Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia vasemmalta.

Yläkoululaiset palaavat lähiopetukseen ja nuorisopalveluiden tilat aukeavat Jyväskylässä – muut rajoitukset voimassa koronan leviämisvaiheen mukaisesti

05.02.2021
Jyväskylä on edelleen koronan leviämisvaiheessa. Uusia tartuntoja on todettu maanantaista perjantaiaamupäivään mennessä 87 kappaletta. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on 186,2 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Otetuista koronanäytteistä positiivisia on 3,2%.

Sairaalahoidon tarve ei ole Jyväskylässä juurikaan kasvanut.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Kaksi naista maskit kasvoillaan ostoskeskuksessa.

Jyväskylä keskeyttää alle 18-vuotiaiden liikuntaharrastukset kaupungin tiloissa sekä sulkee kirjastot ja museot

31.01.2021
Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kävi läpi kaupungin heikentynyttä koronatilannetta. Poikkeusolojen johtoryhmässä päädyttiin siihen, että kaupunki keskeyttää alle 18-vuotiaiden liikuntaharrastukset kaupungin tiloissa kahden viikon ajaksi. Lisäksi kaupunki päätti sulkea kirjastot ja museot kahdeksi viikoksi huomisesta lähtien.

Kaupunki suosittelee koko kaupungin alueella laajaa etätyötä helmikuun ajan kaikissa niissä työtehtävissä, joissa se suinkin on mahdollista. 

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Kaksi poikaa maskit kasvoillaan.

Jyväskylän kaupunginhallitus päätti tartuntatautilain nojalla sulkea yläkoulut viikoksi – etäopetuksen järjestelyistä tiedotetaan iltapäivän aikana

31.01.2021
Jyväskylän kaupunginhallitus kokoontui heikentyneen koronatilanteen vuoksi ylimääräiseen kokoukseen ja päätti tartuntatautilain 58 §:n nojalla sulkea Jyväskylän kaupungin perusopetuksen koulujen 7.-9. luokkien opetuksen 1.2.2021–7.2.2021. Päätös tarkoittaa käytännössä sitä, että yläkoululaiset ovat ensi viikon ajan etäopetuksessa. Etäopetus ei koske erityisen tuen tarpeessa olevia oppilaita.

Asiasanat:  
korona
koronavirus

Jyväskylä on siirtynyt koronan leviämisvaiheeseen – kaupunginhallitus ylimääräiseen kokoukseen arvioimaan yläkoulujen siirtoa etäopetukseen

31.01.2021
Jyväskylän koronatilanne heikkenee nopeaa vauhtia. Eilen uusia tartuntoja ilmeni 53. Viikon tartuntamäärä sunnuntaiaamuun mennessä on noin 240. Ilmaantuvuusluku 14 vuorokaudelta on 160 tartuntaa 100 000 asukasta kohti. Positiivisten näytteiden osuus otetuista testeistä on jo yli 7,3%.

Eilen karanteeniin tai eristykseen asetettiin jälleen yli 500 ihmistä. Jo aiemmin kuluneella viikolla karanteeniin on asetettu yli 1000 ihmistä.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Koronanäyteputkilot pöydällä

Jyväskylän kaupunki jatkaa koronasuositustensa voimassaoloa 17.1.2021 asti - Etäopetuksen jatkoa toisella asteella ja korkeakouluissa arvioidaan 4.1. poikkeusolojen johtoryhmässä

18.12.2020
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto antoi eilen 17.12. määräyksen, että yleisötilaisuuksien osallistujamäärä tulee Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella rajata 22.12. alkaen 10 henkilöön. Määräys on voimassa 17.1.2021 asti. Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kävi kokouksessaan läpi määräyksen vaikutukset omaan toimintaansa.

Kokouksessa todettiin, että Jyväskylän kaupunginteatterin ja Jyväskylä Sinfonian yleisöesitysten taukoa jatketaan määräyksen myötä 17.1.2021 asti.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Kaksi naista maskit kasvoillaan ostoskeskuksessa.

