Hyppää pääsisältöön
Kuva
Vaaleatukkainen nainen katsoo ylös ja taustalla näkyy flyygeli.

HUOM! Konsertin esitysaika on vaihtunut. Konserttitaltiointi nähdään 5.5. Jyväskyklä Sinfonian YouTube-kanavalla.

Tästä pääset Jyväskylä Sinfonian YouTube-kanavalle

Ke 5.5. konserttitaltiointi konserttitalo Mikaelista Jyväskylä Sinfonian YouTube-kanavalla klo 19

HUOM! Konsertin esityspäivä on vaihtunut!

Ari Rasilainen, kapellimestari
Heini Kärkkäinen, piano

Ludwig van Beethoven/Barry Cooper: Sinfonia nro 10
Antonín Dvořák: Pianokonsertto g-molli

Sinfonian kruunaamaton kuningas Beethoven aloitteli ennen kuolemaansa kymmenennen sinfoniansa säveltämistä ja puhui teoksesta paljon ystävilleen, mutta ehti saada siitä lopulta valmiiksi vain joukon luonnoksia. Teoksesta muodostui arvoituksellinen myytti ja legenda, mutta brittiläinen musiikintutkija Barry Cooper on rekonstruoinut näistä luonnoksista hypoteesin sinfonian ensimmäisestä osasta. Ajatus kihelmöi: miten Beethoven olisikaan jatkanut sinfonista tietään vielä kuoron sisältäneen, ikonisen yhdeksännen sinfoniansa jälkeen?

Onneksi Beethovenin sinfoninen perintö on jatkanut elämää hänen jälkeensä, myös muissa teosmuodoissa: Antonín Dvořákin lähes unohdettu, viehättävä pianokonsertto täyttää laajuudessaan hyvinkin sinfonian mitat. Suvereeni Heini Kärkkäinen ei ole ennenkään pelännyt haasteita menneen tai nykyisen ajan musiikissa, eikä nytkään tämän harvinaisen teosjärkäleen parissa. Jyväskylä Sinfonian entinen ylikapellimestari Ari Rasilainenkin suunnistaa sinfonisuuden viidakossa kuin vanha kaukopartiomies.

Konsertin kesto on noin tunti.

Täältä pääset Jyväskylä Sinfonian YouTube-kanavalle.


KÄSIOHJELMA

B10 – vitamiinia kevääseen
Konserttitallenne Mikkelin konserttisali Mikaelista 28. huhtikuuta 2021 klo 19

Ari Rasilainen, kapellimestari
Heini Kärkkäinen, piano

Ludwig van Beethoven (1770–1827) / Barry Cooper (1949–)
Sinfonia nro 10 Es-duuri, 1. osa (1825/1988), 15’
Andante – Allegro – Andante

Antonín Dvořák (1841–1904)
Pianokonsertto g-molli op. 33 (1876), 38’
I Allegro agitato
II Andante sostenuto
III Allegro con fuoco


Heini Kärkkäinen

Heini Kärkkäinen (s. 1966) on opiskellut pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa Liisa Pohjolan luokalla valmistuen musiikin maisteriksi vuonna 1991 ja täydentänyt opintojaan mm. Ralf Gothónin ja Jacques Rouvierin johdolla. Hän voitti Ilmari Hannikainen -pianokilpailun vuonna 1984 ja sijoittui toiseksi Maj Lind -pianokilpailussa vuonna 1986. Kärkkäinen on soittanut mm. Radion sinfoniaorkesterin, Tapiola Sinfoniettan, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin, Orquesta Ciudad de Granadan sekä Orchestra della Svizzera Italianon solistina ja hän esiintyy laajalti Euroopassa ja Yhdysvalloissa myös kamarimuusikkona. Kärkkäinen on kantaesittänyt runsaasti suomalaista nykymusiikkia.

Heini Kärkkäinen on tehnyt useita palkittuja levytyksiä. Duo-levy Jan-Erik Gustafssonin kanssa (Ondine) sai Yleisradion vuoden levypalkinnon 1994. Camille Saint-Saënsin musiikkia sisältävä levy (BIS Classics) oli brittiläisen BBC Music Magazinen kuukauden levy maaliskuussa 2007 ja Gramophone-lehti sisällytti sen suosituksiinsa. Muita levytyksiä ovat mm. Sibelius-levy Pekka Kuusiston kanssa (Ondine) sekä Bartókin Konsertto kahdelle pianolle ja lyömäsoittimille (RSO/Jumppanen/Oramo/Warner Classics).

