20.1. Laulava Fresko

Ke 20.1. klo 19 maksuton verkkolähetys Jyväskylä Sinfonian YouTube-kanavalla.

HUOM! Ohjelmistoon on tullut muutoksia.

Ville Matvejeff, kapellimestari
Anton Mejias, piano

Gabriel Fauré: Pelléas ja Mélisande op. 80
Maurice Ravel: Pianokonsertto G-duuri
Richard Wagner: Siegfried-idylli

Anton Mejias ei ole vielä kahtakymmentäkään ja hän on jo voittanut Pohjoismaisen pianokilpailun, vakiinnuttanut paikkansa festivaaliesiintyjänä sekä valinnut opiskelupaikakseen Philadelphian Curtis-instituutin – useista tarjolla olleista vaihtoehdoista. Hänen soittonsa säteilee, soljuu, laulaa ja rakentaa huikean freskon Maurice Ravelin jazzahtavasta G-duuri-konsertosta.

Maksimaalisten oopperoiden mestari ja visionääri Richard Wagner halusi yllättää vaimonsa tämän syntymäpäivänä ja sävelsi työn alla olleen Siegfried-oopperan pohjalta idyllin. Mutta siitäkin tuli laajuudessaan sinfoninen fresko, jonka laulavuus on yhtä aikaa lempeää, väkevää, intiimiä ja monumentaalista.

Antti Auvisen Jyväskylä Sinfonian ja Joensuun kaupunginorkesterin Cantus Fresco Disco -yhteistilausteoksen esitys siirtyy myöhemmäksi. Sen tilalla kuullaan Gabrielle Faurén Pelléas ja Mélisande op. 80.


Konsertin kesto on noin tunti.


KÄSIOHJELMA

Laulava Fresko
Suora verkkolähetys Jyväskylän teatteritalosta 20. tammikuuta 2021 klo 19

Ville Matvejeff, kapellimestari
Anton Mejias, piano

Gabriel Fauré (1845–1924)
Pelléas et Mélisande op. 80 (1898), 18’ 
I Prélude
II Fileuse (Kehruulaulu)
III Sicilienne
IV Mort de Mélisande (Mélisanden kuolema)

Maurice Ravel (1875–1937)
Pianokonsertto G-duuri (1931), 22’
I Allegramente
II Adagio assai
III Presto

Richard Wagner (1813–1883)
Siegfried-idylli (1870), 18’


Gabriel Fauré: Pelléas et Mélisande

Vuonna 1893 Pariisissa sai kantaesityksensä sittemmin kirjallisuuden Nobel-palkinnonkin saaneen runoilija Maurice Maeterlinckin näytelmä ”Pelléas ja Mélisande”. Itsessään melko kaavamainen kolmiodraama kertoo, kuinka Mélisande-neito rakastuu puolisonsa prinssi Golaud’n veljeen Pelléasiin, ja kielletty rakkaus päättyy kummankin traagisiin kuolemiin. Näytelmä kuitenkin sähköisti kulttuuripiirit alkaen säteillä vaikutustaan kulovalkean tavoin, sillä se osui syvälle ajan hermoon: symbolismiin. Edistysuskoon ja realismiin kyllästyneet taiteilijat olivat noihin aikoihin alkaneet kyseenalaistaa ”suuria totuuksia” ja peilata vaikkapa unien kautta ihmismielen tiedostamattomia puolia, enemmän kysellen kuin vastaten. ”Pelléas ja Mélisande” toi symbolismin näyttämölle: roolihahmojen tunteita ja kokemuksia ei identifioida selkeästi, ja he liikkuvat myyttisessä, vanhassa linnassa virtaavan veden äärellä kuin salaperäisten voimien ohjaamana.

