Jyväskylä Sinfonia & Rajaton: ABBA 22.2.
To 22.2. klo 18 Paviljonki
Eero Lehtimäki, kapellimestari
Lauluyhtye Rajaton
Supersuosion saanut ABBA-konsertti lauluyhtye Rajattoman kanssa kuullaan vihdoin Jyväskylässä. Kaikkien aikojen pop-yhtyeen diskohittejä vilisevässä konsertissa saa nousta penkistä ylös ja laulaa mukana!
Vuonna 2024 on kulunut 50 vuotta Abban Euroviisu-voitosta kappaleellaan Waterloo. Juhlavuoden konsertissa kuullaan yhtyeen suurimpia hittejä, kuten Dancing Queen, Mamma Mia, Money, money, money sekä Thank You for the Music upeina sinfoniaorkesterisovituksina.
Lauluyhtye Rajattomaan kuuluvat sopraanot Essi Wuorela ja Aili Ikonen, altto Soila Sariola, tenori Antti Annola, baritoni Ahti Paunu sekä basso Jussi Chydenius. Jäsenten musiikilliset taustat vaihtelevat klassisesta musiikista kansanmusiikkiin, iskelmään ja rockiin. Vaikutteiden laaja kirjo luo pohjan Rajattoman soinnin monimuotoisuudelle. Rajaton on julkaissut yhteensä kuusitoista albumia, joista yhtye on saanut Suomessa yhden tuplaplatina-, kaksi platina- ja kahdeksan kultalevyä.
Konsertin johtaa kapellimestari Eero Lehtimäki, joka on johtanut lähes kaikkia kotimaisia orkestereita ja on tuttu kasvo myös jyväskyläläisyleisölle muun muassa viimekeväisestä pelimusiikkikonsertista.

LIPUT
49 € │ 39 € │ 29 € (istumapaikan mukaan)
Versonraitin lippumyymälä (kauppakeskus Tawast)
Konsertti kuuluu Tutti-kausilippuun sekä Kvartetti-sarjalippuun.