Ke 10.3. klo 19 suora verkkolähetys Jyväskylän teatteritalolta

Ville Matvejeff, kapellimestari
Tuomas Lehto, sello - HUOM! Konsertin solisti on vaihtunut.

Richard Strauss: Alkusoitto ja tanssikohtaus oopperasta ”Ariadne auf Naxos”
Camille Saint-Saëns: Sellokonsertto nro 1
Manuel de Falla: El amor brujo

Jyväskylä Sinfonian keskiviikkon 10.3. verkkokonsertin solistivieras on vaihtunut. Solistina kuullaan sellisti Tuomas Lehtoa.

Saksalaisen Richard Straussin antiikin Kreikkaa ja modernia Wieniä sekoittava ooppera, ranskalaisen Camille Saint-Saënsin elegantin hienostunut ja dramaattisen näyttävä sellokonsertto sekä espanjalaisen Manuel de Fallan tulinen, noidutusta rakkaudesta kertova balettimusiikki avaavat ikkunoita joka suuntaan: onko ihminen sama Euroopan eri laidoilla? Mikä on painavan tradition ja tuoreen inspiraation suhde? Antavatko vastauksen juuret vai tanssi – vai sello?

Oboisti Takuya Takashima ei päässyt matkustamaan Jyväskylään korona-altistuksen vuoksi. Konsertti esitetään Jyväskylä Sinfonian YouTube-kanavalla klo 19. Maaliskuun muiden konserttien toteutustavoista tiedotetaan myöhemmin.  Huom! Jyväskylä Sinfonian maaliskuun konsertit Jyväskylän teatteritalolla on yleisön osalta peruttu.

Konsertin kesto on noin tunti.

Täältä pääset Jyväskylä Sinfonian YouTube-kanavalle.
Konserttitallenne on kaikkien vapaasti katsottavissa kuukauden ajan 12.4. saakka.

Mikäli olet ostanut lipun konserttiin, lue ohjeet lippupalautuksia varten täältä.

KÄSIOHJELMA

Suora verkkolähetys Jyväskylän teatteritalosta 10. maaliskuuta 2021 klo 19 Jyväskylä Sinfonian YouTube-kanavalla

Ville Matvejeff, kapellimestari
Tuomas Lehto, sello

Richard Strauss (1864–1949)
Alkusoitto ja tanssikohtaus oopperasta Ariadne auf Naxos op. 60 (1916), 9’

Camille Saint-Saëns (1835–1921)
Sellokonsertto nro 1 a-molli op. 33 (1872), 20’

Manuel de Falla (1876–1946)
El amor brujo (Noiduttu rakkaus) (1915/1925), 23’
I Introducción y Escena (Johdanto ja kohtaus) – En la cueva (Luolassa)
III El Aparecido (Ilmestys)
IV Danza del terror (Riivaustanssi)
V El círculo mágico (Taikapiiri)
VI A medianoche (Keskiyöllä)
VII Danza ritual del fuego (Rituaalinen tulitanssi)
VIII Escena (Kohtaus)
X Pantomima (Pantomiimi)
XI Danza del juego de amor (Rakkauden ottelun tanssi)
XII Final (Finaali)

Tuomas Lehto

Tuomas Lehto (s. 1985) esiintyy aktiivisesti solistina ja kamarimuusikkona ympäri maailmaa ja häntä voi myös kuulla monilla festivaaleilla. Lehto on Radion Sinfoniaorkesterin 1. 
soolosellisti, Uusi Helsinki-kvartetin sellisti ja Total Cello Ensemblen jäsen sekä  KuruFest-festivaalin taiteellinen johtaja. Yhdessä Tuomas Ylisen kanssa hän opettaa Porvoossa toimivassa Selloakatemiassa. Tuomas Lehto opettaa myös Sibelius-Akatemiassa sellonsoittoa ja kamarimusiikkia. Tuomas Lehto aloitti sellonsoiton opinnot kolmevuotiaana opettajanaan Anja Maja.
 
Vuonna 2000 opinnot jatkuivat Sibelius-Akatemiassa ensin Hannu Kiiskin ja myöhemmin Marko Ylösen ja Jan-Erik Gustafssonin johdolla. Vuonna 2007-2008 hän 
opiskeli Tukholmassa Torleif Thedéenin luokalla. Lehto on tehnyt radionauhoituksia Suomen Yleisradiolle ja levyttänyt ahkerasti solistina ja erilaisten yhtyeiden jäsenenä. Hän on myös kantaesittänyt useita teoksia, mm. Ville Matvejeffin sellokonserton. Kilpailumenestystä on Turun sellokilpailusta vuodelta 2006.

