10.2. Pusker & Tanguy

Konsertista kuullaan Mikkelin konserttitalo Mikaelissa nauhoitettu tallenne ke 10.2. klo 19 Jyväskylä Sinfonian YouTube-kanavalla.
Ke 3.2. konsertti Jyväskylän teatteritalolla peruttiin koronarajoitusten vuoksi.

Ville Matvejeff, kapellimestari
Júlia Pusker, viulu

W. A. Mozart: Balettimusiikkia oopperasta Idomeneo KV 367 , osat I, IV ja V
Joonas Kokkonen: Il paesaggio
Éric Tanguy: Viulukonsertto nro 2

Kuinka monta viulukonserttoa maailmaan oikein mahtuu? Eivätkö ne muutamat suuren tyylin romanttiset taituriklassikot riitä? Eivät todellakaan, vastaavat sekä solistit että säveltäjät yhdestä suusta. Mitä vahvemmat perinteet, sitä enemmän ne tarvitsevat ravistelua, vaikkei juuriakaan pidä täysin hylätä. Tältä pohjalta yhden vahvimmista vastauksista tradition haasteeseen on muovannut ranskalainen Éric Tanguy, jonka toinen viulukonsertto muodostaa tehokkaan synteesin perinteisistä ja moderneista keinovaroista. Kättä lyövät niin paras gallialainen sointiväriperinne kuin jäntevä klassinen rakenne, tietenkin unohtamatta näyttävää virtuoosisuutta.

Rajankäyntiä menneen ja tulevan välillä tekee myös Mozartin antiikin Kreikkaan sijoittuva Idomeneo-ooppera, jossa yhdistyy rohkeasti aikansa eri oopperatyylejä psykologisessa hengessä. Laajassa balettimusiikissakin useat vaihtelevat tanssit rytmittyvät sulassa sovussa. Unkarilaisviulisti Júlia Pusker ja ylikapellimestari Ville Matvejeff johdattavat välimerellisen illan halki jalat tukevasti maassa, mutta pää korkealla pilvissä. En avant!

Konsertin kesto on noin tunti.

HUOM! Konsertin ohjelmistoon saattaa tulla vielä muutoksia.


KÄSIOHJELMA

Pusker & Tanguy
Konserttitallenne kuvattu konserttitalo Mikaelista Mikkelistä 5. helmikuuta 2021 

Ville Matvejeff, kapellimestari
Júlia Pusker, viulu

Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791)
Balettimusiikkia oopperasta Idomeneo KV 367 (1781), 25’
I Chaconne
IV Gavotte
V Passacaille 

Joonas Kokkonen (1921–1996)
Il paesaggio (1986-87), 9’

Éric Tanguy (1968–)
Viulukonsertto nro 2 (1996/2003), 25’
I Intense et très lyrique
II Dolce
III Vif


W. A. Mozart: Balettimusiikkia oopperasta Idomeneo

Kun ooppera oli taidemuotona syntynyt 1600-luvun alussa, sille muodostui alkuvaiheessa monia erilaisia selkeästi määriteltyjä tyylilajeja. Näitä olivat esimerkiksi ”singspiel” eli kansanomainen laulunäytelmä, ”opera buffa” eli koominen ooppera sekä ”opera seria”, vakava ja dramaattinen ooppera, jonka sisältö oli useimmiten traaginen tai muuten vahvan moraalisen ulottuvuuden omaava. Eri oopperatyylien suosio ja muoti vaihtelivat taajaan eri maissa, ja myös opera seria oli 1700-luvulla pitkään ylivoimaisesti suosituin oopperatyyppi, kunnes senkin suosio alkoi laskea vuosisadan loppua kohti. Tyylilajia syytettiin kaavoihin kangistumisesta, pompöösiydestä ja etääntymisestä liian kauas oopperan alkuperäisistä, antiikista ammentaneista ihanteista.

24-vuotias Wolfgang Amadeus Mozart kuitenkin ui vastavirtaan säveltämällä Münchenin hoviteatterin tilauksesta opera seria ”Idomeneon”, jonka kantaesitys tammikuussa 1781 oli valtava menestys. Teos todistaa sekä Mozartin kyvystä puhaltaa uutta henkeä jo tuhoontuomittuna pidettyyn teoslajiin että hänen lopullista kypsymistään säveltäjänä; psykologisesti taidokasta ”Idomeneota” pidetään hänen ensimmäisenä mestarioopperanaan, mikä on sitäkin merkittävämpää, kun muistetaan, että Mozartin suosituimpia oopperoita ovat koomiset ”Don Giovanni” ja ”Figaron häät” sekä singspiel ”Taikahuilu”.

”Idomeneo” kertoo antiikinaikaisen Kreetan kuninkaasta Idomeneosta, joka merellä myrskyyn joutuessaan lupaa merenjumala Neptunukselle uhraavansa tälle ensimmäisen kohtaamansa ihmisen, jos vain pelastuu. Idomeneo kohtaa rannalla ensimmäisenä oman poikansa Idamanten, mutta loppu on kuitenkin Neptunuksen armollisuuden takia onnellinen. Teoksen suosituin itsenäinen numero on ranskalaisen mallin mukaisesti oopperan osaksi liitetty baletti, joka esitetään teoksen lopuksi Idamanten kruunajaiskohtauksessa. Sinfoniset mittasuhteet saavassa balettimusiikissa Mozartin vuolas inspiraatio ja orkestraalinen rikkaus pääsevät häikäisevällä tavalla valloilleen.


