Viuluspektaakkeli
Ke 29.11. klo 19 Jyväskylän teatteritalo
Minna Pensola ja Antti Tikkanen, viulu & liidaus
Kurt Weill: Viulukonsertto
Max Richter: The Four Seasons Recomposed
Vivaldin Vuodenajat soivat aivan kaikkialla ja ovat jo klisee. ”Kevät” soi kauppakeskuksissa, ”Kesä” on silkkaa metalliparodiaa, ”Syksy” vilahti TV-mainoksessa ja ”Talvea” jopa Spede käytti sketsissään.
Joko kyllästyttää? Ainakin Max Richteriä, johtavaa saksalaista elokuva- ja crossover-säveltäjää. Richter on vetänyt Vuodenajat tavallista vahvemman mankelin läpi ja tuottanut niistä ei ihan vähän twistatun kokonaisuuden, jossa barokkihovit vaihtuvat diskolattiaan, kristallikruunut strobovaloihin ja suitsukkeet savukoneisiin. Yhtäkkiä visertävät linnut, lekottelevat paimenet, metsästäjät ja luistelijat tanhuavat teknon tahtiin, uivat ambientin sointipilvissä ja minimalismi peruuttaa ajassa 300 vuotta taaksepäin saaden aikaan… no, jotakin aivan muuta.
Sekopäisen tajunnanräjäyttävää, mutta satumaisen lumoavaa aikapoimufantasiaa ei voi toteuttaa uskottavasti mikään muu kuin Meta4:n viulutaikuripariskunta Duo Tiksola. Lämmittelyksi istuu Bertolt Brechtin hovisäveltäjä Kurt Weillin viulukonsertto suoraan 1920-luvun Berliinistä –eksperimenttien Mekasta ja diskojen esikartanosta.
Taiteilijatapaaminen järjestetään ennen konserttia teatteritalon yleisölämpiössä klo 18.15. Vieraina ovat Minna Pensola ja Antti Tikkanen.

LIPUT
Lippu.fi │tilausmaksu alk. 1,50 €/tilaus
34 € │ 31 € │ 15 €
Aulapalvelumaksu sisältyy hintaan.
Kuuluu kausilippuun.
Lippuvaraukset sekä liput ilman tilausmaksua Versonraitin lippumyymälästä (kauppakeskus Tawast), p. 014 569 0110