Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia vasemmalta.

Koronatartuntojen jäljitys pulassa Jyväskylässä – omia rajoituksia jatketaan ja uusia laajempia rajoituksia pyydetään aluehallintovirastolta

10.01.2022
Jyväskylässä koronatartunnoissa nähtiin jälleen ennätysviikko. Viime viikolla uusia tartuntoja ilmeni 880, kun aiemmalla viikolla niitä oli 684. Ilmaantuvuusluku viimeiseltä 14 vuorokaudelta on jo yli 1006,8 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Otetuista näytteistä positiivisia on 30-40 %.

Erityisen huolestuttavaa on se, että tartunnanjäljityksestä on viime viikon osalta edelleen tavoittamatta yli 500 tartunnan saanutta, joiden lähipi

Asiasanat:  
korona
rajoitus
koronavirus
Kuva
Koronarokotus naiselle hoitajalta

Jyväskylän peruskoulut aloittavat kevätlukukauden lähiopetuksessa maanantaina 10.1.

08.01.2022
Jyväskylän kaupungin perusopetuksen koulut aloittavat kevätlukukauden lähiopetuksella maanantaina 10.1.2022 aiempien suunnitelmien mukaisesti. Koronaepidemian leviämisen estämiseksi kouluissa noudatetaan edelleen varotoimia ja huolehditaan muun muassa hyvästä käsihygieniasta, riittävistä turvaväleistä ja maskien käytöstä. Välitunteja ja ruokailuja porrastetaan ja opetusryhmiä pyritään pitämään koulupäivien aikana erillään.

Kouluissa on edelleen voimassa suositus maskin käytöstä koulujen sisätiloissa. Maskin ja sen käyttöön liittyvän ohjeistuksen oppilas saa koululta.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Kaksi poikaa maskit kasvoillaan.

Jyväskylässä koronatartunnat jyrkässä nousussa ja tartunnanjäljitys ruuhkautunut – terveydenhuollon tilanne muuten rauhallinen

03.01.2022
Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kokoontui tänään toteamaan vallitsevan koronatilanteen: koronatartuntojen määrä on kääntynyt jyrkkään kasvuun. Viime viikolla eli viikolla 52 todettiin 684 tartuntaa, joka on epidemian korkein viikkokohtainen tartuntamäärä. Viikolla 51 tartuntoja ilmeni selvästi vähemmän eli 387 kappaletta.

Tartunnanjäljitys Jyväskylässä on ruuhkautunut, mutta terveydenhuollon tilanne on muuten rauhallinen.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
koronavirustesti
Kuva
Lapselta otetaan koronanäytettä.

Jyväskylässä ilmenee koronatartuntoja ennätystahtia – jäljityksen tueksi laadittu uudet kotiohjeet kaupungin verkkosivuille

31.12.2021
Jyväskylässä on kuluvan viikon aikana ilmennyt ennätyksellinen määrä koronatartuntoja. Maanantaista keskiviikkoon uusia tartuntoja ilmeni 315 ja tänään on aamupäivän aikana saatu jo noin 100 uutta positiivista tulosta. Yhteensä määrä on siten jo yli 400, kun viime viikolla tartuntoja ilmeni koko viikon aikana yhteensä 387.

Tilanne näkyy nyt Jyväskylän koronajäljityksessä, jossa positiivisen tuloksen saaneelle pystytään soittamaan vasta 2-4 päivän kuluessa siitä, kun h

Asiasanat:  
korona
koronavirus
koronavirustesti
näytteenotto
Kuva
Koronasairaanhoitaja laittaa näytteen putkiloon.

Jyväskylän kaupunki reagoi koronapassin käytön rajoituksiin

29.12.2021
Valtioneuvosto päätti eilen 28.12.2021 asetuksen koronapassin käytön rajoittamisesta. Asetuksella rajoitetaan koronapassin käyttöä 30.12.2021–20.1.2022 välisenä aikana, eikä koronapassia voi käyttää yleisötilaisuuksissa ja asiakastiloissa vaihtoehtona alueellisille rajoituksille.