Ei ihme, että tämä symbolistisen ”zeitgeistin” kiteytys inspiroi vain reilussa vuosikymmenessä peräti neljää merkittävää säveltäjää. Claude Debussy laati aiheesta massiivisen impressionistisen oopperan ja Arnold Schönberg myöhäisromanttisen sävelrunon, mutta suoraan alkuperäiseen näytelmään musiikkia sävelsivät uusklassista vaihettaan elänyt Jean Sibelius sekä Gabriel Fauré. Lähinnä yksinlauluistaan, kamarimusiikistaan ja lohdullisesta ”Requiemistään” tunnettu Fauré oli perusluonteeltaan intiimi lyyrikko ja hauraiden sointivärien kuulostelija, joten ei ole mahdotonta, että hänen tulkintansa tulee kaikkein lähimmäksi Maeterlinckin alkuperäisen näytelmän hämyistä, kuin harson läpi koettua ilmapiiriä. Fauré kokosi näytelmämusiikistaan orkesterisarjan, jonka osista erityisen kuuluisaksi – myös lukuisina sovituksina – on tullut huilusoolon tahdittama ”Sicilienne”, alun perin Sisiliaan assosioitunut barokkitanssi.

Maurice Ravel: Pianokonsertto G-duuri

”Mielestäni konserton pitäisi aina olla kevytmielinen ja loistelias eikä tavoitella syvällisyyttä ja dramaattisia tehoja. Joistain klassikoista sanotaan, että ne on kirjoitettu pikemminkin pianoa vastaan, ei pianolle. Olen täysin samaa mieltä.” Maurice Ravel ui tällä lausumallaan vahvasti vastavirtaan raskaiden virtuoosikonserttojen ollessa muodissa ja liitti itsensä pikemminkin Mozartin ja Saint-Saënsin edustaman kepeän mutkattomuuden malliin. Manifestina sai toimia yksi Ravelin viimeisistä teoksista, tammikuussa 1932 Marguerite Longin kantaesittämä G-duuri-pianokonsertto, jonka alkuperäinen nimikin oli ”divertissement” eli eräänlainen kevyt serenadi.

Konserton syntyprosessi oli kuitenkin pikkutarkan perfektionistiselle, ”sveitsiläiseksi kellosepäksikin” kutsutulle Ravelille pitkä ja vaivalloinen. Hän hahmotteli jo vuonna 1906 pianokonserttoa baskilaisista teemoista – Ravel oli etniseltä taustaltaan baski. Suunnitelma muuntui välillä niin pianotrioksi kuin avoimen folkloristiseksi teokseksi, ja vielä lopullista konserttoakin Ravel työsti rinnakkain toisen, vasemmalle kädelle kirjoitetun pianokonserttonsa kanssa. Yleisestikin Ravel näki teoksissaan aina vaivaa pienimpienkin yksityiskohtien eteen, eikä hänen persoonallinen, impressionismia ja uusklassismia yhdistävä tuotantonsa olekaan järin laaja – mutta vastapainoksi sitäkin laadukkaampi ja häikäisevämpi.

Niinpä onkin miltei uskomatonta, miten höyhenenkeveän vaivattomasti G-duuri-konsertto lopulta soljuu. Lyhyihin ja sähäköihin ääriosiin on jäänyt baskilaisia aineksia, mutta niitä terästää 1920-luvulla Eurooppaankin levinnyt jazz, josta Ravel piti suuresti. Taivaallinen hidas osa taas on elaboroitu Mozartin klarinettikvinteton vastaavasta osasta.
Ei siis ihme, että kriitikot ovat pitäneet tätä timantinkirkkaaksi puristettua, valloittavaa teosta viihteellisenä ja populäärinä – se nimenomaan oli Ravelin tarkoitus!

