Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylä Sinfonia facebookissa Jyväskylä Sinfonia Twitterissä Jyväskylä Sinfonia Instagramissa
Haku
Jyväskylä Sinfonia » Orkesteri » Muusikot » 11/2016 Anu Järvela

Anu Järvela, viulu


”Pidän jazzin kuuntelusta hyvin paljon. Lapsuudesta muistan, kuinka maailmankuulu jazzpianisti Oscar Peterson konsertoi vuonna 1974 Tallinnan Estonia-konserttisalissa. Se oli ainutlaatuinen tapahtuma, koska neuvostoaikana Tallinnassa ei juuri ulkomaisia artisteja käynyt esiintymässä. Konsertti oli tietysti loppuunmyyty, ja jonotin oven edessä, jos joku tulisi myymään peruutuslippuja. Jonottajia oli paljon ja olin jo luovuttamassa, kunnes minuuttia ennen konsertin alkua eräs nainen tuli ja myi minulle lipun. Se maksoi yhden ruplan, mikä ei ollut kovin paljon siihen aikaan. Juoksin parvekkeelle ja kuulin niin uskomattoman konsertin, että se on jäänyt minulle eliniäksi mieleen. Konsertin jälkeen ostin Petersonin jazzkappaleiden kokoelmanuotit ja opettelin soittamaan ne kotona pianolla.”

Anu Järvela syntyi vuonna 1960 Tallinnassa perheensä ainoaksi lapseksi. Diplomi-insinööriksi kouluttautunut isä toimi sillanrakennusalalla, äiti puolestaan matematiikan opettajana. Isä harrasti kuorolaulua vuosikymmeniä, mutta perheen innokkain musiikkimies oli kuitenkin äidin isä, jonka soittoa seuraamalla nelivuotias Anu oppi painelemaan harmonikan koskettimia. ”Isoisä luultavasti huomasi kiinnostukseni musiikkiin, sillä yhtenä päivänä hän osti minulle kotiin pianon. Se oli siihen aikaan iso asia, sillä pianot olivat kalliita eikä rahaa ollut paljon käytettävissä. Innostuin pianosta niin kovasti, että aina kylästä tullessani juoksin ovelta ulkovaatteet päällä pianoa soittamaan. Ja nimenomaan pianoa, en koskaan viulua.” Viisivuotiaana aloitetut pianotunnit saivat vuoden päästä rinnalleen viulun, sillä sen uskottiin olevan Anulle vielä paremmin sopiva instrumentti. Pianonsoitto säilyi kuitenkin koko kouluajan rinnalla mukana, ja vielä nykyäänkin Anu soittaa sitä omaksi ilokseen mielellään.

Kuusivuotiaana Anu aloitti musiikkipainotteisen koulun, jossa yleisaineet ja ammattimainen musiikinopetus kulkivat rinnakkain ensimmäisestä luokasta alkaen koko 11 vuoden ajan. Soittotunnit, solfaopetus ja kuorolaulu useamman kerran viikossa pitivät huolen siitä, ettei koulun rinnalla ehtinyt juuri muuta harrastamaan. Neljännestä luokasta alkaen kouluun piti herätä vieläpä aamukuudelta ja kulkea yhteen suuntaan lähes 1,5 tunnin matka kahdella eri bussilla. Välitunneilla pelattiin ahkerasti pingistä, joka kehitti hyvin koordinaatiota. ”Musiikkiopetus oli alusta asti niin tiivistä, ettei tullut edes mieleenkään ajatella jotain muuta ammattia. Olen kuitenkin monta kertaa pohtinut, että vaikkei se olisikaan ollut yhtä täysipainoista, olen siitä huolimatta koko ikäni tuntenut olevani oikeassa ammatissa. Koskaan ei ole tullut ajatusta siitä, pitäisikö vaihtaa alaa.”

Koulun jälkeen opinnot jatkuivat Tallinnan musiikkiakatemiassa, ja niiden aikana hän voitti Viron valtakunnallisen viulukilpailun. Valmistuessaan vuonna 1982 Anu koki tarpeelliseksi päästä jatko-opintoihin oppimaan ja kehittymään lisää ja mahdollisuus avautui Moskovan konservatorioon. Igor Bezrodnyin johdolla vietetyt 2,5 vuotta olivat erityisen antoisaa aikaa taitojen paranemiselle. ”Elämä Moskovassa oli hyvin mielenkiintoista, asuntolassa asumisesta alkaen. Paljon eri kansalaisuuksia ja mielipiteitä! Kävimme runsaasti konserteissa ja teattereissa, minkä lisäksi oli kehittävää, että pääsimme eri viuluprofessorien tunneille kuuntelemaan, kuinka he opettivat omia oppilaitaan.”