Koronatilanne heikkenee Jyväskylässä – kaupungin johto vetoaa nyt tiukasti asukkaisiin tilanteen saamiseksi hallintaan

26.11.2020
Koronatilanne jatkaa heikkenemistään Jyväskylässä. Kuluvalla viikolla torstai-iltapäivään kello 14.00 mennessä kaupungissa on todettu jo 55 uutta tartuntaa. Viime viikolla tartuntoja oli koko viikon aikana 48.

Erityisen huolestuttavaa on se, että tartuntoja on nyt useammassa tartuntaketjussa ja lisäksi yhä useamman tartunnan alkuperä jää jäljitystyössä ep

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Näytteenottaja valmistelee koronatestien välineitä

Jyväskylä jatkaa maskisuositusta tammikuun 15. päivään asti, sillä koronatartunnat ovat jälleen lisääntyneet kaupungissa

23.11.2020
Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kokoontui tänään arvioimaan kaupungissa vallitsevaa koronatilannetta. Tartuntamäärät ovat kaupungissa lähteneet jälleen kasvamaan. Viime viikolla (viikko 47) tartuntoja todettiin 48 kappaletta.

Kaksi viikkoa sitten (viikko 46) tartuntoja todettiin yhteensä 22. Viikolla 45 tartuntoja ilmeni ainoastaan 13.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Mies poimii hedelmiä kaupassa kangasmaski kasvoillaan

Jyväskylä koronan kiihtymisvaiheen kynnyksellä – kaupunki antaa etupainotteisesti joukon uusia suosituksia asukkailleen

16.10.2020
Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kokoontui viikon päätteeksi kuulemaan terveydenhuollon arvion kaupungin tämän hetken koronatilanteesta. Kokouksessa todettiin, että Jyväskylän kaupunki on koronaepidemian osalta taudin kiihtymisvaiheen kynnyksellä. Tilanteen rauhoittamiseksi kaupunki antoi joukon uusia suosituksia ja tarkisti voimassa olevat linjaukset ja rajoitukset kaupungin alueella.

Jyväskylässä on kuluneella viikolla todettu jo tähän mennessä todettu 73 tartuntaa, joka on viikkotasolla tarkasteltuna ennätysmäärä.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Koronanäytteenoton kyltti keskussairaalan Showroomin autokaistalla

Jyväskylän koronatartunnoille altistuneet on nyt pääosin tavoitettu

12.10.2020
Jyväskylässä loppuviikon ja viikonlopun aikana ilmennyt laaja koronatartuntojen ryvästymä on nyt saatu lähes kokonaisuudessaan selvitettyä. Yksityistilaisuudessa tapahtuneesta joukkoaltistumisesta johtuen ilmeni viime viikon aikana yhteensä 50 tartuntaa ja karanteeniin on asetettu viikonlopun ja tämän päivän aikana noin 700 asukasta. Lähes kaikki altistuneet on nyt tavoitettu terveydenhuollon toimesta.

Viikonloppuna on testattu tiiviisti oireisia karanteeniin asetettuja henkilöitä.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Kaksi suojavarusteisiin pukeutunutta hoitajaa koronanäytteenotossa

Jyväskylässä karanteeniin asetettavien määrä jopa 700 – karanteeneja useille koululle ja yhteen päiväkotiin

11.10.2020
Jyväskylässä on asetettu eilisen ja tämän päivän aikana karanteeniin satoja ihmisiä koronatartunnoille altistumisen vuoksi. Laaja tartuntarypäs tuli ilmi loppuviikon ja viikonlopun aikana. Viikonlopun tartuntoja ilmeni lopulta 41 kappaletta (1 positiivinen ilmoitettiin vielä alkuillasta). Aiemmin viikolla samaan joukkotapahtumaan liittyviä tartuntoja ilmeni 9.

Yksityiseen tilaisuuteen, josta tartunnat lähtivät liikkeelle, osallistui hieman yli 100 ihmistä.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Mies ottaa luukulla vastaan koronanäytteet

Jyväskylässä karanteeniin asetettavien määrä nousee lähes 500 henkilöön - Yksityistilaisuudessa levinneiden tartuntojen määrä 40

11.10.2020
Jyväskylässä loppuviikon ja viikonlopun aikana ilmennyt tartuntarypäs on nyt selvitetty kokonaisuudessaan. Tartuntojen määrä on 40 ja karanteeniin asetettavien määrä nousee lähelle 500.