Richard Strauss: Alkusoitto ja tanssikohtaus oopperasta Ariadne auf Naxos
Richard Strauss oli saavuttanut vuonna 1911 jymymenestyksen oopperalla ”Ruusuritari”, joka wienervalssialluusioineen oli eräänlainen tyylillinen silmänkääntötemppu edellisten, rohkean modernististen oopperoiden jälkeen. Strauss halusi kuitenkin jälleen kokeilla jotakin aivan uutta, vaikka jatkoikin yhteistyötä luottolibretistinsä Hugo von Hofmannsthalin – myös ”Ruusuritarin” kynäilijän – kanssa. Seuraavana vuonna sai ensi-iltansa Hofmannsthalin adaptaatio Molièren klassikkonäytelmästä ”Porvari aatelismiehenä”, jonka näytösten välissä esitettiin Straussin säveltämä ”Ariadne auf Naxos” (Ariadne Naxos-saarella), divertissement eli eräänlainen kevyt iltanäytös. Näytelmän ja oopperan yhdistelmä osoittautui kuitenkin sekä teknisesti haastavaksi että yleisölle raskaaksi; ensi-ilta kesti yli kuusi tuntia! Strauss kuitenkin uskoi pienoisoopperaansa ja työsti Hofmannsthalin kanssa sille prologin eli esinäytöksen, laajentaen sen näin itsenäiseksi kokoillan oopperaksi.

Lopullisessa muodossaan Wienissä 1916 kantaesitetty ”Ariadne auf Naxos” on pysynyt Straussin suosituimpien oopperoiden joukossa, vaikka se on monella tapaa poikkeuksellinen teos. Koska alkuperäisen näytelmän näyttelijöitä oli mukana myös välikeoopperassa, heidän läsnäolonsa oli lopullisessa versiossa selitettävä, joten lopputulos on eräänlainen metaooppera – ooppera oopperasta. Prologissa Wienin rikkain mies on kutsunut juhliinsa esiintymään sekä ooppera- että commedia dell’arte –seurueet, mutta ajanpuutteen vuoksi esitykset onkin järjestettävä yhtä aikaa. Varsinainen näytös on sitten häthätää valmisteltu seurueiden yhteisesitys, ja se kertoo antiikin Kreikkaan sijoittuvan tarun Naxos-saarelle hylätystä Ariadne-neidosta, johon Bacchus rakastuu.

Musiikillisesti oopperassa Straussin romanttinen vuolaus kohtaa sekä Wienin aristokratian että antiikin henkeä kunnioittavan klassistisen ylväyden, mitä heijastelee myös säästeliäs orkesterikokoonpano. Oopperan melankolisen hillitty alkusoitto sekä instrumentaaliseksi sovitettu viehkeä tanssikohtaus ovat tulleet suosituiksi myös konserteissa esitettynä.

Camille Saint-Saëns: Sellokonsertto nro 1

Camille Saint-Saëns lienee yksi musiikinhistorian väärinymmärretyimpiä säveltäjiä. Hänen tunnetuin teoksensa on satiirinen sarja ”Carnaval des animaux” (Eläinten karnevaali), jonka Saint-Saëns itse aikanaan asetti esityskieltoon peläten, että se vahingoittaisi hänen vakavan säveltäjän mainettaan. Tuo pelko on ainakin jossain määrin toteutunut, kun teos on Saint-Saënsin kuoleman jälkeen noussut hurjaan suosioon ja etenkin lasten avainteokseksi koko taidemusiikin kulttuuripiiriin. Varjoon on jäänyt se, että Saint-Saëns oli todellakin ”vakava” säveltäjä, eräänlainen ”Ranskan Mozart”, joka aloitti pianisti- ja säveltäjäuransa jo lapsena valmistaen myöhemmin laajan, kauttaaltaan erittäin korkeatasoisen tuotannon. Hänen musiikkinsa vieläpä henkii jossain määrin Mozartiin vertautuvaa kevyttä, hienostunutta eleganssia – joka on samalla silti leimallisesti ranskalaishenkistä – eikä se myöskään luovu koskaan klassistisista hyveistä: selkeydestä, materiaalin ekonomisuudesta ja kvaliteetin tinkimättömyydestä.

