Kansallista veteraanipäivää juhlitaan 27.4.2024 seppeltenlaskulla ja verkossa olevalla ohjelmalla Jyväskylässä
Kansallista veteraanipäivää juhlitaan lauantaina 27.4.2024.
Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.
Kansallista veteraanipäivää juhlitaan lauantaina 27.4.2024.
Kokouksen asiat hyväksyttiin esityslistan mukaisesti.
Jyväskylän kaupunki on käynnistänyt tarkastelun pääkirjaston, Jyväskylän taidemuseon ja Suomen käsityön museon tilojen tulevaisuudesta.
Kaavamuutos on käynnistynyt Jyväskylän kaupungin Tilapalvelun ja yksityisen maanomistajan hakemuksista.
Esityslistalla on muun muassa joukkoliikennealueen uusien maksuvyöhykkeiden lippuhinnoista päättäminen.
Päätösten taustalla on ensi vuoden alussa voimaan tuleva TE-uudistus, jonka myötä Jyväskylän kaupunki ja Muurame muodostavat yhteisen työllisyysalu
Jyväskylässä käynnistyy tänä vuonna uusi vappuperinne, Vappukuulutus!, jonka e
Kokouksessa käsiteltiin liikunnan toiminta- ja kohdeavustukset, jotka päätettiin esityksen mukaisesti.
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se
Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunnan kokouksessa 17.4.2024 liikunnan avustukset
Hallitus kokoontuu 15.–17. huhtikuuta kehysriiheen, jossa päätetään julkisen talouden suunnitelmasta seuraaville neljälle vuodelle.
Paneeli osoittautui ajankohtaisen aiheen pohjalta kiinnostavaksi formaatiksi osallistua kaupungin asioiden valmisteluun, sillä maaliskuussa paneeli
- Sivun katseluita kaupungin pääsivustolla: 469 333, noin 7 000 vähemmän kuin edellisessä kuussa
Maaliskuussa käynnistynyt, Kestävää kansainvälistä saavutettavuutta Keski-Suomen matkailuun (KeKaSa) -hanke toimii aloitteellisena tienraivaajana e
Melarannan yli 20 vuotinen työura sisältää monipuolisesti museoalan tehtäviä, joista viimeiset 15 vuotta Varkauden museotoimenjohtajana.
Jyväskylän kaupunginhallitus käsitteli vuoden 2023 tilinpäätöstä ja antoi lausuntonsa hyvinvointialueen palveluverkosta.
Jyväskylän kaupunki julkaisi tänään lopulliset tilinpäätösluvut vuoden 2023 osalta.
Kevään hankerahahakuun osallistuneita nuorten ideoimia hankkeita esitellään huippukokouksessa.
- Tämä on ilman muuta hieno uutinen kaupungillemme.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kevään 2024 talousarviomuutokset.
Kaupunginhallitus palautti yksimielisesti Huippu-urheiluinstituutti KIHUn yhteistyösopimuk
Kokouksessa päätettiin muun muassa kulttuurin ja kansalaistoiminnan harkinnanvaraiset toiminta- ja kohdeavustukset, käsiteltiin kulttuuri- ja liiku
Jyväskylä on vilkas kansainvälisten kokousten ja kongressien kaupunki.
Kaupungin toimintamenojen arvioidaan pienenevän Kevan tasausmaksumuutoksen myötä 400 000 eurolla.