Hyppää pääsisältöön
Kuva
kaksi tyttöä vatsallaan nurmikolla / Hanna-Kaisa Hämäläinen

Kesä-Jälkkärit tarjoavat monipuolisesti ohjattua tekemistä 1. ja 2. luokan oppilaille sekä rajoitetusti 3.-5. -luokkalaisille. Toimintaa järjestetään 7.-24.6.2021 arkipäivisin klo 7.45-16.15 eri puolilla Jyväskylää. Toimintaa järjestetään seuraavissa päiväkotikouluissa: Kangasvuori, Korpilahti, Liinalampi, Nenäinniemi, Puistokatu, Savulahti, Säynätsalo, Tammirinne ja Vesanka. Paikkoja on rajoitetusti ja etusijalla ovat lapset, jotka viettäisivät päivisin aikaa yksin vanhempien työssäolon tai opiskelun vuoksi. Kesä-Jälkkärin paikat arvotaan hakeneiden kesken. 

Kesä-Jälkkärin päivät sisältävät paljon ulkoilua ja liikuntaa. Toimintamaksu koko kesän osalta on 200 euroa tai 20 euroa/päivä. Toimintamaksu sisältää lounaan ja välipalan. Toiminnan aikana lapset ovat vakuutettuja Jyväskylän kaupungin puolesta. Kesätoiminnan maksuihin ei myönnetä maksualennuksia tai vapautuksia. 

Kesä-Jälkkärin päiväohjelma

klo 7.45-9.30 Lapset saapuvat kesäaikana joustavasti paikalle
Ulkoilua ja vapaata puuhaa
klo 9.30-11 Ohjattua toimintaa
klo 11–12 Ruokailu ja sen jälkeen pieni lukutuokio tai rentoutuminen
klo 12–13.30 Ohjattua toimintaa/retket
klo13.30–14 Välipala
14–16.15Ohjattu toiminta/ulkoilu
Kesä-Jälkkäri sulkeutuu

Jyväskylän perusopetuksen koulujen oppilaat ilmoittautuvat Kesä-Jälkkäriin Wilmassa 26.4-7.5.2021.

Muiden koulujen oppilaat ilmoittautuvat erillisellä ilmoittautumislomakkeella, joka palautetaan siihen toimipisteeseen mihin halutaan mukaan.