Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Jerzy Hoffman, I-viulu

Synnyin Puolan Gdanskissa muusikkoperheeseen.

Seurasin isäni jalanjälkiä viulistin tielle. Aloitin kuusivuotiaana musiikkikoulun isäni oppilaana.

Itsenäistymiseni alkoi 14-vuotiaana, kun muutin kotoa 100 kilometrin päähän nelivuotista musiikkilyseota varten. Viisivuotisesta Gdanskin musiikkiakatemiasta valmistuttuani ryhdyin freelanceriksi. Soitin muun muassa musikaaliteatterissa Viulunsoittajaa katolla.

Jyväskylä Sinfonia
muusikko
kulttuuri

Ari Mansala, kontrabasso

Synnyin Helsingissä, josta musiikki on kuljettanut minua eri puolille Suomea ja lopulta Jyväskylään 2011. Jyväskylä on minun makuuni juuri sopivan kokoinen: tarpeeksi pieni, mutta kuitenkin täynnä elämää. Jyväskyläläisyys ei myöskään itsessään tarkoita mitään, toisin kuin vaikkapa tamperelaisuus tai kuopiolaisuus. Olemme kuin Keski-Suomen sulatusuuni, New York oikeastaan. Lutakkohan näyttää nelostieltä katsottuna Manhattanilta, ainakin vähän.

Jyväskylä Sinfonia
muusikko
kulttuuri
Kuva
Tummapaitainen tummatukkainen mies katsoo kädet ristissä kameraan. Kuva Jiri Halttunen

Jukka Hämäläinen, alttoviulu

”Parasta orkesterisoittamisessa on se hetki konsertissa, kun tuntee, että kaikilla on hyvä olo, kaikki on kohdillaan, ja yhteisin ponnistuksin tuotettu musiikki vie mukanaan. Klassinen musiikki on valtavan suuri aarreaitta ihmiselle ammentaa, jos vain niin haluaa. Sieltä voi aina oppia enemmän ja kehittää itseään.”

Jyväskylä Sinfonia
muusikko
kulttuuri

Nahoko Kinoshita, oboe

Synnyin Osakassa, Japanissa.

Kävin kahden siskoni kanssa piano-, viulu-, solfa- sekä orkesteritunneilla, sävellysoppitunneilla, konserteissa ja oopperoissa joka viikko. 12-vuotiaana minulle heräsi kiinnostus mustan instrumentin soittoon. Aloitin klarinetilla, mutta vaihdoin 16-vuotiaana oboeen. 

Valmistuin Pariisin konservatoriosta ja jatkoin opintojani vielä Sveitsissä. Opiskelukaverini Lausannesta vinkkasi minulle avoimesta oboistin paikasta Jyväskylässä, aloitin orkesterissa 2012.

Jyväskylä Sinfonia
muusikko
kulttuuri
Kuva
Tummahiuksinen nainen katsoo kädessään olevia puhallinsoittimia. Kuva Jiri Halttunen

Niina Tuunainen, I-viulu

Synnyin Riihimäellä.

Viulunsoiton aloitin viisivuotiaana. Soittaminen oli lapsesta lähtien tavoitteellista eikä muuta ammattia ole tarvinnut pohtia, paitsi 14-vuotiaana, jolloin piti tehdä lopullinen valinta rakkaan kilpapujotteluharrastukseni ja viulun välillä.

Päijät-Hämeen konservatorion opettajalinjalta valmistuttuani keikkailin usean vuoden ajan Lahdessa ja ulkomailla. Mikkelissä työskennellessäni tulin orkesteriyhteistyön merkeissä tutuksi jyväskyläläisten kanssa. Niinpä hain Jyväskylä Sinfonian ykkösviulun soittajan paikkaa 2003.

Jyväskylä Sinfonia
muusikko
kulttuuri

Jani Koskela, kontrabasso

Olen kotoisin Tampereelta.