Joonas Kokkonen: Il paesaggio

Joonas Kokkoseen – jonka syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta – on liitetty kaksi kuvaavaa epiteettiä. Hänestä tehdyn TV-dokumentin nimi on ”Musiikin Kekkonen”, mikä todistaa Kokkosen pitkäaikaista, suvereeniä asemaa Suomen musiikkielämässä niin ulkoisesti kuin sisäisestikin: hän oli viimeinen musiikin edustaja Suomen Akatemiassa lähes kolmen vuosikymmenen ajan, ja hänellä oli lukuisia muitakin luottamustehtäviä mm. Teoston puheenjohtajana. Kokkosen persoonaa ja taiteilijuutta taas luonnehtii paremminkin hänen elämäkertansa nimi ”Voiko varjo olla kirkas”, joka on sitaatti hänen pääteoksestaan, legendaarisen aseman saavuttaneesta oopperasta ”Viimeiset kiusaukset”. Kokkosen pitkälinjainen, vakaan horisontaalinen ja karun syvämietteinen sävelkieli korostaa materiaalin orgaanisuutta ja ekonomisuutta saavuttaen painokkaan sinfonisuuden muuallakin kuin hänen varsinaisissa neljässä sinfoniassaan. Totuus löytyy ja rauha saavutetaan vain maltilla ja tasapainolla, tuntuu Kokkosen musiikki yhä viestittävän ristiriitojen täyttämässä nykymaailmassa.

”Il paesaggio” (”Maisema”), alaotsikoltaan yksinkertaisesti ”musiikkia kamariorkesterille”, valmistui vuonna 1987 Kokkosen kotikaupunki Järvenpään uuden konserttitalon avajaisiin, jääden samalla hänen viimeiseksi merkittäväksi sävellyksekseen. Se on saanut inspiraationsa läheisen Tuusulanjärven maisemasta ja edustaa Kokkosen tyypillistä myöhäistuotantoa näynomaisessa, mutta seesteisessä valoisuudessaan. Suppeudestaan huolimatta uljaasti kaartuva teos kulminoituu kolmeen musiikilliseen kryptogrammiin, joilla Kokkonen on halunnut kunnioittaa kolmea muuta järvenpääläistä säveltäjää: koko orkesterin tuttiunisono e-a-es-h-b-e-es (Jean Sibelius) sekä vastauksina oboen e-b-e-g-a (Erik Bergman) ja huilun a-a-h-e-e (Paavo Heininen). Näiden jälkeen teos päättyy vähäeleisen kirkkaseen E-duurisointuun – samaan, johon myös esimerkiksi ”Viimeiset kiusaukset” päättyy.


Éric Tanguy: Viulukonsertto nro 2

Ranskan tärkeimpiin nykysäveltäjiin kuuluva, Jyväskylä Sinfoniallekin tuttu Éric Tanguy kertoo toisesta viulukonsertostaan seuraavasti:

”Kauan sitten ystäväni Philippe Aïche, suurenmoinen viulisti ja Orchestre de Paris’n konserttimestari, pyysi minua kirjoittamaan viulukonserton hänelle. Kun hän näytti erästä sinfonista teostani orkesterin tuolloiselle johtajalle, maestro Semjon Bytškoville, sain teoksen virallisen tilauksen. Teos valmistui vuonna 1996 ja kantaesitettiin Pariisissa helmikuussa 1997. Vaikka konsertti oli yleinen menestys, minulla oli jälkikäteen tunne, että voisin tehdä teoksesta erilaisen version pienemmälle orkesterille kevyemmällä orkestraatiolla. Siksi päätin tarkistaa teoksen vuonna 2003. Korjaukset koskivat vain orkesteritekstuuria, eikä kappaleen muotoa tai viuluosuutta ole muutettu. Uusi versio, jota on esitetty siitä lähtien, sai kantaesityksensä 2004, solistina Wanderer-trion jäsen Jean-Marc Philipps-Varjabedian.

Konsertto rakentuu hyvin klassiselle muodolle kolmessa osassa. Koko ajan vastaan omalla harmonisella kielelläni – konsonanssin ja modaalisuuden, muttei tonaalisuuden keinoin – konserton arkkityyppeihin: solistin dialogi tai vastakkainasettelu orkesterin kanssa, suuri kadenssi viimeisessä osassa, kuten myös osarakenne nopea-hidas-nopea. Tärkein päämääräni oli kysyä itseltäni, löytäisinkö hyvän tasapainon sisäisen lyyrikkouteni ja ”nykyajan” välillä.
Konserton kolme osaa ovat erillisiä ja ilmaisevat kukin omaa nimenomaista erityisluonnettansa: ensimmäinen lyyristen ja dramaattisten värien kontrasteilla, toinen hyvin mystisellä ja tukahdutetulla ilmapiirillä. Kolmas osa on hyvin virtuoosinen ja haastava sekä orkesterille että solistille.

Vielä yksi minulle merkittävä asia mainita on se, että olen opiskellut viulunsoittoa monta vuotta ja esiintynyt itse. Tällä tarkoitan sitä, että musiikissa viulu on minulle eräänlainen ”äidinkieli”, koska olen rakastanut tutkia kaikkea ohjelmistoa Vivaldista ja Bachista romanttisiin, moderneihin ja oman aikamme säveltäjiin, ennen kuin omistauduin 20-vuotiaana säveltämiselle. Tavallaan kaikki viulumusiikkini on kunnianosoitusta tälle valtavalle instrumentille.”


Käsiohjelman tekstit: Aapo Tähkäpää

Konserttikohtaisen muusikoiden kokoonpanon löydät täältä.