Solistiuransa ohella Heini Kärkkäinen on toiminut Tampereen ammattikorkeakoulussa pianonsoiton yliopettajana vuodesta 2010 lähtien. Kärkkäinen perusti uuden kamarimusiikkifestivaalin Tampereelle tammikuussa 2017. Tampere Chamber Music -festivaali yhdistää musiikkia ja hyvinvointia sekä taidetta ja tiedettä. Syksyllä 2018 Kärkkäinen oli mukana North around the Baltic Sea -projektissa. Kiertue ulottui Tanskaan, Baltian maihin, Ruotsiin ja Suomeen sisältäen ohjelmistoa ja kantaesityksiä näiltä alueilta.

Ari Rasilainen

Ari Rasilainen (s. 1959) opiskeli orkesterinjohtoa Jorma Panulan kapellimestariluokalla Sibelius-Akatemiassa sekä Arvid Jansonsin johdolla. Vuosina 1985–1989 Rasilainen toimi Lappeenrannan kaupunginorkesterin johtajana, 1989–1994 Tampere Filharmonian taiteellisena johtajana ja päävierailijana, 1994–1998 Jyväskylä Sinfonian ylikapellimestarina, 1994–2002 Norjan radio-orkesterin ylikapellimestarina ja 1999–2004 Pori Sinfoniettan ylikapellimestarina. Vuosina 2002–2009 hän työskenteli Staatsphilharmonie Rheinland-Pfalzin ylikapellimestarina ja on toiminut myös Aalborgin sinfoniaorkesterin päävierailijana. Rasilainen johtaa säännöllisesti useita Saksan radio-orkestereita, kuten Stuttgartin, Leipzigin, Hannoverin ja Hessenin radion sekä WDR:n orkestereita. Hän on vieraillut myös mm. Leipzigin Gewandhaus-orkesterin johtajana. Vuonna 2004 Rasilainen teki Staatsphilharmonie Rheinland-Pfalzin kanssa konserttikiertueen Kiinaan.

Rasilainen oli kapellimestarina Hannoverin EXPO 2000 -näyttelyn avajaiskonsertissa, jonka solistina lauloi mm. José Carreras, ja Echo der Stars -palkintojenjaon suorassa TV-lähetyksessä Berliinin konserttitalossa. Suomen Kansallisoopperassa hän on johtanut mm. Wagnerin Lohengrinin, Mozartin Taikahuilun ja Puccinin Toscan. Kesällä 2005 hän johti Savonlinnan Oopperajuhlilla Aulis Sallisen Ratsumiehen esitykset.

Rasilainen on levyttänyt Jean Sibeliuksen Kullervon Staatsphilharmonie Rheinland-Pfalz -orkesterin kanssa. Solisteina levytyksessä olivat Satu Vihavainen ja Juha Uusitalo sekä kuorona Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat. Rasilainen nimitettiin orkesterin- ja kuoronjohdon professoriksi valtiollisessa Würzburgin musiikkikorkeakoulussa Saksassa toukokuussa 2011.
Rasilainen on toiminut Saksassa Südwestdeutsche Philharmonien ylikapellimestarina vuodesta 2016 lähtien. Hän on johtanut viimeaikoina myös paljon oopperoita mm. Lentävän hollantilaisen, Salomen sekä Jevgeni Oneginin.


Ludwig van Beethoven / Barry Cooper: Sinfonia nro 10

Ludwig van Beethovenin kymmenes sinfonia lienee yksi koko länsimaisen taidemusiikin historian hohdokkaimmista myyteistä. Ikonisiin mittoihin kohoavan, kuoroon ja ”Oodiin ilolle” huipentuvan yhdeksännen sinfonian jälkeen sinfonisen linjan jatkamisen on täytynyt tuottaa päänvaivaa jopa Beethovenille, mutta säilyneiden luonnosten ja aikalaiskertomusten perusteella hänellä oli silti suunnitelmia uudesta sinfoniasta, ja vielä kuolinvuoteellaan hän lupasi sellaisen esitettäväksi Lontooseen. Toisaalta myöhäisimmät tunnetut luonnokset, jotka varmuudella liittyvät sinfoniaan, ovat jo vuodelta 1825, ja Beethovenin viimeisten vuosien luova työtahti tunnetaan melko aukottomasti. On siis epäselvää, kuinka vakavasti Beethoven lopulta työskenteli kymmenennen sinfoniansa parissa.