Musiikkiharrastukseni alkoi yläasteella. Aloitin sähköbassolla bändikoulussa, konservatoriossa sähkösoittimien puuttuessa valitsin kontrabasson. Soittaminen alkoi täyttää elämäni. Kävin jazz- ja blueskeikoilla iltaisin, isäni haki minut kotiin kolmen jälkeen ja parin tunnin yöunien jälkeen lähdin kouluun.

Jyväskylä Sinfonia
muusikko
kulttuuri
Kuva
Tummapaitainen silmälasipäinen mies seisoo kontrabasson takana ja katsoo kameraan. Kuva Jiri Halttunen

Aapo Järvinen, huilu

Olen Jyväskylässä syntynyt, kouluni Suolahdessa ja Äänekoskella käynyt muusikko. Opiskelin huilunsoittoa Helsingissä ja Berliinissä, muutin takaisin Jyväskylään yli 20 vuoden jälkeen nyt syksyllä 2021. Orkesterityön ohella olen innokas kamarimuusikko, järjestän kesäisin Toivakan kamarimusiikkifestivaalia yhdessä pianisti Fanny Söderströmin kanssa. Vapaa-aikani kuluu tällä hetkellä Toivo-koiranpennun kanssa maailmaa ihmetellen ja uutta opetellen.

Jyväskylä Sinfonia
muusikko
kulttuuri
Kuva
Mustapaitainen lyhythiuksinen mies pitää olallaan huilua. Kuva Jiri Halttunen

Inoko Isobe, oboe

Synnyin Japanissa ja opiskelin oboensoittoa Lontoossa Gordon Huntin johdolla.
Vanhempani rakastavat musiikkia ja kokeilin erilaisia instrumentteja jo lapsena. Syy miksi valitsin oboen, oli se, että se oli vaikein! Olen erittäin iloinen saadessani työskennellä ja asua tässä kauniissa kaupungissa. Odotan innolla, että pääsemme jakamaan upeaa musiikkia teidän kaikkien kanssa konserteissamme.

Jyväskylä Sinfonia
muusikko
kulttuuri
Kuva
Tummahiuksinen nainen pitää kummassakin kädessään puhallinsoittimia. Kuva Jiri Halttunen

Mikael Hintze, sello

Olen paljasjalkainen jyväskyläläinen.

Kodissamme soi musiikki tauotta ja isäni piti pianotunteja aamusta iltaan. Piano ja sello olivat perheemme soittimet, minulle valikoitui sello.

Partituurien tutkiminen on aina kiinnostanut minua. Kymmenvuotiaasta olen ostanut ja saanut lahjaksi partituureja, jotka nyt vievät kodistamme 3-4 metriä seinätilaa. Minulle on tärkeää nähdä, mitä säveltäjä on kirjoittanut.

Jyväskylä Sinfonia
muusikko
kulttuuri
Kuva
Tummapaitainen mies istuu sellon takana. Kuva Jiri Halttunen

June Binnie, lyömäsoittimet

Synnyin Skotlannin länsirannikolla Helensburghissa muusikkoperheeseen.

Aloitin pianonsoiton 6-vuotiaana, rummut tulivat mukaan 8-vuotiaana. Pianoa soitin musiikkiakatemiaan asti. Haluni soittaa orkesterissa pakotti valitsemaan toisen soittimen, valitsin patarummut.

Musiikkiakatemiaopintojeni huipennus oli, kun Lontoon sinfoniaorkesterista ja elokuvien (Star Wars, E.T.) ääniraidoilta tuttu esikuvani Kurt Goédické tuli opettajaksi Glasgow’hun. Hän muutti soittotapani ja -tekniikkani täydellisesti: lyön nykyisin isoin liikkein ja laajoin kaarin.

Jyväskylä Sinfonia
muusikko
kulttuuri
Kuva
Tummapaitainen pitkähiuksinen nainen pitää kädessään malletteja. Kuva Jiri Halttunen

Igor Ostrovski, I viulu

Orkesterin toimistoväki saa tasaisen säännöllisesti nauttia tietyn kaksikon vierailuista. Päiväkävelyllään oleva Igor Ostrovski piipahtaa 9-vuotiaan Catella-koiransa kanssa lähes päivittäin tervehtimässä toimistolaisia muistaen aina kysyä jokaiselta päivän voinnin ja kuulumiset. Samalla Catella saa päiväannoksen rapsutuksia.

