Skip to main content

8.6.2021

Kuntakokeiluun kuuluvat jyväskyläläiset työnhakijat voivat asioida normaalien aukioloaikojen mukaisesti Jyväskylän kaupungin työllisyyspalveluissa myös kesän aikana.
Image
Nainen pitää kädessään kannettavaa tietokonetta portaikossa

Työnhakuun ja työllistymisen palveluihin saa ohjausta normaalisti myös kesäaikana Jyväskylässä. Työllisyyspalvelut ovat muuttaneet keskelle Jyväskylän keskustaa osoitteeseen Asemakatu 4.  Työllisyyspalveluiden palvelutorin ovet ovat avoinna arkisin kello 9–15.30. Suurin osa asioinnista tapahtuu edelleen etäyhteyksillä, mutta asioida voi myös paikan päällä.  
Kuntakokeilun uusien asiakkaiden alkupalveluiden palvelunumerossa 014 266 0134 vastataan soittoihin joka arkipäivä kello 9–15. Voit myös varata ajan asioinnille omavalmentajasi kanssa tai saada neuvoja omaan tilanteeseesi jättämällä yhteydenottopyynnön www.te-palvelut.fi Oma asiointi -palvelun kautta joka päivä, ympäri vuorokauden. 

OsaajaKS-uraohjausta kasvokkain kesäkuussa 

Työllisyyspalveluiden palvelutorilla järjestetään kesäkuussa kaksi tilaisuutta keskustella kasvokkain uraohjaajan kanssa. OsaajaKS-uraohjaajan kanssa voi pohtia esimerkiksi opiskelun eri vaihtoehtoja, opintojen aikaista toimeentuloa, opintoihin hakeutumista tai työllistymistä.  OsaajaKS-ohjaaja on paikalla tiistaina 15.6. ja 22.6. kello 10–13 osoitteessa Asemakatu 4, 1.kerros. Paikalle voi tulla ilman ajanvarausta. OsaajaKS-ohjaajat tekevät yhteistyötä kuntakokeilun omavalmentajien kanssa, jotta asiointi palvelusta toiseen on sujuvaa oppilaitoksien ja kaupungin palveluiden kesken.

Kesän aikana on haussa myös useita työvoimakoulutuksia. Työvoimakoulutuksiin haetaan verkossa, osoitteessa https://koulutukset.te-palvelut.fi/kt/. 

Ohjaamo Jyväskylä avoinna koko kesän

Alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettu matalan kynnyksen palvelu Ohjaamo Jyväskylä on avoinna läpi kesän osoitteessa Asemakatu 4, 2. kerros. Ohjaamosta saat ohjausta ja neuvontaa esimerkiksi koulutukseen, vapaa-aikaan, asumiseen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Ohjaamosta löydät muun muassa opinto-ohjaajia, sosiaaliohjaajan, yksilövalmentajan, nuorisonohjaajat, TE-asiantuntijan ja koordinaattorin. Kesäkuussa Ohjaamo Jyväskylä on avoinna tiistaina kello 12–17, keskiviikkona ja torstaina kello 12–16 ja heinäkuussa tiistaisin kello 12–17 ja keskiviikkoisin kello 12–16. 

Kuntakokeilussa työnhakija saa henkilökohtaista ohjausta 

Jyväskylässä on käynnissä 1.3.2021 alkanut valtakunnallinen työllisyyden kuntakokeilu. Kuntakokeilussa osan työllisyyden hoidon tehtävistä hoitaa oma kunta TE-palveluiden sijaan. Kuntakokeilussa työnhakija saa tuekseen omavalmentajan ja henkilökohtaista ohjausta työnhakuun tai palveluihin, jotka mahdollistavat työllistymisen tulevaisuudessa. Kuntakokeilun asiakkaita ovat pidempään työnhakijana olleet sekä alle 30-vuotiaat nuoret ja maahanmuuttaja-asiakkaat. 
 
Jyväskylän työllisyyspalveluiden omavalmentajat ovat jo ottaneet yhteyttä osaan työnhakijoista ja asiakkaiden kontaktointi jatkuu edelleen. Uusiin kuntakokeilun asiakkaisiin omavalmentajat ottavat yhteyttä mahdollisimman pian asiakkuuden alussa. Omavalmentaja ottaa yhteyttä kirjeitse tai soittamalla. Työnhakijaksi Ilmoittautuminen tapahtuu edelleen www.te-palvelut.fi  Oma asiointi -palvelussa.
 

Lisätietoja:
Hanna Lähteelä
Jyväskylän seudun työllisyyskokeilun johtaja 
p. 050 373 6040 
hanna.lahteela (at) jyvaskyla.fi

Jyväskylän seudun työllisyyden kuntakokeilu
Alkupalvelut p. 014 266 0134

OsaajaKS uraohjaus palvelutorilla
Kaisa Lassila
kaisa.lassila (at) gradia.fi

Ohjaamo Jyväskylä 
Ohjaamokoordinaattori Marita Räisänen
p. 050 468 3082 
marita.a.raisanen (at)jyvaskyla.fi