Richard Wagner: Siegfried-idylli

Jos täytyisi nimetä länsimaisen taidemusiikin historian kolme radikaaleinta ja eniten historiaan vaikuttanutta säveltäjää, Richard Wagner mitä ilmeisimmin tunkeutuisi listalle Beethovenin, oman lempisäveltäjänsä, vierelle. Wagner loi kauaskantoisen ajatuksen kokonaistaideteoksesta, jossa musiikki, teksti, kuvat ja kaikki aistit palvelevat yhtä ja samaa draamaa kaikilla tasoilla. Tuo draama venyi ennennäkemättömiin mittasuhteisiin niin ulkoisesti – harva Wagnerin ooppera kestää alle kolme tuntia – kuin sisäisestikin, tiettyihin henkilöön tai asiaan liittyvien ”leitmotivien” eli johtoaiheiden kautta. Kun nämä johtoaiheet toistuvat ja kehittyvät kohteidensa mukana läpi teoksen, muodostuu yhdessä loisteliaan orkestraation ja fantasiamaisten tarinoiden kanssa jotain siitä kuuluisasta, mahtipontisesta ”wagneriaanisuudesta”, joka edelleen kietoo ihmisiä pauloihinsa ja heijastuu lukemattomissa omankin aikamme taideikoneissa Sormusten herrasta Matrixiin.

”Siegfried-idylli” on Wagnerin merkittävin muu kuin musiikkidramaattinen sävellys, ja sillä on täysin ainutlaatuinen syntyhistoria. Vuonna 1870 Wagner oli mennyt naimisiin rakastajattarensa Cosiman kanssa; parilla oli jo kolme lasta, nuorimpana vuoden ikäinen Siegfried. Cosima heräsi kyseisen vuoden jouluaamuna, syntymäpäivänään, talon portaikosta kantautuvaan soittoon: Wagner johti kamariyhtyeellä uutta serenadia, joka oli harjoiteltu salaa läheisessä majatalossa. Idyllin materiaalia kulkeutui myös tuolloin työn alla olleeseen ”Siegfried”-oopperaan, joten kappaleen nimi saa kaksoismerkityksen. Auringonnousua ja linnunlaulua utuisesti maalailevana se on riipaisevan herkkä ja lempeä rakkaudentunnustus Cosimalle, mutta samalla muutakin: musiikin johtoaiheita muistuttavat motiivit kasvavat beethovenmaisen orgaanisesti synnyttäen intohimoisiin huipennuksiin härmistyvän jännitteen. Jälkipolville ”Siegfried-idylli” on siis myös tavallaan aavistus siitä, mitä Wagner olisi voinut olla sinfonikkona.


Anton Mejias (s. 2001)

Pianisti Anton Mejias piti ensimmäisen soolokonserttinsa jo 8-vuotiaana esittäen muun muassa itse säveltämänsä 12 preludin sarjan. Sen jälkeen tämä hämmästyttävän taitava pianisti on konsertoinut ahkerasti Suomen merkittävimmillä festivaaleilla sekä useissa Euroopan maissa. Tällä hetkellä hän opiskelee Curtis-instituutissa Philadelphiassa Gary Graffmanin johdolla. Hänet hyväksyttiin opiskelijaksi myös New Yorkin Juilliardiin sekä Pietarin Rimski-Korsakov-konservatorioon. Sitä ennen hän on opiskellut Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa opettajinaan Teppo Koivisto ja Niklas Pokki.

Helmikuussa 2019 Mejias voitti Pohjoismaisen pianokilpailun Arvikassa, Ruotsissa, tuomariston yksimielisellä päätöksellä. Hän oli kilpailun nuorin osallistuja 17 vuoden ikäisenä. Hän on myös voittanut ikäluokkansa kategorian Steinway Piano Festivalilla Suomessa vuonna 2016 ja toisen palkinnon Tampereen pianokilpailussa 2017.

Vuonna 2020 Mejias esiintyi mm. Helsingin kaupunginorkesterin kanssa; teos oli Mozartin konsertto kolmelle pianolla, jossa hänen kanssaan soittivat Apollo Artistien Tarmo Peltokoski ja Ossi Tanner. Vuoden 2021 ensimmäinen konsertti on Jyväskylän kaupunginorkesterin solistina tammikuussa.