Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylä Sinfonia facebookissa Jyväskylä Sinfonia Twitterissä Jyväskylä Sinfonia Instagramissa
Haku
Jyväskylä Sinfonia » Orkesteri » Muusikot » 8/2016 Harri Forstén

Harri Forstén, konserttimestari


Harri Forstén syntyi Jyväskylässä vuonna 1957 ja kuuluu näin Jyväskylä Sinfonian muusikoiden enemmistövuosikertaan. Tänä syksynä Harrilla tulee täyteen 30 vuotta orkesterin jäsenenä ja konserttimestarinakin jo 23 vuotta. ”Kuten nykynuoriso sanoo, minulla on moti, mieletön moti. Motivaatioon vaikuttaa ensinnäkin se, että olemme yhdessä kollegoiden kanssa päässeet rakentamaan tämän bändin aika hyvään trimmiin. Viime aikoina on lisäksi tullut hyviä nuoria soittajia tärkeille paikoille orkesteriin, ja samalla me vanhat kalkkikset olemme pinnistelleet hyvin mukana. Nyt, kun taso on jo niin korkealla, riman nostaminen seuraavan sentin vaatii entistä enemmän työtä. Mutta kyllä muutaman piirun verran voisi vielä yrittää olla vaikuttamassa sen nostamiseen.”

Kolmilapsisen opettajapariskunnan perheessä lapsia ei pakotettu musiikkiharrastuksiin. Siihen kuitenkin tarjottiin mahdollisuus sekä kannustettiin aikaa ja vaivaa säästämättä. Yksi osoitus vanhempien tuesta oli vuosi, jolloin lapset kuskattiin joka viikonloppu Turkuun, jotta he pääsivät Yoshiko Arain ja Seppo Kimasen soittotunneille. Panostuksen voi katsoa kannattaneen: Harrin sisko toimii nykyisin Tukholman Kuninkaallisen Oopperan konserttimestarina ja veli Keravalla sellonsoiton lehtorina.

Harrin musiikkiharrastus ei kuitenkaan alkanut viulusta, vaan konservatorion klarinetin pääsykokeista. Valintatilaisuudessa rehtori Norosen kommentti pyrkijän hyvistä, tasaisista etuhampaista jäi mieleen, samoin kuin kehotus harkita oboen soiton aloittamista. ”Molemmat näyttivät samanlaisilta mustilta pötkylöiltä, joten aloitinpa sitten soittamaan oboeta Tauno ”Tane” Hämäläisen isällisessä ohjauksessa. Tanen mielestä sain pillistä hyvän äänen, mutta koskaan en oppinut rööriä tekemään. Viimeisen julkisen oboe-esiintymiseni tein omassa konfirmaatiossani kaupunginkirkossa 15-vuotiaana. En usko, että saisin oboesta nykyisin edes ääntä.” Viulu löysi tiensä oboen kaveriksi sattuman kautta 10-vuotiaana, kun sisarusten harjoittelua sivusta seurannut Harri halusi kokeilla ’älyttömän helpolta näyttävää’ viulunsoittoa. ”Sanoin äidille, että säestäpä minua, niin minä kokeilen. Aloin soittaa, ja samalla sisaruksiani kotonamme opettanut Ulla Kekko astui ovesta sisään. Hän ihmetteli, kuka tuolla oikein soittaa. Ja kun hän näki minut, hän alkoi siltä istumalta opettajakseni. Jos Ulla ei olisi tuolloin tullut sisään, en tiedä, olisiko mitään koskaan tapahtunut viulunsoiton suhteen.” Kun Harri lukioiän lähestyessä sai opettajakseen Vladimir Diakonovin, eteen tuli valinnanpaikka viulun, oboen ja lukion välillä. Viulun valinta ei tuottanut Harrille silloin vaikeuksia; jälkikäteen uskalias ratkaisu on joskus mietityttänyt, mutta ei koskaan kaduttanut. ”Päätös tuntui täysin luonnolliselta ja samalla vahvistui, että tämä on se homma, mihin pyritään ja katsotaan, riittävätkö eväät. Diakonov oli hurja mies, ja moni lähti hänen mahorkanhuuruisilta tunneiltaan tippa linssissä kotiin. Ihan hullua puurtamista! Soittotunteja meillä oli siskon kanssa joka päivä, joskus kaksikin. Pisin tunti, jonka muistan, alkoi iltakuudelta ja pois pääsimme puoli yhdeltä yöllä.” Itsensä likoon laittanut opettaja sai oppilaansa kuitenkin kehittymään kovaa vauhtia, ja Harri hyppäsi useamman tutkinnon yli lyhyessä ajassa. Seuraavan opettajansa, Jan Vacekin ohjaamana Harri voitti siskonsa kanssa reilulla piste-erolla ensimmäiset Juhani Heinosen viulukilpailut: Harri yli 14-vuotiaiden ja sisko nuorempien sarjan.

