Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kaksi tyttöä istuvat vierekkäin

Oppilaille, jotka puhuvat äidinkielenään tai sen rinnalla muuta kuin suomea tai ovat hankkineet kielitaidon ulkomailla asuessaan, järjestetään oman äidinkielen opetusta. Opetusryhmä syntyy, mikäli opetukseen on ilmoittautunut lukukauden alussa vähintään neljä oppilasta ja kieleen löytyy opettaja. Vähemmistökielissä (suomalainen viittomakieli, saamen kielet, romanikieli) ryhmän minimikoko on kaksi oppilasta.

Opetus järjestetään kouluilla eri puolilla Jyväskylää. Opetusta annetaan kaksi tuntia viikossa opetussuunnitelman mukaisesti. Opetus on perusopetuksen opetussuunnitelman liitteen 3 mukaista opetusta. Tunnit pidetään normaalin lukujärjestyksen ulkopuolella iltapäivisin ja iltaisin. Oman äidinkielen opetukseen osallistunut oppilas saa keväällä arvioinnin opiskelemastaan kielestä. Oman äidinkielen arviointi liitetään oppilaan todistukseen mukaan.

Opetusryhmät pyritään mahdollisuuksien mukaan muodostamaan oppilaiden ikätaso ja kielitaito huomioiden. Opetusryhmään voi kuulua oppilaita esikoululaisista perusopetuksen eri-ikäisiin oppilaisiin ja he voivat olla eri kouluista ja kunnista.

Lisätietoja oman äidinkielen opetuksesta Jyväskylässä

Oman äidinkielen opetukseen ilmoittautuminen

Lisätietoja:
palvelupäällikkö Pia Bärlund
Puh. 040 545 5257
pia.barlund[at]jyvaskylal.fi
tai koulun kansliasta