Jyväskylä Sinfonia
muusikko
kulttuuri

Sanna Wihinen, fagotti

Olen kotoisin Kannuksesta, Keski-Pohjanmaalta. Äitini työskenteli kanttorina ja kotonamme soitettiin ja kuunneltiin paljon musiikkia. Minäkin kokeilin viulunsoittoa ja lauloin kuorossa ennen fagotinsoiton aloittamista.

Tärkeimpiä fagottiopettajiani vuosien aikana olivat Visa Jämsä, Jussi Särkkä ja Mikko-Pekka Svala. Heidän ohellaan imin vaikutteita lukuisilta musiikkileireiltä ja kursseilta. Musiikin maisteriksi valmistuin Sibelius-Akatemiasta vuonna 2011.

Jyväskylä Sinfonia
muusikko
kulttuuri

Muusikot

Jyväskylä Sinfonia
orkesteri
muusikko

Konserttipaikat

Konserttipaikkojen saavutettavuus- ja esteettömyyskäytännöt vaihtelevat; tarkat tiedot voi tarkistaa erilliseltä Konserttipaikkojen esteettömyys -sivulta.

Pyörätuoliasiakkaan avustaja pääsee maksutta avustettavan henkilön kanssa Jyväskylä Sinfonian konsertteihin. Lisäksi näkövammainen, jolla on näkövammaiskortti, on oikeutettu maksuttomaan avustajalippuun.

Jyväskylä Sinfonia
konsertti
esteettömyys
saavutettavuus
konserttipaikka
pyörätuoli
invalidi

Jyväskylä Sinfonian yhteystiedot

Osoitetiedot
Jyväskylä Sinfonia
Lutakonaukio 12
40100 Jyväskylä

Jyväskylä Sinfonian toimisto- ja harjoitustilojen sisäänkäynti sijaitsee Paviljongin Lutakonaukion pääsisäänkäynnin vieressä oikealla.
 

Jyväskylä Sinfonia
laskutus
Kuva
Kuusi ihmistä istumassa portailla vierekkäin hymyillen.

Sinfonian yleisötyö

Jyväskylä Sinfonian yleisötyö tähtää orkesterin toiminnan ja sen sisältöjen tutuksi tekemiseen. Yleisötyö tarjoaa kuulijoille mahdollisuuden syventää omaa tietouttaan musiikin sisällöistä. Se myös perehdyttää uusia kuulijoita ja edistää näin osallistumista konsertteihin ja orkesterin muihin tilaisuuksiin. Lisäksi yleisötyöllä tuetaan usein toiminnan ulkopuolelle jäävien ryhmien osallisuutta ja toiminnan saavutettavuutta.

Jyväskylä Sinfonian eri yleisötyön muotoja ovat muun muassa:

Jyväskylä Sinfonia
yleisötyö
Kuva
Jyväskylä Sinfonian muusikoita. Kuva Tuukka Järventausta

Jyväskylä Sinfonia

Jyväskylä Sinfonia on Keski-Suomen klassisen musiikin helmi, jonka sydän sykkii Jyväskylässä ja soi ympäri maakuntaa.  Orkesterin miltei 120 tapahtumaa tavoittavat vuosittain yli 35 000 kuulijaa; sinfoniakonserteista genrerajat ylittäviin erikoistuotantoihin sekä kaikenikäiselle yleisölle suunnattuihin musiikkitapahtumiin. Orkesterin ylikapellimestarina aloittaa syksyllä 2024 italialainen Lorenzo Passerini. Päävierailijana jatkaa syksyllä 2022 kautensa aloittanut jousikvartetti Meta4.

Jyväskylä Sinfonia
orkesteri
Kuva
Jyväskylä Sinfonia Encore-salissa. Kuva Jyväskylä Sinfonia