Yksityiseen tilaisuuteen, josta tartunnat lähtivät liikkeelle, osallistui reilu 100 ihmistä. Heidät kaikki on testattu loppuviikon aikana.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Koronanäytteenottoa keskussairaalan Showroomin autokaistalla

Jyväskylässä ilmenneiden yli 30 koronatartunnan aiheuttamien karanteenimääräysten antaminen jatkuu huomenna - Päivän aikana ilmoitettu vielä 7 uutta tartuntaa

10.10.2020
Jyväskylän kaupunki tiedotti aamulla, että Jyväskylässä on todettu eilisen illan jälkeen 30 uutta koronatartuntaa. Taustalla oli joukkoaltistuminen yksityistilaisuudessa. Iltapäivän aikana on ilmennyt vielä 7 uutta positiivista tulosta. Osa näytteenoton tuloksista on edelleen vielä saamatta.

Suuresta tartuntamäärästä johtuen jäljitystyö ja tartunnan saaneiden kontaktoiminen sekä haastattelut ovat vieneet suurimman osan tartuntahoitajien

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Koronatestien putkiloita

Jyväskylässä 30 uutta koronatartuntaa - taustalla eilen tiedotettu joukkoaltistuminen yksityistilaisuudessa

10.10.2020
Jyväskylässä on todettu eilisen illan ja tämän aamun aikana 30 uutta koronatartuntaa. Taustalla on joukkoaltistuminen hengellisessä yksityistilaisuudessa. Jyväskylässä jo aiemmin tällä viikolla todetut tartunnat (13) liittyvät pitkälti samaan tilaisuuteen. Tartuntamäärät tulevat vielä nousemaan, sillä kaikkien tilaisuuteen osallistuneiden tuloksia ei ole vielä saatu.

Eilen tiedotettiin, että yksityistilaisuuteen oli osallistunut noin 80 henkilöä.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Hoitaja suojavarusteissa valmistelee koronanäytteenottoa

Jyväskylä jatkaa yli 15-vuotiaiden maskisuositusta lokakuun ajan - Maskien käytön arvioidaan osaltaan vaikuttaneen tartuntojen määrän vähenemiseen Jyväskylässä

05.10.2020
Jyväskylä antoi 24.9. kahden viikon mittaisen maskisuosituksen yli 15-vuotiaille asukkailleen. Maskisuositus näyttää purevan, sillä uusien tartuntojen määrä on Jyväskylässä laskenut selvästi.

Maskisuositusta annettaessa kaupungissa ilmeni 60 uutta tartuntaa viikon aikana ja ilmaantuvuusluku oli pahimmillaan kahden viikon seurantajaksolla

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Nainen liukuportaissa ostoskeskuksessa maski kasvoillaan

Jyväskylän kaupunki valmistellut toimenpidelistauksen koronatilanteen pahenemisen varalle – tartuntamäärät jatkavat kasvuaan

22.09.2020
Jyväskylän koronatilanne on heikentynyt kuluneen kolmen viikon aikana. Viime viikolla Jyväskylän näytteenotossa havaittiin jälleen ennätysmäärä positiivisia tuloksia. Kuluneen kahden viikon aikana tartuntojen ilmaantuvuus on ollut yhteensä 37,1 tartuntaa 100 000 asukasta kohden.

Kuluva viikko on lähtenyt vielä vauhdikkaammin käyntiin.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Lapsi piirtää liiduilla koronavirusta asfalttiin

Viikonlopun Amazing Race -opiskelijatapahtuma tullaan kieltämään Jyväskylässä

11.09.2020
Jyväskylän kaupunki valmistelee päätöksentekoon viikonloppuna järjestettävän Amazing Race -opiskelijatapahtuman kieltämistä kaupungissa. Syynä on opiskelijoiden keskuudessa ilmenneet tartuntatapaukset sekä laajat karanteenit Jyväskylässä ja muissa opiskelukaupungeissa. Asiasta tehdään päätökset tänään iltapäivällä Jyväskylän yksilöasiainjaostossa.