Moskovasta tie vei takaisin Tallinnaan työskentelemään Eestin valtion sinfoniaorkesteriin vuoteen 1991 asti, jolloin Anu ja hänen samassa orkesterissa työskennellyt miehensä muuttivat Suomeen. Kotimaan vaihtoon oli monia motiiveja eikä taloudellisiakaan syitä voinut ohittaa. Tärkeimpänä oli kuitenkin ajatus päästä työskentelemään Neuvostoliiton ulkopuolelle ja näkemään, mitä muualla tapahtuu. Sadan hengen orkesterin jälkeen pariskuntaa houkutteli soittaminen ja eläminen pienessä kaupungissa, ja kaksi avointa paikkaa Mikkelin kaupunginorkesterissa saivat heidät pakkaamaan tavaransa. Tasokkaan Mikaelin salin ohella Anu ihastui Mikkelissä erityisesti kamarimusiikilliseen otteeseen, sillä soittaminen erilaisissa kamarikokoonpanoissa on ollut hänelle tärkeää koko elämänsä ajan.

Vaikka Mikkeli oli tarkoitettu vain muutaman vuoden pysähdyspaikaksi, vuodet kuluivat huomaamatta ohitse. Ajan kuluessa Anua alkoi jälleen houkuttaa laajemmat ohjelmistot, ja hänet valittiin vuonna 2008 Jyväskylä Sinfoniaan. ”Eestin suuren orkesterin ja Mikkelin 12 hengen jousiorkesterin jälkeen ympyrä ikään kuin sulkeutui kohdallani Jyväskylässä. Mieheni on minua sen verran vanhempi, ettei hänen kannattanut enää ruveta vaihtamaan työpaikkaa tässä vaiheessa. Onneksi välimatka näiden kaupunkien välillä ei ole kovin iso, joten tämä on toiminut ihan hyvin. Enkä päivääkään ole katunut, että tänne tulin. Ohjelmisto on laajempi, ja työyhteisö erittäin mukava.” Bussimatkat kuluvat enimmäkseen netissä lukien, elokuvia katsellen ja musiikkia kuunnellen. Lukeminen on ollut muutoinkin koko elämän kestävä harrastus, joka lienee äidiltä peräisin. Tallinnan kotitalo on täynnä kirjoja, ja siellä käydessä mukaan tarttuu aina jokin äidin suosittelema kirja, romaaneista dekkareihin ja klassikoista nykykirjallisuuteen. Lukeminen ja satunnaiset liikuntaharrastukset ovat viime vuosina jääneet taka-alalle, sillä perheen 10-vuotias iltatähti vie oman aikansa. ”Kun ei ole itse enää ensimmäisessä nuoruudessaan, siihen menee aika paljon energiaa!” 28-vuotias esikoinen harrasti viulunsoittoa melko pitkällekin, kun taas nuorempi on erittäin kiinnostunut urheilusta. Anun vapaa-aika kuluukin tehokkaasti huoltajana tenniskilpailuissa ja -leireillä ympäri maata. Aiemmin suurena intohimona ollutta matkustusharrastusta tekisi myös kovasti mieli alkaa elvyttää uudelleen. Ennen kuopuksen syntymää perhe teki kolmena kesänä pitkiä puolentoista kuukauden mittaisia autoreissuja ympäri Eurooppaa niin, että vain Portugali ja Norja jäivät koluamatta. ”Emme suunnitelleet kuin reitin etukäteen, ja yöpymispaikat hostelleista varasimme vasta autosta käsin. Yhden ainoan kerran jäimme ilman majapaikkaa Brysselissä, kunnes kahdelta yöllä löytyi hotelli.”

Yhteydet Viroon ovat olleet koko ajan tiiviit, ja vanhempien luona on vierailtu ahkerasti, ajoittain jopa parin viikon välein. Erityisesti itsenäisyyden ensivuosina elämää vaikeissa oloissa helpotti suuresti tyttären perheen olo Suomessa. Vanhemmiten Anun mieli on alkanut vetää yhä vahvemmin takaisin kotimaahan, ja moni tuttava on jo muuttanut takaisin Viroon. Tulevaisuus onkin siis auki. ”On vaikea kysymys, mihin menemme eläkkeellä. Mikkeli tuskin jää olinpaikaksemme, mutta muutoin asia on auki. Lapset ovat kasvaneet Suomessa ja heille Viro on jäänyt aika vieraaksi. Onneksi välimatka maiden välillä ei ole pitkä eivätkä kulttuurierotkaan ole suuria.”


Jyväskylä Sinfonia
Puistokatu 2 A
40100 Jyväskylä
Kaupungin vaihde: 014 266 0000
www.jyvaskylasinfonia.fi
Sähköposti: jkl.sinfonia[at]jkl.fi

Copyright © 2017 Jyväskylä Sinfonia. Sivun alkuun