Keski-Suomessa alueellisen rajoituksen on antanut Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
koronapassi
Kuva
Henkilö pitää kädessään puhelinta, josta näkyy koronapassi.

5–11-vuotiaiden lasten koronarokotukset aloitetaan riskiryhmistä 3.1.2022 Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla – ajanvaraus rokotuksiin aukeaa tänään

29.12.2021
Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten riskiryhmiin kuuluvien 5–11-vuotiaiden lasten rokotukset aloitetaan maanantaina 3.1.2022 Jyväskylään perustettavassa keskitetyssä rokotuspisteessä. Hankasalmelle ja Uuraisille järjestetään lisäksi omia rokotuspäiviä tammikuun alkupuolelle.

Ajanvaraus Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten riskiryhmiin kuuluvien lasten osalta tapahtuu ensivaiheessa soittamalla koronarokotusneuvonnan ja a

Asiasanat:  
korona
koronarokote
koronarokotus
koronavirus
rokotus
Kuva
Rullalautaileva koululainen hymyilee koronarokotteen saaneena

Jyväskylän kaupungin liikuntapaikkoja koskevat rajoitukset 28.12.2021 alkaen

27.12.2021
Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kokoontui 23.12. käymään läpi maan hallituksen rajoitustoimet ja teki niiden pohjalta linjaukset kaupungin palveluita koskien. Tarkastelun pohjalta kaupunki rajoittaa tiistaista 28.12. alkaen kaupungin sisäliikuntatilojen käyttöä sekä keskeyttää osan kaupungin omista ohjatun liikunnan ryhmistä. Sisäliikuntaa koskevilla rajoituksilla, liikuntapalvelut rajoittaa aikuisten ryhmämuotoisesti tapahtuvaa harrastustoimintaa, mutta haluaa edelleen mahdollistaa aikuisten omatoimisen liikkumisen sisäliikuntapaikoilla ja uimahalleissa. Annettavat rajoitukset ja sulut ovat voimassa 28.12.2021−16.1.2022.

Kaupunki pitää edelleen voimassa laajan maskisuosituksen yli 12-vuotiaille julkisissa tiloissa sekä joukkoliikenteessä.

Asiasanat:  
liikunta
korona
koronavirus
uimahallit
kuntosali
ohjattu liikunta
Kuva
Lapsi saippuoi käsiään. A child is washing hands.

Jyväskylä tiukentaa koronarajoituksia muun muassa aikuisten sisäliikunnassa

23.12.2021
Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kokoontui käymään läpi maan hallituksen rajoitustoimet ja teki niiden pohjalta linjaukset kaupungin palveluita koskien.
HUOM. tiedotteesta poistettu viittaukset koronapassiin kaupungin 29.12.2021 tekemien tarkennusten myötä.

Jyväskylässä koronatartunnat jatkavat kasvusuunnassa. Eniten tartuntoja ilmenee 25-50-vuotialla asukkailla.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Henkilö pitää kädessään puhelinta, josta näkyy koronapassi.

Koronatartunnat merkittävässä kasvussa Jyväskylässä – tauti jyllää erityisesti rokottamattomilla

20.12.2021
Jyväskylässä koronatartunnat ovat kääntyneet merkittävään nousuun. Viime viikolla tartunnoissa nähtiin viikkokohtainen ennätys (337 tartuntaa). Määrä kasvoi merkittävästi viikon 49 tasosta, jolloin Jyväskylässä todettiin 192 tartuntaa. Ilmaantuvuusluku viimeiseltä 14 vuorokaudelta nousi jo 340,6 tartuntaan 100 000 asukasta kohden.

Tartuntojen alkuperästä pystyttiin selvittämään noin 63 %.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Koronarokotuksia annetaan Kuokkalan terveysasemalla

Huhtasuon yhtenäiskoulusta 32 oppilasta karanteeniin

29.04.2021
Huhtasuon yhtenäiskoulusta asetettiin tänään karanteeniin 32 oppilasta. Altistuminen on tapahtunut 26.–29.4. Karanteenit kestävät 14 vuorokautta altistumisesta.