Jyväskylässä koronatartunnat ovat jatkanee kasvuaan ja tautia esiintyy nyt erityisesti nuorten keskuudessa. 

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Opiskelijat käyttävät tapahtumissa haalarimerkein koristeltuja haalareita

Norssin lukiossa ja Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koronatartuntoja - karanteeniin lähes 90 oppilasta ja opettajaa

10.09.2020
Norssin lukiossa on ilmennyt koronatartuntatapaus, jonka myötä karanteeniin on asetettu 58 henkilöä. Karanteeniin määrättyjen joukossa on 56 opiskelijaa sekä 2 opettajaa. Myös Jyväskylän ammattikorkeakoulun pääkampuksella on todettu yksi koronatartuntatapaus ja karanteeniin on asetettu noin 30 opiskelijaa.

Norssin lukiossa korona-altistuminen on tapahtunut 7.9.2020.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Koronavilkku-sovellus älypuhelimen ruudulla

Jyväskylässä jatketaan nykyisillä rajoitustoimenpiteillä – uusia tartuntoja ilmoitettu tänään 1

03.09.2020
Jyväskylän terveydenhuollossa tehdyissä koronatesteissä on alkuviikon aikana saatu 26 positiivista tulosta. Tänään on saatu tieto yhdestä uudesta positiivisesta näytteestä. Ilmoitettu tapaus liittyy aiempiin tartuntaketjuihin. Positiivisen testituloksen saanut henkilö on jo karanteenissa eikä uusia ole siten tarvinnut asettaa.

Kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kävi tänään läpi sitä, onko syytä lisätä rajoitustoimenpiteitä tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Koronavilkku-sovellus älypuhelimen ruudulla

Jyväskylässä asetetaan tänään karanteeniin 140 koronatartunnalle altistunutta henkilöä – tartuntaketjut ovat tiedossa

01.09.2020
Jyväskylässä on tänään tiistaina vahvistettu kahdeksan uutta koronatartuntaa. Karanteeniin asetetaan tänään noin 140 henkeä, ja kaikki altistuneet ohjataan koronavirustestaukseen. Kaikkiin altistuneisiin ollaan yhteydessä tämän päivän aikana terveydenhuollosta.

Maanantain ja tiistain aikana Jyväskylässä on todettu yhteensä 19 uutta tartuntaa ja karanteeniin on asetettu yhteensä lähes 400 henkilöä.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Lapsi saippuoi käsiään. A child is washing hands.

Jyväskylän kaupunki jatkaa koronanäytteenoton jonojen purkamista sekä suosittelee maskeja käytettävän joukkoliikenteen lisäksi joukkotapahtumissa

13.08.2020
Koronavirustartuntojen määrät ovat lähteneet uudelleen nousemaan Suomessa suhteellisen rauhallisen kesän jälkeen. Keski-Suomessakin on kuluneen kahden viikon aikana todettu uusia tartuntoja. Keski-Suomessa ei ole kyseessä vielä epidemiatilanne, vaikka yksittäisiä tartuntoja on rauhallisen kesän jälkeen ilmennyt.

Suomen yhteisenä strategiana on kesästä asti ollut uusien tartuntojen nopea selvittäminen ja tarvittaessa tartunnalle altistuneiden asettaminen kar

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Lapsi saippuoi käsiään. A child is washing hands.

Tukea lapsille, nuorille ja heidän perheilleen Jyväskylässä

20.03.2020
Viimeisin päivitys 18.6.2021. Koottu yhteenveto korona-ajan palvelutarjonnasta lapsille, lapsiperheille ja nuorille Jyväskylässä.

Jyväskylän kaupungin palvelut lapsille, nuorille ja lapsiperheille ovat terävöittäneet palvelutarjontaa.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
corona
lapsi
lapsiperhe
nuori
Kuva
Lapsi värittää puuväreillä.