Nykyajan tutkijoiden sormet ovat silti hanakasti syyhynneet saattamaan säilyneitä luonnoksia soivaan muotoon, ja onpa sinfonia annettu rekonstruoitavaksi jopa tietokoneohjelmalle. Ensimmäisenä kuitenkin ehti brittiläinen Barry Cooper, joka 1980-luvulla onnistui hahmottamaan hypoteesin sinfonian ensimmäisestä osasta. Cooperin mukaan täydellinen säveltäjän tahdon noudattaminen ei olisi edes mahdollista, mutta hänen tuotoksensa pyrkii kuitenkin antamaan edes karkean yleiskuvan Beethovenin visiosta nojaten niihin käytettävissä olleisiin, yli 200 tahtia muodostaneisiin luonnoksiin, jotka olivat luontevasti liitettävissä yhteen.

Beethoven-Cooperin yhteisesitys tarjoaakin tehokkaan ja kutkuttavan maistiaisen maailman suurimman sinfonikon toteutumattomista suunnitelmista. Ja radikaalejahan ne ainakin muodon osalta näyttävät olleen: osa alkaa hitaalla, pastoraalisen autereisella johdannolla, joka vaihtuu kiihkeään ja levottomaan pääjaksoon – kunnes lopussa vastoin kaikkia perinteitä palataan johdannon rauhallisuuteen.

Antonín Dvořák: Pianokonsertto

Antonín Dvořákin sellokonsertto on teoslajinsa kruunaamaton kuningas, kestohitti ja suursuosikki, ja myös hänen pitkään aliarvostettu viulukonserttonsa on vähitellen vakiintunut yhä useamman viulistin ohjelmistoon. Mutta Dvořák sävelsi kaikkiaan kolme konserttoa, joista varhaisin, 1876 valmistunut pianokonsertto on jäänyt miltei täydellisesti unohduksiin. Tekee mieli kysyä miksi?

Kenties siksi, että Dvořák on konsertossa tyylillisessä taitekohdassa: hänen varhaisteostensa uussaksalainen värikkyys on tehnyt tilaa sekä tšekkiläiselle kansallissävylle että klassisemmalle lähestymistavalle Brahmsin hengessä, mikä oli yhdistelmänä tuolloin vielä uutta ja ihmeellistä. Tai sitten siksi, että piano ei ollut Dvořákin oma soitin, ja hän epävarmuuttaan antoi aikalaispianistien korjailla piano-osuutta, jolloin eri versiot ja editiot ovat aiheuttaneet myöhemmin sekavuutta. Tai ehkä vain siksi, että 1800-luvun lopulla muodissa olivat näyttävät ja briljantit virtuoosikonsertot, joilla pianistit pääsivät esittelemään taitojaan ja loistamaan voittoisissa kamppailuissa orkesteria vastaan, ja Dvořákin konsertto oli jotakin aivan muuta.

G-molli-pianokonsertto on nimittäin pikemminkin eräänlainen konsertoiva sinfonia: vastakkainasettelun sijaan piano integroituu hyvään yhteispeliin orkesterin kanssa, omaehtoisuudesta ja palkitsevuudesta silti tinkimättä. Teos muodostaa järkähtämättömän ja massiivisen kaaren, jonka vuolaassa virrassa klassiset rakenteet kietovat ympärilleen Dvořákille tyypillisen ehtymättömän rikkaan melodisen ja soinnillisen mielikuvituksen. Sonaattimuotoinen, majesteettisen laaja ensimmäinen osa säilyttää ylväyden dramaattisimmissakin käänteissä ja levollinen hidas osa kutsuu esiin unenomaisen yötunnelman, kun taas finaali risteilee rondona eri teemojen välillä huipentuen riemukkaasti duuriin kääntyvään triumfiin.

 

 

Kuva
Vaaleatukkainen nainen katsoo ylös ja taustalla näkyy flyygeli.