Vahva sidos traditioon ei kuitenkaan estä Saint-Saënsia samalla koettelemasta sitä, kuten ensimmäinen sellokonsertto osoittaa. Teoson hätkähdyttävän persoonallinen nimenomaan muotonsa osalta: yksiosainen kokonaisrakenne jakaantuu kolmeen jaksoon, jotka ovat käsitettävissä perinteisen konserton nopea-hidas-nopea-rakenteeksi – menuettimainen välike on kuin viileä keidas ääriosien paahteisen dramatiikan välissä. Samalla muodostuu kuitenkin myös sonaattimuodon esittely-kehittely-kertaus-kehikko, jossa sama temaattinen aines elää läpi teoksen rajoittumatta vain tiettyyn jaksoon. Kahden muodon elimellinen hybridi on solakan toimiva ja tehokas, ja keskeisen aseman saa etenkin soolosellon tulinen, mieleenpainuva avausaihe, joka toistuu erilaisina variantteina läpi teoksen. Ylipäänsä sellon sähäkkä, virtuoosinen bravuuriaines pysyy konsertossa etualalla, eikä orkesteri pyri sen asemaa haastamaan, vaan pikemminkin tukee ja tehostaa painokkaasti – mikä on tehnyt teoksesta yhden sellistien suosikeista ja maailman esitetyimmistä sellokonsertoista.

Manuel de Falla: El amor brujo

Jos Sibelius nosti Suomen, Grieg Norjan ja Bartók Unkarin musiikin maailmankartalle etnografisesti eli tunnistettavan kansallissävyisesti, Manuel de Falla teki samoin Espanjalle. Tosin hän ei ollut yksin: 1800-luvun lopulla oli espanjalainen kansanmusiikin tutkija ja säveltäjä Felipe Pedrell pohjustanut määrätietoisesti espanjalaisen kansallisen sävelkielen luomista muiden maiden mallin mukaan, ja tätä olivat jo aiemmin pohjustaneet mm. Isaac Albéniz ja Enrique Granados erityisesti pianomusiikin saralla. Nimenomaan Falla kuitenkin kykeni yhdistämään ibeeriset ainekset eurooppalaisen tradition raameihin persoonallisimmalla ja kestävimmällä tavalla luoden melko suppean, mutta sitäkin tasokkaamman joukon teoksia, joissa tuntuu kuin Stravinskyn vitaalinen uusklassismi ja Debussyn aistikas impressionismi kohtaisivat aurinkolomalla karun Andalusian rannikolla – josta Falla itse oli kotoisin.

Fallan ehdottomiin pääteoksiin kuuluu baletti ”El amor brujo” (Noiduttu rakkaus), joka valmistui 1915 alun perin ”gitaneríana” eli eräänlaisena pienimuotoisena romanikuvaelmana. Se ei saavuttanut erityisempää menestystä, joten Falla muokkasi teoksesta myöhemmin yleismaailmallisemman balettipantomiimin orkesterisäestyksellä, jossa muodossa se on saavuttanut maailmanmaineen. Baletti kertoo romaninainen Candelasta, joka rakastaa Carmeloa, mutta jonka kuollut mies riivaa tätä. Candela tanssii joka yö karkottaakseen miehensä haamun, mutta turhaan, eikä edes erityinen ritualistinen tulitanssi auta asiaa. Vasta kun Candelalle paljastuu, että hänen miehensä oli ollut uskoton ja hän pääsee tekemään tilit tätä kautta selväksi, kirous laukeaa ja Candela ja Carmelo saavat toisensa.

Musiikki tukee näitä värikkäitä ja maagisia tapahtumia yksinkertaisen iskevästi mutta hypnoottisen tehokkaasti, unohtamatta huumaavien tanssirytmien ja muunnettujen asteikkojen espanjalaisväriä, joka kaihtaa kaikkea postikorttimaisuutta. Mainittu tulitanssi (Danza ritual del fuego) on tullut baletin numeroista erityisen kuuluisaksi ja on levinnyt laajalle myös itsenäisenä kappaleena ja erilaisina sovituksina.

Käsiohjelman tekstit: Aapo Tähkäpää