Vacekin vuoden pestin jälkeen opettajaksi tuli bulgarialainen tähtiviulisti, Paganini-viulukilpailujen voittaja Emil Kamilarov, jonka kanssa Harri suoritti myös diplomin Sibelius-Akatemiassa. Kamilarovin vaimon Dina Schneidermannin oppiin Harri lähti siskonsa kanssa Tukholmaan ja rahoitti opintonsa työskentelemällä samalla Örebron orkesterissa. Ruotsin vuoden jälkeen Harri palasi Jyväskylään ja päätyi kolmeksi vuodeksi konservatoriolle viulun lehtoriksi. Veri veti kuitenkin enemmän soittamaan, ja työ vaihtui vuonna 1986 Jyväskylän orkesteriin. Orkesterisoittokokemusta oli aiemmin kertynyt opiskelijana parin vuoden ajan Mikkelin orkesterista, jossa Harri työskenteli konserttimestarina. ”Se oli ihan älyttömän hyvä koulu nykyistä ajatellen. Onni Kelo oli siellä silloin hämmentäjänä ja laittoi soittamaan kaikki mahdolliset pahat soolot, ihan tarkoituksella. Opin siellä repertuaaria ja sain sitä fiilinkiä, miten siinä edessä oikein ollaan.” Jyväskylässä Harri eteni ensin tuttipaikasta toiseksi konserttimestariksi, minkä jälkeen konserttimestarina tuolloin ollut Dagmar Prochazkova alkoi soitattaa vierustoveriaan välillä ykkösenä, paikkoja vaihdellen. Näin tie eteni lopulta konserttimestariksi asti. ”Kyllä se oli muutaman vuoden aika kova paikka. Nykyisin en osaa kuvitellakaan, miten uskalsin silloin ottaa sen paikan vastaan. Mutta – hengissä ollaan.” Konserttimestarin työhön kuuluu yleisölle näkyvän puolen lisäksi paljon kotona tehtävää jousitusten suunnittelua sekä partituuriin tutustumista, jossa Harri näkee oboemenneisyytensä auttavan häntä. ”Ymmärrän pikkaisen puhaltajien hengitystä ja pystyn seuraamaan sitä. Uskon, että se helpottaa yhteissoittoa fyysisesti sekä myös fraseerausta. Olennainen osa tätä hommaa on myös hengenluonti ja energian antaminen kollegoille. Varsinkin, jos huomaa tilanteen kärjistyvän kapellimestarin ja muusikoiden välillä, voi psykologisella käyttäytymisellään yrittää sitä laukaista.”

Osa Harrin vapaa-ajasta kuluu keikkaillessa Suomen eri orkestereissa. Syitä ahkeraan kiertämiseen on monia, kuten ”kamala vaimo, heh heh”, paremmat salit sekä suuren kokoonpanon orkesteriteokset, joita Jyväskylässä harvemmin pääsee soittamaan. Lisäksi kollegoilta oppii joka kerralla jotakin uutta, josta on hyötyä koko kotiorkesterille. ”Yritän olla aina avoin ja saada murun sieltä, toisen täältä. On mielenkiintoista katsoa toisessa orkesterissa, miten konserttimestari on ratkaissut jonkin ongelman kappaleesta tai jousituksesta. Olen yrittänyt rohkaista oman orkesterin väkeä, että jos keikkatarjous iskee, niin kannattaa ehdottomasti lähteä. Se tekee meille kaikille hyvää, niin henkisesti kuin ammattitaidonkin kannalta, ja takaisin on hirveän kiva tulla pienen tuulettumisen jälkeen.”

Harrin salaisena paheena on kaksi vanhaa Jaguaria, jotka kaivetaan kesäisin kauniilla säällä esiin rentoa kruisailua varten. Soittokaveri-Igorin höynäyttämänä myös vesijuoksua on tullut muutama vuosi harrastettua, vaikka liikunta ei ole koskaan ollut Harrin juttu. Vanha harrastus, filatelia, on maannut kansioissaan pölyttymässä jo 30 vuotta, mutta suunnitelmissa on vielä jokin päivä kaivaa historialliset merkit esiin ja kenties myös hiukan täydentää kokoelmaa. Postimerkkien lisäksi Harri on kerännyt esi-isänsä, von Wrightin veljesten pikkuserkun Lennart Forsténin tauluja eri puolilta Suomea. ”Yhden taulun hommaamisessa Patrick Gallois, joka on taiteen ystävä, oli juonessa mukana. Orkesteri oli silloin levyttämässä hänen kanssaan, ja samaan aikaan oli menossa Bukowskin huutokauppa. Junailimme Patrickin kanssa levytyssession keskelle tauon outoon aikaan, koska minun oli päästävä juuri silloin huutamaan taulua puhelimitse.” Suurena pianomusiikin ystävänä Harrilla lienee myös yksi Suomen suurimmista kokoelmista Arthur Rubinsteinin nauhoituksia – osa myös salaa nauhoitettuja – joita vaihdellaan toisten Rubinstein-kollegoiden kanssa. ”Yhtä levyä metsästin 25 vuotta. Kirjoitin puolalaiseen levyfirmaan, josta sain vastauksen, että levy on myyty loppuun eikä uusintapainosta ole otettu. Sitten satuin Japanin-kiertueella ihan pieneen levykauppaan, jossa oli yksi sellainen! Sen jälkeen olin monta kuukautta niin onnellinen. Tän verran mua viiraa.”


Jyväskylä Sinfonia
Puistokatu 2 A
40100 Jyväskylä
Kaupungin vaihde: 014 266 0000
www.jyvaskylasinfonia.fi
Sähköposti: jkl.sinfonia[at]jkl.fi

Copyright © 2017 Jyväskylä Sinfonia. Sivun alkuun