Terveydenhuolto on tavoittanut kaikki karanteeniin määrättyjen oppilaiden huoltajat. Kaikki altistuneet ohjataan koronatestiin.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Hoitaja laittaa koronanäytettä putkiloon.

Jyväskylän koronatilanne vakaa, jäljitys pysynyt tartuntojen tasalla

06.04.2021
Vaikka pääsiäisen aikana Jyväskylässä määrättiin karanteeniin reilut 250 lasta kouluista ja varhaiskasvatuksesta, uutta laajaa tartuntarypästä ei Jyväskylässä ole ilmennyt, vaan pääosa tartunnoista oli mukana jo viime viikon tilastoissa. Viime viikolla (vko13) tartuntoja oli Jyväskylässä 46 kappaletta, eli saman verran kuin edellisellä viikolla. Nyt lomien jälkeen tulee kuitenkin hakeutua pienistäkin oireista testiin, jotta tartuntatilanne saadaan pidettyä hallinnassa.

Viimeisen kuukauden aikana tartuntojen määrä on ollut Jyväskylässä viikkotasolla hieman alle 50 tartuntaa viikossa.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
rajoitus
näytteenotto
karanteeni
Kuva
Koronasairaanhoitaja laittaa näytteen putkiloon.

Kuokkalan yhtenäiskoulusta lähes 150 henkilöä koronakaranteeniin – tartuntatilanne Jyväskylässä kuitenkin edelleen rauhallinen

05.04.2021
Kuokkalan yhtenäiskoulusta on määrätty eilisen ja tämän päivän aikana koronakaranteeniin lähes 150 henkilöä. Tartuntaketju ilmeni pääsiäisen aikaan. Laajan jäljityksen ja soittokierroksen myötä kaikkien altistuneiden oppilaiden perheet on nyt saatu tavoitettua. Kaikki altistuneet ohjataan koronatesteihin.

Altistumisten laajuutta selittää se, että yksittäisiä samaan tartuntaketjuun liittyviä tartuntoja ilmeni useammassa Kuokkalan yhtenäiskoulun luokas

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Hoitaja suojavarusteissa valmistelee koronanäytteenottoa

Koronakaranteeneja Kypärämäen ja Viitaniemen koululle sekä Taikalampun päiväkotiin Jyväskylässä

04.04.2021
Jyväskylässä on asetettu uusia koronakaranteeneja Kypärämäen ja Viitaniemen koululle sekä Taikalampun päiväkotiin Kuokkalassa. Altistumiset ovat tapahtuneet ennen pääsiäistä ja karanteenit kestävät 14 vuorokautta altistumispäivästä. Perheet on tavoitettu ja heille on annettu tarkka tieto karanteenin kestosta altistumisajankohdan mukaisesti.

Kypärämäen koululla karanteeni koskee 35 ja Viitaniemen koululla 31 henkilöä. Kuokkalan Taikalampun päiväkodissa karanteeni koskee 38 henkilöä.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Tiedotelappu ikkunassa, taustalla koronahoitaja ja asiakaspisteet.

Huhtasuon yhtenäiskoulusta 38 henkilöä karanteeniin

02.04.2021
Huhtasuon yhtenäiskoulusta asetettiin tänään karanteeniin 38 henkilöä. Altistuminen on tapahtunut 30. tai 31.3. Karanteenit kestävät 14 vuorokautta altistumisesta. Terveydenhuolto on tavoittanut kaikki karanteeniin määrättyjen oppilaiden huoltajat. Kaikki altistuneet ohjataan koronatestiin.

Opetukseen voi palata terveenä karanteenin jälkeen 13. tai 14.4.

Asiasanat:  
koronavirus
korona
Kuva
Maski on pöydällä