuunnitelma
esiopetussuunnitelma
perusopetus
turvallisuus
muutos
Kuva
Pienet lapset tutkivat opettajan kanssa tablettia. Kuva Dolly Aittanen

Ilouutinen pienten lasten kanssa Linkillä matkustaville!

Linkki-linja-autoissa voi 6.6.2022 alkaen matkustaa maksutta kaikkina kellonaikoina, jos kuljettaa pientä lasta lastenvaunuissa, -rattaissa tai niihin verrattavissa pyöräilyvaunuissa.


    

Asiasanat:  
joukkoliikenne
lastenvaunut
lapsi
etuus
Kuva
Lastenvaunujen kanssa Linkissä. Kuva Jiri Halttunen

Lukudiplomista potkua lukuharrastukseen ja lukuilon löytymiseen 

Kuokkalan yhtenäiskoulun väki on siinä onnellisessa asemassa, että kirjasto sijaitsee koulun kanssa saman katon alla. Kirjastosta onkin tullut yksi merkittävä oppimisympäristö kouluarjessa ja kirjastolla on tärkeä rooli eri-ikäisten lasten ja nuorten lukutaidon kehittymisessä ja lukuharrastuksen herättämisessä.

Kirjastossa harjoitellaan myös tiedonhakuun, -hankintaan ja -käsittelyyn liittyviä taitoja.  

Asiasanat:  
kasvutarina
Kuva
Poika lukee kirjaa kirjastoautossa. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Jyväskylä on DigiOne-edelläkävijäkuntana mukana koulujen uudenlaisten sähköisten palvelujen ja toimintakulttuurin kehitystyössä 

Jyväskylä on mukana vuonna 2019 käynnistyneessä laajassa oppimisen ja hallinnon sähköisten palvelujen kehittämisen DigiOne-hankkeessa Vantaan, Espoon, Oulun, Tampereen, Turun, Lahden ja Kuntien Tieran kanssa.

Hankkeen tavoitteena on helpottaa ja parantaa oppijoiden ja oppilaitosten henkilöstön arkea sekä edistää oppimista, yhteiskehittämistä, yhdenvertai

Asiasanat:  
perusopetus
oppiminen
kehittäminen
digitaaliset palvelut
koulu
oppilas
opettaja
hallinto
pedagogiikka
viestintä
DigiOne
Kuva
Kolme oppilasta tutkiin tablettia vatsallaan maaten. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen